.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Suunnittelematonta taukoilua



Tuli vietettyä täysin suunnittelematon parin viikon blogitauko. Koskaan aiemmin en oo näin kauaa taukoillutkaan. Viimeiseen pariin viikkoon on mahtunut mm. paljon töitä, useampia synttäreitä, ysäribileitä, kavereiden treffailua, Iskun avajaiset, kirppiskierros, shoppailua, työreissuja ja neljän vuorokauden mittainen päänsärky. 

Eilen oli tarkoitus palata blogimaailmaan (oon nimittäin pari päivää potenut kummallista ramppikuumetta pidemmän tauon jälkeen, kun taaskaan mitään kovin suurta ja mullistavaa ei ole postauksessa tarjolla), mutta Tukholman uutisten jälkeen tulppaanit, skumppatarjoilut ja sisustus tuntuivat vähän turhan pinnallisilta jutuilta. Tänään päätin kuitenkin ne julkaista.


Reilu viikko sitten vietettiin kiva ilta Maijan kanssa Vaasan uudistuneen Iskun avajaisissa. Oli muuten tarjoilut kohdillaan ja tupa täynnä väkeä. Myymälästä ei tullut suuren kävijämäärän vuoksi napsittua kuvia tällä kertaa ollenkaan.


Kotona ei ole tapahtunut mitään uutta. Ajan puute rajoittaa kaikenlaisia isompia projekteja. Lisäksi keväiset "pakkohommat" vievät viikonloput tehokkaasti. Tänään pesin ensimmäisen ikkunan, koska en enää nähnyt kunnolla sen läpi.

Eilen hain poikkeuksellisen tulppaanikimpun, jotta saatiin tänään isännän synttärikahvipöytään edes ripaus väriä. Pakkohan tätä harvinaislaatuista näkyä oli kuvata joka puolelta. Kuten kuvista näkyy, ei meillä kukkiakaan asetella, vaan tällainen rento "kimppu suoran astiaan"-tyyli sopii meille hyvin.

Mukavaa viikonloppua. Mä taidan nyt napata kirjan käteen ja hypätä sohvalle.


2 kommenttia :

  1. Kivat tulppaanit ja yli kiva toi maljakko! Tommonen meidänkin pitäis saada.
    Harmi etten päässy tonne Iskuun. Näyttää tarjoilut aika ihanille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi maljakko on ollut meillä joskus kultakalamaljana, kun mä oon ollut ehkä 8 vee :D Iskun tarjoilut oli kyllä enemmän kuin kohdillaan.

      Poista