.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Läsnäoloa ja hamahelmiä



Moi taas pitkästä aikaa. Takana on hurja kolmen päivän blogitauko, joka taitaa olla mun toistaiseksi pisin. Täytyy myöntää, että blogimaailmaan ehti jo tulla vähän ikävä. Irtiotto oli kuitenkin suunniteltu ja toisaalta myös nautin siitä kovasti. Niinpä päätin myös nauttia tänne paluusta ja väsäsin kunnon kahvit suklaapalojen kera, jotta jaksan naputella :)


Facebookin  puolella seurailevat tietävätkin, että meillä oli viikonloppuna lainakoiran lisäksi lainalapsikin. Päätin siis panostaa kunnolla läsnäoloon ja elämästä nauttimiseen. 




Istuttiin tyttöjen kanssa yömyöhään keittiön pöydän ääressä väsäilemässä hamahelmistä ja pelailemassa lautapelejä. Osa teoksista päätyi askartelutuokioiden päätteeksi magneeteiksi ja pieniksi kotiinviemisiksi.

Päivät shoppailtiin, käytiin ulkona syömässä, kierrettiin kirpparilla ja istuttiin pihakivellä jäätelöt kourassa. Touhusin vain ihan pakollisimmat kotityöt ja yritin kerrankin olla täysillä läsnä. Aika virkistävää. 

Nyt tosin fiilis on jotenkin outo. Eilen illalla samalla ovenavauksella lähti koira ja lainatyttö. Tällä hetkellä muu perhe on harrastamassa ja istun yksin täällä niiden tekemättömien kotitöiden keskellä. Mutta samalla on jotenkin sellainen fiilis, että on saavuttanut jotain. Oli nimittäin melko hieno fiilis saada halaus keskellä Anttilan kosmetiikkaosastoa ja kuulla päivän päätteeksi, että tein molemmat tyttöset onnellisiksi. Piti salaa pyyhkäistä silmäkulmaa. 

Toivottavasti teilläkin oli kiva viikonloppu. Mä taidan nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja tarttua imuriin. Näyttää siltä, että puolet olemattoman pienestä hoitokoirasta on jäänyt karvojen muodossa meidän mattoihin.



2 kommenttia :