Sateisen harmaat keskiviikkoterveiset Vaasasta. On taas hurahtanut pari iltaa erilaisissa pakollisissa menoissa, eikä meinannut millään tänäänkään päästä blogimaailmaan, kun sateinen ilta ei näillä kuvaustaidoilla oo se paras hetki tuottaa kuvamateriaalia. Oli kuitenkin pakko päästä esittelemään teille yks uus heräteostos, joten näillä otoksilla mennään.
Mrs Mighetton sympaattinen Mr Eric lähti tänään mun matkaan ruokatunnilla. Huomasin nimittäin jälleen yhden sisustusliikkeen tyhjentävän myyntitilojaan ihan työpaikan naapurissa. Oikeesti aika kurjaa, että viimeisen 2 kk:n aikana tää on jo kolmas sisustusliike 100 metrin säteellä, joka on laittamassa putiikkia kiinni.
Mä oon käynyt ihastelemassa näitä julisteita moneen kertaan, mutten oo koskaan osannut päättää mieluisinta. Hinta on kuitenkin ollut sellainen, että halusin harkita ostostani. Tänään julisteet olivat puoleen hintaan ja Eric oli ainoa jäljelle jäänyt. Vältyin siis valinnalta ja hintakin oli kohtuullinen. Eric saa meiltä hyvän ja rakastavan kodin.
Samalla reissulla täydensin jälleen myös Nicolas Vahè-maustevalikoimaani. Huomenna aion vielä käydä katsomassa jotain kivaa tulevaa äitienpäivää varten.
Kuten jo aiemminkin oon todennut; vaikka loppuunmyynnit on mahdollisuus tehdä hyviä ja edullisia löytöjä, on se samalla äärimmäisen epämiellyttävä tapa shoppailla. Yritettäiskö kaikki omalta osaltamme asioida vähän useammin pienissä kivijalkaliikkeissä nettishoppailun sijaan? Mä en ainakaan haluais nähdä hetkeen enää yhdenkään pienyrittäjän virittävän loppuunmyyntikylttiä näyteikkunalleen.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti