.

tiistai 22. syyskuuta 2015

DIY: Huolettomia lemmikkieläimiä


Nappasin pari päivää sitten kiireessä muutaman kuvan.Tänään siirsin ne koneelle ja huomasin taltioineeni täyttä roskaa. En kuitenkaan jaksanut koittaa enää säkkipimeässä uusiksi, joten olkoot. 

Meillä on viime viikot kärtetty päivittäin lemmikkieläintä. Pupua, koiraa, hamsteria, marsua jne. En aio vielä antaa periksi. Päätin kuitenkin vähän pehmittää linjaani ja ompelin tosi pikaiset ja superhelpot eläintyynyt näin ensihätään. Jämäkankaita ja kangastussit sekä noin 30 min aikaa. 



Uudet lemmikit on toki jo muuttaneet tytön sänkyyn, mutta yllätyksen takaamiseksi, piti ne ommella vaatehuoneessa ja kuvata meidän makkarissa. Eivät kaikkein kauneimmat, mutta otettiin nämäkin innolla vastaan. Kestävät halaamista ja huonoa hoitoa eläviä elukoita paremmin. Rauha maassa. Toistaiseksi. Tänään ei oo vielä pyydetty mitään lemmikkiä, mutta varmasti huomenna taas.

Blogi päivittyy tällä hetkellä melko harvoin. Syynä allekirjoittaneen linnoittautuminen sohvannurkkaan virkkuukoukku kädessä. Kun trikookuteet on vaihdettu lankaan, tulee valmista piinallisen hitaasti. 

Nyt vielä hetkeksi koukkuamaan ennen unille kömpimistä. Kivaa loppuiltaa!



2 kommenttia :

  1. Onneksi hoitui noin, toistaiseksi :D KIvoja halikavereita ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo vieläkään kärtetty lemmikkiä. Meniköhän se innostus tosiaan tällä kertaa näin helpolla ohi :)

      Poista