.

torstai 2. lokakuuta 2014

Kun ei vaan ehdi



Syksyn tulo näyttää tänä vuonna väkisin hiljentävän bloggaustahtia. Mä havahdun joka päivä siihen, että kun mulla vihdoin ois aikaa kaivaa kamera esiin, on jo liian pimeää. Alkuillan tunnit menee ruuanlaiton, syömisen ja kirpparirumban parissa ja illat löhöän lankakerien seurassa sohvan nurkassa.


Päässä ois tuhat ja yks visiota ja tehtävää asiaa, mutta en saa aikaiseksi/jaksa edes aloittaa. Kesän valoisina iltoina sitä puuhasteli jatkuvasti jotain aina nukkumaanmenoon saakka. Blogin parissa ois kiva viettää iltaa, mutta kuvien puutteessa ei tännekään viitsi joka ilta tulla pelkästään kuulumisiaan kertomaan. 


Lisäksi tälle viikolle on osunut poikkeuksellisen paljon kaikkea menoa. Tiedossa on tosin kivoja juttuja; vauvakutsuja, synttäreitä jne, mutta nekin vievät tietysti aikaa kaikelta muulta. Yritän ottaa viikonlopun aikana itseäni niskasta kiinni ja saattaa puolivamiita projektejani loppuun, jotta mulla ois oikeasti jotain järkevää postattavaa. 

Huomisen illan aion kuitenkin viettää ihanan ystävän vauvakutsuilla. Ovat muuten ensimmäiset, joihin koskaan oon osallistunut. Toivottelenkin jo tässä vaiheessa teille oikein hyvää viikonloppua!


6 kommenttia :

  1. No mutta hei, ei sen niin väliä :) Joskus on kiireitä ja joskus ei vaan innosta. Kyllä me täällä mukana ollaan vaikka joka päivä ei blogi uusia juttuja tarjoakkaan :) Ihanaa syksyä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy ja talvi ei oo oikein mun vuodenaikoja. Illat tuntuu niin lyhyiltä, ettei muka ehdi tehdä mitään.
      Mukavaa alkanutta lokakuuta sulle myös!

      Poista
  2. Önk, kuulostaa ihan samalta, kuin munkin fiilis. Jotain syysväsymystä havaittavissa, kun ei oikeen jaksa eikä vihti vaikka ois kaikkea kivaakin projektia oottamassa. Tai sitten ei vaan ehi, kun töitten jälkeen menee haahuillessa niin kauan että huomaa yhtäkkiä päivän menneen. Mutta kai sitä tahtia pitää pitää sen mukaan, mitä hyvällä jaksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin sama juttu täällä. Kun pimeys tulee aikaisin, niin tuntuu, ettei sit voi enää tehdä muuta kuin jumittaa sohvalla. Hankalaa on tietysti myös se, ettei mun kuvaustaidoilla saa iltahämärässä aikaiseksi enää mitään julkaisukelpoista materiaalia.
      Jaksamista syksyyn!

      Poista
  3. Täällä kanssa niiiiin kiireistä. En muista milloin olisi ollut näin kiireistä, mutta kivoja juttuja joten jaksaa :))

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä, miten paljon lyhyemmiltä arki-illat tuntuu, kun tulee pimeää.
      Koitetaan jaksaa tämäkin pimeä vuodenaika!

      Poista