.

torstai 31. heinäkuuta 2014

DIY: Mato Matala


Löydettiin eilisellä kirpparikierroksella kivan erilainen puuhakirja. Siitä ei kovin kauaa oo, kun koostin niistä vanhoista tehtävistä kansiollisen uutta tekemistä, joten ihan sellaista tavallista en ois suostunut ostamaankaan.

Jostain kummallisesta syystä Mato Matala on ollut aina meidän suvun lasten suosiossa ja samaa linjaa jatkaa meidän nuori neiti. Niinpä Mato Matalan puuhakirja oli pakko saada. 


Yleensähän nää on täynnä  väritys- ja sokkelotehtäviä ja muita kynällä ratkottavia juttuja. Tässä niitä oli kuitenkin vain muutama. Täällä oli paljon askarteluohjeita, leikattavia/koottavia paperitaloja ja sorminukkeja, ompeluohjeita, reseptejä, korttipohjia ja vaikka mitä. Ihan loistava opus alle 3€ hintaan.


Tietenkin kirjassa oli myös kaavat ja ohjeet omaan Mato Matalaan. Ja samantien kävi käsky alkaa matoa väsäämään. Vaikka mun kangasvarastot on melko suuret, ei vihreää kangasta löytynyt. Onneksi isäntä uhrasi yhden t-paitansa madon vaatetukseen. Ainoa asia, jota meiltä ei mistään löytynyt, oli keltainen nauha herra Matalan lakkiin. Onneksi sen voi lisätä joskus myöhemmin.


Kuten lähikuvista huomaa, ei toi työnjälki tällaisessa yhtäkkisessä projektissa oo se kaikkein siistein. Eikä tällainen näprääminen oo muutenkaan mun ominta alaa. Onneksi työnjohtaja oli lieroonsa tyytyväinen pienistä kauneusvirheistä huolimatta.

 
Mato on jo vajaassa vuorokaudessa taipunut muutamalle mutkalle ja kiertynyt korkkiruuviksi, mutta ei se näytä menoa haittaavan.
Onko siellä ruudun toisella puolella Mato Matalan parissa kasvaneita?



6 kommenttia :

  1. Hauska! Meillä Richard Scarryn kirjat kuuluvat muksujen lemppareihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi hahmot on kyllä kivoja. Mutta aina toi Mato Matala tuntuu olevan se kaikkien lemppari. Mä kyllä tykkään myös siitä omena-autosta tosi paljon :)

      Poista
  2. Meillä on tuo sama puuhakirja, tykätty on! Ihana tuo Mato Matala!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kivan erilainen. Niitä perinteisiä tehtäväkirjoja kun alkaa olemaan ihan liikaa. Seuraavaksi pitää kuulemma tehdä tosta kirjasta joku käsinukke. Ihan heti en siihen näpertämiseen ala :)

      Poista
  3. Tulipa hieno :) Meilläkin Scarryn kirjat ovat olleet lasten lemppareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Noi kirjat ovat kyllä visuaalisestikin tosi kivoja. Teki mieli leikata muutama kirjan kuva tauluiksi :)

      Poista