.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Tytön huone päästä päähän



Mä jo aiemmin kerroin, että mun tulee napsittua aina näitä ns. turhia räpsyjä siivouksen jälkeen ihan vain siitä syystä, että kerrankin on mahdollista kuvata niin, ettei tarvitse käyttää puolta tuntia kyseisen nurkan raivaamiseen. Koska en viitsi kyllästyttää teitä kovin monella postauksella samasta huoneesta, tulee nyt kuvatulvaa ihan urakalla. Olkaat hyvät.







Nyt on parissa päivässä tullut kuvattua tytön huoneesta melkein jokainen nurkka, joten tää paikka jätetään hetkeksi rauhaan, ellei jotain uutta kuvattavaa ilmene. Jos vanhat merkit pitää paikkansa, en saa hankittua niitä verhojakaan koko kesänä. Pähkäilin nimittäin vuosi sitten keittiön verho-ongelmaa; keittiössä ei ole vieläkään verhoa. Joillakin asioilla on vaan tapana kestää vähän kauemman kuin toisilla.



tiistai 28. huhtikuuta 2015

Metreittäin pöytää



Tehtiin tytön huoneessa pieniä muutoksia jo useampi viikko sitten. Huone ei vaan oo ollut viime aikoina kuvauskunnossa, mutta eilen tuli lopulta raivattua kämppä kuosiin. Melkein kolme tuntia laitettiin pelkästään tavaroita paikoilleen. Älytöntä.

Ikean sänkytilauksen yhteydessä tilasin noin 2,5 metrisen työtasolevyn, josta saatiin vihdoinkin yhtenäinen taso laatikostojen päälle. Aiempi ylijäämälevy oli metrin liian lyhyt ja ärsytti mua jatkuvasti. 



Samalla siirrettiin pöytää  metrin verran vasemmalle. Tän muutoksen vuoksi pitkä verho oli poistettava. Tällä hetkellä huoneessa on pelkät pimennysrullaverhot, enkä oo vielä keksinyt kivaa verhoratkaisua. Jotkut valelaskosverhot vois olla kivat, vai oisko sulla heittää joku hyvä idea? Kappaa en halua, koska se tekee tuuletusikkunan käyttämisestä hankalaa.

Huomasitkos muuten, mikä pöydällä nököttää? Facebookin puolella seuraava kuva vilahtikin jo muutama viikko sitten. Ei oo hienompaa fonttia, kuin perinteinen kirjoituskoneella (ja voimalla) hakattu. Mä en vaan käsitä, miten oon tenavana jaksanut tällä nakuttaa sivutolkulla tekstiä :)




sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Eilen oli siistiä...



..kahdellakin tavalla. Oli siistiä, että aurinko paistoi ja oli siistiä, koska olin siivonnut. Tänään tulokset on alkaneet kadota elämänjälkien alle. Päätin napsia laajempia kuvia myös olohuoneen tv-seinästä, vaikkei toi musta laatikko mikään silmänilo olekaan. Seuraava telkkari on valkoinen, mutta toimivaa kapistusta ei vaihdeta.



Joku insinööri vois kyllä olla niin fiksu, että kehittäisi valkoisen ruudunkin. Oishan se paaaaljon kivempi, kuin toi musta, joka pomppaa silmille, vaikka sitä yrittäisi piilottaa. Ehkä mun täytyy sitten joskus valkoiseen telkkariini hankkia pyörimään joku takkatuli-tai akvaario-dvd :)


Täällä on tänään satanut koko päivän. En oo liikahtanut kotoa mihinkään. Vietettiin tytön kanssa kolme tuntia lajitellen hama-helmiä lokerolaatikkoon ja loppupäivä onkin kulunut taas helmiteoksia väsäillessä. Testailin ekaa kertaa korviksia ja huomenna ajattelin kokeilla niitä töissä. 

Myös talvivaatteet on vihdoin ja viimein varastoitu. Koko perheen kaikki toppavaatteet sain mahdutettua kahteen tyhjiöpussiin. Edelleen seuraan aina ihmetellen, miten pakkaukset pienenee ilman vähetessä. Huikea keksintö.

Nyt jatkan pikku-Leijonien kiekkofinaalin jännittämistä. Hyvä Suomi!



lauantai 25. huhtikuuta 2015

Siivouspäivän kuvatulvaa



Kyllä sen vaan kaikesta huomaa, että viimeinen viikko on kotona pääsääntöisesti kulutettu vaakatasossa. Kämppä oli ihan kamalassa kunnossa. Tänään on olo jo sen verran ok, että tartuin tähän siivoushaasteeseen heti aamusta. 

Kannoin matotkin ulos ja vaihdoin samalla olohuoneeseen yhden maton. Vieläkään en sitä uutta mattoa oo löytänyt, mutta sitä oikeaa odotellessa tää tuo kivasti vaihtelua. Aika ja energia ei oo toistaiseksi riittänyt sisustusjuttuihin, mutta pari tyynynpäällistä vaihdoin urakan päätteeksi. Siististä kodista vaan on kivempi napsia kuvia, vaikkei niissä juuri mitään uutta olisikaan. Tässäpä siis näitä siivouspäivän räpsyjä.





Mitä mieltä muuten ootte maton koosta? Mä nimittäin tykkään just tämmösestä 2x3 metrisestä ja sellaista metsästän nytkin. Isompikin tuohon mahtuu, mutta niiden valikoima on vielä pienempi ja ulkoilutus sekä pesu haasteellisempaa. Oon vähän tykästynyt Sotkan Aurora-mattoon, mutten oo vielä käynyt katsomassa sitä livenä. Ois todella edullinen vaihtoehto. Oisko jollain kokemuksia tai mielipiteitä siitä?

