Kun kertarysäyksellä tuli luovuttua hirveästä tavaramäärästä, tekee tietenkin mieli hankkia jotain ihan pientä myös tilalle. Ei sieltä kirpparilta loppujen lopuksi kovin paljon tullut shoppailtua, vaikka päivittäin on pitänyt poiketa myyntipöytää siivoamassa. Aarnion Poni-tarjottimia en kuitenkaan voinut vastustaa, kun halvalla sain.
Meillä oli ennestään näitä pienimpiä pari värikästä versiota, sekä ihan suurimpia harmaana ja mustana. Nyt tuli vastaan tämä pienin, sekä kahvilatarjottimen kokoinen vitosen yhteishintaan. En pystynyt vastustamaan.
Arpajaispalkintoa hankkiessani sorruin sitten Nicolas Vahèn öljypulloon ja suolasekoitukseen. Hieman kalliita, mutta niin kauniita. Ja ainakin tonnikalasalaatti maistui näiden kera ihan mielettömän hyvältä.
Kun kuvasisältö oli jälleen tylsää ja keinovalossa napsittua, päätin leikkiä kuvankäsittelyohjelmalla. Viimeistään viikonloppuna yritän saada teille kuvia myös uusista sängyistä. Näin arkisin aurinko ehtii aina piiloon ennen kotiutumista. Pidetään peukkuja, että auringonpaiste hellisi meitä viikonloppunakin.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti