.

tiistai 10. marraskuuta 2015

DIY: Laatikoita, laatikoita. Ja yksi menovinkki.



..ei niitä kai koskaan voi olla liikaa. Tai jos on, niin ainahan niistä pääsee myös eroon. Koskaan en kuitenkaan pysty tyhjistä laatikoista kieltäytymään. Aina löytyy sen verran tarrojen, teippien ja koristepapereiden jämiä, että niillä muutaman laatikon koristelee.


Ostin aikoinaan askarteluliikkeen loppuunmyynnistä rullan melko hempeää koristepaperia, jolle en oo koskaan keksinyt käyttöä. Nyt sain edes osan siitä käyttöön. Ehkäpä tähän laatikkoon vois pakata joululahjan jollekin rakkaalle ihmiselle. Tai sitten sinne vois vaan säilöä epämääräistä tavaraa. Vielä en tiedä, kumpi on tämän laatikon kohtalo.


Pari laatikkoa teippasin erittäin suurpiirteisesti Tigerin pakkausteipeillä, joita vaan piti ostaa, kun halvalla sai. Eipä nämäkään oo pahemmin käyttöön päätyneet, kun tajusin niiden olevan todella ohuita, helposti katkeavia ja mahdottomia poistaa. 


Teippasin jokaisen laatikon päätyyn palan liitutaulutarraa ihan siltä varalta, että näihin lopulta päätyy osa askartelukaapin sisällöstä. Nää laatikot kun muodoltaan sopisivat kaappiin huomattavasti Ikean säilytyslaatikoita paremmin. Mutta mitähän mä sitten niille Ikean laatikoille tekisin...

..voishan ne toki myydä vaikka täällä.


Viikonloppuna aion aloittaa tavaroiden hinnoittelu-urakan. Tulkaahan ostoksille, jos satutte olemaan Vaasan suunnalla.




3 kommenttia :

  1. Ihana vinkki, pitää laittaa korvan taakse!

    VastaaPoista
  2. Millä liimaat laatikoihin kiinni nuo paperit? Olen joskus kuullut siihen käyvän esim. tapettiliisteri, mutta ei mulla ole tapettiliisteriä kaapissa ikinä. Oisko joku muu konsti? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä laitan yleensä vain tavallisella paperiliimalla ja vedän kontaktimuovin päälle. Liisterillä ohuet paperit helposti kastuu liikaa ja kupruilee rumasti.

      Poista