.

lauantai 12. syyskuuta 2015

DIY: Muodonmuutoksia



Täällä on tänään (taas) raivattu ja koluttu kaappeja useampi tunti. Varmaan kivemminkin ois voinut aurinkoista lauantaipäivää viettää. Olo kuitenkin keveni kummasti, kun kannoin jätesäkillisen romua roskikseen ja kiikutin ison kassillisen kenkiä keräyspisteeseen parin tunnin shoppailureissun päätteeksi. Nyt meinaa olla energiat touhuamiseen lopussa tältä päivää.

Kaappeja kolutessa tulee aina vastaan myös sellaisia juttuja, jotka vaatii vähän muutostöitä päästäkseen käyttöön. Näin kävi kivalle Gina Tricot-mekolle, jonka ostin kesällä loppualesta sovittamatta erittäin kohtuulliseen alle 3 euron hintaan. Ihan kiva tosiaan muuten, mutta aivan älyttömän suuri mulle. 

Päätin saksia mekon poikki kainaloista ja vyötäröltä. Yläosa keskeltä halki ja tunikan hihat oli lähes valmiit. Ompelin osat toisiinsa kiinni ja väsäsin ison kaula-aukon ihan summissa saksimalla. Silitettynä ja päälle puettuna kuva vois olla enemmän edukseen, muttei musta oo kameran edessä seisomaan. Ihan kiva siitä tuli ja on tätä jo tullut pari kertaa käytettyäkin.


Toinen muodonmuutoksen kokenut juttu on yli vuosi sitten virkattu säilytyskori, joka oli kovassa käytössä ehtinyt lässähtää melko ryhdittömäksi. 


Purkasin korin pohjaan saakka ja tein kapeamman ja korkeamman version, joka pysyy metallirenkaiden kanssa tukevasti pystyssä (ainakin jonkin aikaa). Tällä kertaa jätin vanhasta vyöstä saksitut nahkakahvat pois ja virkkasin toisenlaiset.

Melko hidasta tää raivaaminen, kun täytyy välillä tuunata käyttökelvotonta uuteen kuosiin. Mitäs teille kuuluu? Ootteko viettäneet ihanan lämmintä ja aurinkoista lauantaita rennommissa fiiliksissä?


10 kommenttia :

  1. Vok prkl.. miten joku voikaan olla noin kätevä ja oikeesti viittiä?! Respect!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. En mä aina jaksa ja viitsi, mutta onneksi edes joskus :)

      Poista
  2. Hienot tuunaukset. Niin se joskus pakkaa vähän rönsyämään muihinkin hommiin nuo raivaamiset :D
    Täällä on ollut vähän pienempimuotoista lauantaitouhua, sain viimein tänään hävitettyä ulkoa kesäkukat, orvokit jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aika monena vuonna jääneet kesäkukat talveksi ruukkuihin :)
      Raivaaminen tosiaan tapaa levitä erilaisiin juttuihin ja uusiin projekteihin ihan vahingossa.

      Poista
  3. Upeaa! Täälläkin on tänään kasattu kaatopaikkakuormaa pihalta ja olo keveni jo kummasti vaikkei kuorma vielä pihalta lähtenytkään. Vaatteiden tuunaukdet ovat aina ihania ja tuntuu että vaatekaappiin ilmestyy ihan uusia vaatteita vaikkei määrä lisäännykään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olo kyllä kevenee aina, kun saa turhaa tavaraa ovesta ulos asti.
      Mä en usein innostu vaatteita tuunaamaan, mutta nyt oli pakko kokeilla, kun vaate oli sellaisenaan käyttökelvoton ja hinta naurettavan alhainen.

      Poista
  4. Onpa kivoja! Etenkin tuo mekon muodonmuutos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Uskaltauduin kokeilemaan, kun hinta oli niin alhainen. Ihan näin ronskisti en varmaan arvokkaampaa mekkoa uskaltaisi saksia :)

      Poista
  5. No huhuhui, sä oot karehdittavan ahkera! Tommosta tuunattua paitaa oon jo käyttänytkin, miten ihmees sä sait tosta mekostantuunattua? Tuosta korista puhumattakaan, aikas hieno tuli!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Just tällä hetkellä musta on ahkeruus kaukana :)
      Mun projektit toteutuvat aina ilman ohjeita kokeilemalla. Ja osa ei kyllä koskaan toteudu ihan mun vision mukaan :)

      Poista