.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Sarvi, siivous ja syksyinen sää



Nyt tulee runsaampaa kuvatulvaa. Siitä on nimittäin jo melko pitkä aika, kun meillä ois viimeksi ollut siistiä valoisaan aikaan ja olisin voinut ottaa kuvia luonnonvalossa. Oli pakko napsia vähän "ylimääräisiä" ihan huvikseen.

Mä löysin eilen eurolla sarven. Mä en varsinaisesti oo näihin vielä haksahtanut, mutta kyllä nyt eurolla voi sarvenkin kotiuttaa.




Tällä on varmaan oikeesti joku käyttötarkoituskin, koska on tollaisella jalustalla. Mähän heti päättelin, et tohon väliin täytyy tökätä vain sopivan kokoinen kynttilä.




Tässä kuvassa siis sarvi + pöllö. Ei toi tyynyn pöllö taida kuitenkaan sarvipöllö olla?




Keinutuoli on muuttanut taulun viereen. En oo vieläkään saanut hiottua tota tekstiä pois. Miten musta onkaan tullut nyt näin saamaton...







Jännä nähdä, maltanko ikinä luopua tästä maapallosta. Täähän tuli maksamaan kuitenkin useamman A4:sen hinnan. Tähän upposi kuitenkin pari tuntia aikaa, melko paljon epätoivoa ja sitä pohjalaista sisua. 2-puoliteippiä ja kirosanoja kului suurinpiirtein saman verran.




Karlssonin kello on yks niistä asioista, jonka halusin jo silloin kauan kauan sitten, kun en oikeesti ees tiennyt sen olevan mitään "disainia".
Mulla meni oikeesti ainakin pari vuotta ennen kuin löysin kellon merkin ja mallin jostain googlen syövereistä. Hakusanana tollanen: "kello, jossa on sellaset kääntymällä vaihtuvat numerot", ei tuonut toivottua tulosta :)




Kirpparilöytö-pelit on päätyneet sohvapöydälle kovaan käyttöön. Kuulapelissä en vieläkään etene vitosta pidemmälle. Dominoilla on pelattu vissiin pari kertaa, mutta niitä on kaadeltu sit senkin edestä.




Lopuksi nappasin vielä pari kuvaa portailta. Tunnin päästä voin ihailla näistä sitä hetkeä, kun meillä oli siistiä.







Ihanaa sunnuntain jatkoa.

P.s. Facebookin puolella 200 tykkääjän raja rikkoutui eilen. Starttaan arvonnan heti, kun viimeinen osa palkinnosta kolahtaa postilaatikkoon. Ihan mielettömän hieno fiilis. En ois tätäkään uskonut, kun ensimmäisen postauksen naputtelin alle 8kk sitten. Kaunis kiitos teille jokaiselle. Bloggaaminen on ihan huippua :)



8 kommenttia :

  1. Tosi kivoja kuvia, ja voi mikä ihanuus tuo maapallo on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Maapallon osat printtasin joskus hetken mielijohteesta. Ois ehkä kannattanut silloin jo miettiä, ettei kyseessä oo ihan helppo projekti :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos. Aika huikeaa. Mä kun ajattelin, ettei tätä lukisi kuin muutama kaveri ja sukulainen :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos. Mä en käsitä, miten selviän pimeästä talvesta näillä onnettomilla kuvaustaidoillani. Päivänvalossa on niin paljon helpompaa.

      Poista
  4. Tuo teidän taulukokoelma on niin kiva! Mä en kyllästy ikinä katselemaan sitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Mä niin toivon, etten itsekään kyllästy :) Onneks kuvia on helppo vaihtaa, jos alkaa tympimään.

      Poista