Makuuhuoneessa on tapahtunut olemattoman pieniä muutoksia, mutta pohdinnassa on ollut jotain aavistuksen suurempaakin. Tila on melko pieni ja kolmen oven takia haasteellinen. Siellä ei myöskään vietetä aikaa, joten tää huone jää aina jotenkin vähemmälle panostukselle.
Heitin tyynykasaan ripauksen väriä ja nyt sulkatyynyn seurana on kaikki kolme itse virkattua tyynyä.
Yöpöydällä majailleet peltilaatikot siirsin lipaston uumeniin, joten A sai kivuta kirjakasan päälle. Mulla on muuten ihan aina jotain kirjoja tossa pinossa. Tällä hetkellä vähän jo liikaakin, koska kuvan nappaamisen jälkeen on tullut kannettua kotiin useampia lukemattomia opuksia.
Hyllyillä on tavarat vähän vaihtuneet. Virkattu tonkka päätyi ylähyllylle ja iso peltilaatikko muutti kesäksi terassille säilömään kertakäyttöastioita.
Mä oon vähän leikkinyt sillä ajatuksella, että korvaisin Lack-hyllyt sillä taannoisella hyllylöydölläni, joka on sullottuna komeroon. Hylly ei kyllä sellaisenaan sopisi tänne ollenkaan, mutta jos vetäisin levyt valkoiseksi jollain konstilla. Mä en vaan osaa ajatella, oisko se hitti vai huti. Mitäs mieltä te ootte?
Facebookin puolella seurailevat tietävätkin, että karu paluu arkeen on täälläkin tapahtunut. Muu perhe vielä lomailee, mutta itse aloitin työt aamulla. Aika äkkiä se loma tuli kuitattua, kun sukelsi sähköpostin uumeniin. Onneksi vähän lomaa on vielä edessäpäinkin.
Hyvältä näyttää. :) Hienoja nuo virkkaamasi tyynyt. En mä vaan osais. :))
VastaaPoistaKiitos. Virkkaaminen on oikeastaan tosi helppoa. En mäkään ikinä alkais mitään pitsiä näpertämään, mutta tällaiset simppelit jutut onnistuu varmaan jokaiselta, kunhan uskaltaa kokeilla.
PoistaKaunista! :)
VastaaPoistaJuu, äkkiä ne lomat tosiaan menee, mutta mulla kanssa onneksi vielä toinen pätkä edessä päin. Aurinkoisia päiviä sinne! :)
Kiitos. Kyllä mä kieltämättä näinä hellepäivinä lasken aamuja seuraavaan lomaan, vaikka toisaalta kalenteri alkaa olla niin täynnä, että loma hieman työn puolesta ahdistaakin :)
Poista