Facebookin puolella seurailevat tietävätkin, että meidän seinäremppa päättyi melko massiiviseen tuhoon, jonka jälkiä on nyt tänään korjailtu. Valmista ei vieläkään ole, koska meillä on kiva ja harvinainen vieras, eikä vieraan läsnäollessa viitsi alkaa kämppää remppaamaan.
Ylin Lack-hylly kaikkine kamoineen romahti alas tuoden tullessaan myös kahden alemman hyllyn tavarat. Koska alla on kuitenkin tv, Block-lamppu sekä Tupla Kupla, olivat tuhot lopulta melko pieniä. Onneksi.
Kolme Hayn laatikkoa aukesi liitoksistaan ja niitä tänään kursin kasaan liimalla ja kynillä. Kyllä ne vielä käyttöön kelpaa.
Toinen pitkistä Lack-hyllyistä on entinen ja yks kukkalautanen meni säpäleiksi. Jotain Designin laadusta kertonee se, että sain kasattua Mini Flip-kellon, vaikka osat sinkoilivat keittiöön saakka. Myös yhdessä Hayn laatikossa majaillut Aalto-malja selvisi säröittä. Block levisi osiin, muttei hajonnut.
Oho, kun tuli huono kuva. Mutta Muurame siis sai tuon verran siipeensä, mutta täytyy koittaa sitä vähän fiksailla lähipäivinä.
Ainakin se juttu on nyt varma, että hyllyjä tulee jatkossa olemaan seinällä yks vähemmän.
Hemmetti, mikä romahdus! :) Nyt jo pystyy hymyillä, mutta kyllä ensin hirvitti alkaa katsomaan, millaista tuhoa sieltä mullan ja romun seasta paljastuu.
No voi, että....onneksi ei tapahtunut pahempia...
VastaaPoistaItsekin lopulta ihmettelin, miten vähillä vahingoilla selvittiin kovasta rysäyksestä.
PoistaHui apua, voin kuvitella tuon räsähdyksen! :o
VastaaPoistaOli kyllä melkoinen kolina ja kaaos. Onneksi selvittiin tosi vähillä vahingoilla.
PoistaOh no, onneksi ei kenellekään käynyt mitään!!
VastaaPoistaOnneksi tosiaan kaikki olivat kaukana ja vahingotkin jäivät melko pieniksi.
Poista