Varmaan jokaisella sisustusintoilijalla on niitä pieniä (ja suuria) tavarahaaveita, joista osa toteutetaan ja osa jää ikuisiksi haaveiksi. Mä sorrun melko helposti tekemään alle parinkympin ostoksia, mutta sitä kalliimmat ostokset harkitsen tosi tarkkaan.
Eva Solon jääkaappikarahvi on yks niistä pienemmistä haaveista, jotka on keikkuneet mun listalla jo ainakin pari vuotta. Lähes 50 euron hinta on ollut kynnyskysymys, kun näistä jutuista ei aina tiedä, osoittautuvatko arjessa hiteiksi vai hudeiksi.
Yksi lemppariliikkeistäni ilmoitti lopettavansa toimintansa ja kaikki tuotteet myydään -50% alennuksella. Liike sijaitsee ihan mun työpaikan vieressä, joten pakkohan sinne oli kipaista. Kotiutin tuon himoitsemani kaatimen 3D-päällisellä, koska pinkki neopreenipäällinen ei vaan jotenkin iskenyt. Aika ja arki näyttävät, miten kovaan käyttöön kaadin lopulta meillä päätyy.
Liikkeen lopettaminen kyllä harmittaa ja loppuunmyynnissä shoppailu aiheuttaa mussa jopa häpeän tunteita. Tuntuu jotenkin väärältä intoilla edullisista löydöistä, kun kyseessä on liikkeen lopetus ja ihmisiltä on menossa työpaikka alta.
Oonko ainoa joka miettii näin paljon tällaisiakin asioita shoppaillessaan? Millaisilla fiiliksillä te shoppailette loppuunmyynneissä?
Vähän on samat ajatukset.
VastaaPoistaNyt mietin String hyllyä, on mielestäni kallis ja oli joku aika sitten 40 ekee halvempi kuin nyt ja se mietityttää. Kaksi kun niitä tarvitsisin uuteen remontoituun keittiöön, seinä ammottaa tyhjyyttä.
Odottelen vieöä toukokuulle ja katson sitten.
-päivi-
Toi on ärsyttävää, kun "myöhästyy" tarjouksesta. Mun on aina vaikea maksaa täyttä hintaa, jos tiedän saman jutun olleen tarjouksessa edullisemmin. Pihiys on välillä ärsyttävää jopa omasta mielestä :)
PoistaToivotaan, että hyvä tarjous tulee pian uudelleen eteen.
Ihanaa, kun haaveet toteutuvat :).
VastaaPoistaNiinpä. Eikä niiden aina tarvitse olla edes suuria juttuja :)
PoistaMikä liike nyt lopettaa? T:Ä
VastaaPoistaSisustus IN :(
Poista