Muistanette muutamia viikkoja sitten iskeneen ompeluinspiksen, jolloin otin tavoitteekseni tuhota kangasvarastojani. Mä en helposti heitä pieniäkään tilkkuja pois, mutta aina ei huvita näpertää tilkuista pussukoita ja muuta pientä. Myöskään varsinaisiin tilkkutöihin ei mun kärsivällisyydellä ja siirpiirteisyydellä kannata ryhtyä. Niinpä päädyin väsäämään nämä.
Hyödynsin kankaat reunatekstejä myöten ja yhdistelin rennosti eri kankaita. Hyvin on tyttö näillä riemunkirjavilla tyynyilläänkin nukkunut ja mä sain taas muutaman tilkun hyötykäyttöön. Varastossa on vielä sen verran kankaita, etten usko pääseväni kangasostoksille tänä vuonna. En anna itselleni lupaa ostaa mitää uutta ennen kuin varastosaldo on saatu kohtuulliselle tasolle.
Pakko muuten kysäistä, onko takatalvi iskenyt koko maahan? On ollut viime päivinä niin paljon tekemistä, että oon ollut ihan uutispimennossa. Täällä maa on saanut uuden lumipeitteen ja lunta sataa edelleen. Onneksi en sentään ehtinyt pestä talvivaatteita varastoon. Mielellään ottaisin ne keväiset kelit kyllä takaisin.
Sait tilkuista aikaiseksi todella hienoja kokonaisuuksia :)
VastaaPoistaKiitos. Tuottaa aina hyvää fiilistä, kun saa jotain turhaa kaappien perältä käyttöön :)
PoistaTäällä pohjoisessa uutta lunta on tänään satanut varmaan 15-25cm.. :O
VastaaPoistaAuts. Teille on takatalvi iskenyt paljon rankemmin kuin tänne.
PoistaIhania olet tehnyt!! Hauskaa kun minulle juurikin iski samainen ompeluvimma ja kaikki kankaat pitäisi nyt saada uuteen käyttöön :)
VastaaPoistaKiitos. Ompeluinspis tulee ja menee. Näiden juttujen jälkeen en oo koneeseen koskenutkaan. Suoria saumoja sinne :)
PoistaHienoja tuli!
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua sinne! :)
Kiitos. Kivaa viikonloppua teille myös :)
PoistaJoo. Mun (lumi)ukko jo luulee, että nyt sen haave on toteutunut; ikuinen talvi!
VastaaPoistaTäälläkin taas herättiin lumisateiseen aamuun. Taidan pysytellä sisätiloissa koko päivän.
Poista