*Blogiyhteistyö
Wasalinen bloggarireissu huipentui tietenkin shoppailuun.Neljä tuntia tehokasta ostosaikaa on tohon kaupunkiin juuri sopivasti. Paljon enempää ei jaksais, mutta mitään liikettä ei tarvinnut ajanpuutteen takia jättää väliinkään.
Vaasassa ihania sisustusputiikkeja ei pahemmin ole. Senpä takia toi Uumajan valikoima sai ainakin meikäläisen taas päivittämään haavelistaansa oikein isolla kädellä. Uumaja on aika lailla Vaasan kokoinen kaupunki, mutta miten siellä voikaan olla noin monta ihanaa sisustusliikettä.
Mias on sama paikka, josta viimeksi ostin keltaisen peltipostilaatikon. Tällä kertaa koko porukkamme rakastui yllättäen samaan Brukan seinähyllykköön. Itse en vaan osaisi vieläkään päättää hyllyn väriä tai muotoa. Enkä myöskään sitä, mihin sen sijoittaisin. Pystyin poistumaan tällä kertaa tästä liikkeestä tyhjin käsin.
Kii oli mulle uusi tuttavuus, mutta erittäin miellyttävä sellainen. Kiva putiikki täynnä vaatteita ja sisustusta (skippasin sen vaatepuolen).
Laatikkorakkaus ei osoita laantumisen merkkejä, mutta tällä kertaa pystyin jättämään Hayn laatikot hyllyyn. Jotain muuta pientä kuitenkin lähti täältä mukaan.
Design Butiken oli kuitenkin tällä reissulla se paikka, jossa ainakin tältä sisustajalta meinas lähteä järki. Miten voi olla noin käsittämätön määrä kaikkea ihanaa niin pienessä tilassa. Mä oon nähnyt tän putiikin kyltin molemmilla aiemmilla kerroilla, mutten jostain mystisestä syystä oo kummallakaan kerralla poikennut. Jatkossa aion käydä täällä ihastelemassa (ja köyhtymässä) jokaisella reissullani.
Paperipalloja pyörittelin pariin kertaan. Meillä ois näille luonteva sijoituspaikkakin, mutta jäivät kuitenkin ostamatta. Hinta vaikutti mun mielestä melko kovalta, vaikken yhtään tiedä, mitä nää yleensä maksaa.
Pakkauksessa oli aina kaks samanväristä palloa, joten ois pitänyt ostaa heti kaks pakkausta. Pihiys iski ja jätin tällä kertaa väliin.
*Ostosmatka toteutettu yhteistyössä Wasalinen kanssa. Lisää aiheesta aiemmassa postauksessa.
Nyt muuten kävi just niinku sä sanoit..kuvista saa kattoa, että miksi mä en ostanu tota ja tota ja tota! Repeilen täällä sille sun kipparihatulle. Ens kerralla otat sen joukkoon!
VastaaPoistaIhan kuule sama juttu. Etenkin noi Design Butikenin kuvat saa melkein kuolan valumaan.
PoistaVoi kipparihattu :) Sen joutuu kyllä vielä kaivamaan naftaliinista jollekin laivareissulle, mutta promilleja pitäis olla enemmän kuin tällä reissulla :D
Teillähän on ollut kiva tapaaminen ja kaikkea kivaa putiikeissa olisi.
VastaaPoistaOli kyllä kokonaisuutena älyttömän kiva reissu. Tollaisia sisustuskauppoja kun sais tännekin.
Poista