.

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kollaasiin kyllästynyt


Kyllä täällä elossa ollaan. Arkirytmiin tottuminen vaan näköjään vie aina oman aikansa, vaikkei kovin pitkä loma takana ollutkaan. Energiavarastot tuntuu kuluvan työpäivän aikana täysin, eikä kotona saa itsestään irti mitään ylimääräistä. Tänään sain kuitenkin vähän siivoiltua ja nyt voin hyvällä oallatunnolla lojua loppuillan.


Täällä alkaa koulut vasta ensi maanantaina. Jotenkin jo odotan sitä, että arki alkaa siltäkin osin. Ehkä se omakin päivärytmi löytyy sitten helpommin, kun lapsikin joutuu heräämään aikaisin. 

Kuvissa ei muuten oo pahemmin mitään uutta. Kollaasiseinä kaipaa päivitystä, mutta Uumajan reissulta ei löytynyt mitään kivaa printtiä. Jotenkin kaipaisin nyt enemmän kuvia tekstin sijaan, vaikken niistä kokonaan eroon haluakaan. Varsinkin isoin tekstiprintti särkee silmiä.  Any ideas??

Onko teillä muuten jo lapset aloittaneet koulun? Meillä yritetään kääntää päivärytmiä tulevana viikonloppuna. Jännä nähdä, miten onnistutaan. Meillä kun on viime viikot herätty lounasaikaan :)




4 kommenttia :

  1. Tällä paikkakunnalla alkoi tänään. Meidän lapsenlapsille ensi viikolla.
    Kollaasiseinästä en osaa neuvoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turvallista koulunalkua lapsenlapsille ja mmukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Voisiko tuohon tehdä laittamalla esim. kivaa lahjapaperia kehyksiin, tai kuivattuja kukkia tai jotain diy-meiningillä...

    Eilen alkoi, meillä pysyi harvinaista kyllä rytmit melko kohdillaan kesänkin, joten herääminen ei tuottanut (ainakaan vielä) ongelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku kiva tapetti toimisi varmaan loistavasti, mutten kehtaa mennä pyytämään näytepaloja, kun en varsinaisesti ole tapettia ostamassa :) Mulla on hirveä määrä tapettikirjoja, mutta niissä ei oo yhtäkään kivaa kuosia.

      Täällä on edelleen päivärytmit sekaisin, mutta eiköhän se siitä. Onneksi ensimmäinen koulupäivä alkaa vähän myöhemmin. Mukavaa viikonloppua!

      Poista