Nyt meen jatkamaan talvivaatteiden pesuoperaatiota. Jos siis huomenna sataa lunta tai räntää, johtuu se varmaan siitä, että menin varastoimaan tänään joka ainoan talvivaatteen.



keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Pienet haaveet toteutuu



Varmaan jokaisella sisustusintoilijalla on niitä pieniä (ja suuria) tavarahaaveita, joista osa toteutetaan ja osa jää ikuisiksi haaveiksi. Mä sorrun melko helposti tekemään alle parinkympin ostoksia, mutta sitä kalliimmat ostokset harkitsen tosi tarkkaan. 

Eva Solon jääkaappikarahvi on yks niistä pienemmistä haaveista, jotka on keikkuneet mun listalla jo ainakin pari vuotta. Lähes 50 euron hinta on ollut kynnyskysymys, kun näistä jutuista ei aina tiedä, osoittautuvatko arjessa hiteiksi vai hudeiksi. 



Yksi lemppariliikkeistäni ilmoitti lopettavansa toimintansa ja kaikki tuotteet myydään -50% alennuksella. Liike sijaitsee ihan mun työpaikan vieressä, joten pakkohan sinne oli kipaista. Kotiutin tuon himoitsemani kaatimen 3D-päällisellä, koska pinkki neopreenipäällinen ei vaan jotenkin iskenyt. Aika ja arki näyttävät, miten kovaan käyttöön kaadin lopulta meillä päätyy.

Liikkeen lopettaminen kyllä harmittaa ja loppuunmyynnissä shoppailu aiheuttaa mussa jopa häpeän tunteita. Tuntuu jotenkin väärältä intoilla edullisista löydöistä, kun kyseessä on liikkeen lopetus ja ihmisiltä on menossa työpaikka alta. 

Oonko ainoa joka miettii näin paljon tällaisiakin asioita shoppaillessaan? Millaisilla fiiliksillä te shoppailette loppuunmyynneissä? 


maanantai 20. huhtikuuta 2015

Hold my hand



Tulihan se lopulta mullekin. Flunssa. Säästyin tältä ärsyttävältä taudilta melkein kaks talvea putkeen, mutta loppumetreillä tuli tappio. Heräsin aamuyöstä kaktus kurkussa. Toivottavasti se on yhtä lyhytikäinen kuin muutkin mun kasvit. 


Mä oon äärettömän huono sairastamaan. En kestä olla toimettomana. En pysty olla stressaamatta tai antautua sairaslomalle. Sinnittelen vaikka väkisin. Oishan se ajatuksena kiva, että loikois sairastamassa sohvalla peiton alla ja joku pitäis kädestä kiinni. Se ei vaan oo yhtään mun juttu.


Mutta sitten näihin kuviin... Hayn puukäsi on edelleen yks mun lempparijutuista, vaikka se onkin täysin turha kapistus. Nuori neiti on kärttänyt sitä itselleen jo kuukausia, mutten oo antanut periksi. Löysin kuitenkin pari päivää sitten kirpparilta aavistuksen isomman puukäden kympillä. Ei ihan halpa, mutta reilusti halvempi kuin tuo Hayn versio. Tekis mieli olla itsekäs ja pitää molemmat :)

Nyt painun hetkeksi köhimään ja niistämän sohvan nurkkaan. Josko olo ois aamulla aavistuksen parempi. Ja ei; mä en halua kuulla niitä juttuja viikkotolkulla kestävistä flunssista. Mä oon päättänyt, että mun oma on kevytversio, joka on vain ohikulkumatkalla. Ihmeparantumista odotellessa. 


sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

DIY: Kernikoreja



Poikkesin perjantaina kotimatkalla lähikirpparilla, josta pitkästä aikaa tarttui mukaan jotain itsellekin. Metrin pala mustavalkoruudullista vahakangasta maksoi 1,5€, joten se oli ihan pakko ostaa, vaikkei mulla ollut sille mielessä minkäänlaista käyttötarkoitusta. 

Ensin kokeilin tehdä siitä tabletin, mutta totesin, ettei se mun taidoilla onnistu. En saanut kankaita pysymään täysin kohdakkain, joten lopputulos oli kupruileva ja kiero. Niinpä otin plan B:n käyttöön ja huristelin muutaman säilytyspussukan (taas).


Suurin ja pienin on pikaversioita ilman vuorikangasta. Ison roudaan töihin ja pienin säilöö tällä hetkellä kynttilänpätkiä. 

Keskikokoisesta tein käännettävän ja ompelin reunaan kanttinauhan. Tää pääsee toimittamaan ison hedelmäkorin virkaa, koska sellaista ei meillä ole. Luulisi olevan helppo huuhtaista puhtaaksi. 



Näin se viikonloppu taas hurahti vauhdilla sunnuntai-iltaan. Mitään ihmeellistä en oo tehnyt ja osa kotitöistä odottaa vielä suorittajaa. Onneksi auringosta on saanut taas kummasti energiaa, eikä alkava arki ainakaan vielä ahdista. Vähän kyllä harmittaa taltuttaa pyykkivuorta sisätiloissa, kun terassilla lojuminen ois niin paljon kivempaa. 

Kivaa sunnuntai-illan jatkoa teille myös. Ja hyviä vaalivalvojaisia äänestystuloksia jännääville:)