Kaikki lapset taitavat olla luonnostaan malttamattomia. Kun jotain pitää saada, niin siinä on ihan turha alkaa selittelemään, et mulla ei nyt just oo sopivia tarveaineita toteutukseen. Sitten pääseekin soveltamaan oikein urakalla.
Puoliparvisängyn mukana tuli sellainen katos tohon sängyn päälle. Se oli meillä käytössä vissiin kolme päivää (siinäkin oli 3 pv liikaa), kunnes neiti itsekin tajusi sen epäkäytännöllisyyden. Katoksen alla oli pimeää, lakanoiden vaihtaminen oli mahdotonta ja kaiken lisäksi se oli hirveen ruma.
Kun katoksesta luovuttiin, piti saada alapuolelle verhot. Eihän mulla tietenkään ollut mitään verhovaijeria tai muutakaan tarvittavaa. Verhonipsujakin oli ihan liian vähän. Lopulta ruuvasin sängyn alle pari ripustuslenkkiä ja viritin väliin puuvillanarua.
Vähän ärsyttävästi jäi roikkumaan, mutta täytyy sitten joskus hakea tohon kisko tai vaijeri tilalle. Kangas on vanha pöytäliina, joka oli viime vuonna terassilla. Onneksi pinttyneet tahrat oli sellaisissa kohdissa, että sain ne leikeltyä pois.
Nyt saa pitää majaa säkkituoleilla sängyn alla vaikka joka päivä.
Tonne nurkkaan ois tarkoitus siirtää yks Clasun valosarja yövaloksi. En oo vaan vielä saanut aikaiseksi.
O-kirjaimessa on myös valosarja sisällä, mutta se ei kuulemma riitä.
Tarttis ommella joku oikea päiväpeitto ton viltin tilalle. Se on tähän uuteen sänkyyn auttamattomasti liian lyhyt. Ja kyllä mua muutenkin vähän häiritsee toi läpinäkyvyys, kun kaikki lempparilakanat on niin riemunkirjavia.
Täällä on siivottu (lue: minä olen siivonnut) jo melkein koko kämppä. Vielä pitäis jaksaa puunata kylppäri, mut meinaa motivaatio olla yhtä loppu kuin siivoojakin. Mieluummin kuitenkin urakoin kaiken yhtenä päivänä, niin sais sit huomisen vaan olla ja nauttia olostaan.
Mitäs teillä on tänään puuhattu? Onko jossain muuallakin nuohottu nurkkia, vai ootteko tehneet jotain oikeesti kivaa?
Aurinkoista lauantain jatkoa.
Miten niin lapset ovat malttamattomia...sitä vikaa löytyy minustakin..:)
VastaaPoistaKiva tuli verhosta.
Mulla on myös toi sama "vika". Omaan silmään ottaa kuitenkin sen verran, et joutuu myöhemmin toteuttamaan uusiksi.
PoistaHätä keinot keksii! :) Meillä on tuo sama sänky käytössä, tosin toisinpäin ja tehtiin siitä pojalle maja: http://iisanelamaa.blogspot.fi/2014/02/majassa-pitaa-olla-katto.html
VastaaPoistaMajat on parhaita. Teidän sänky on ihan älyttömän hieno!
Poista