.

perjantai 8. toukokuuta 2015

DIY: Taas yks hullu idea



Dyykkasin pari viikkoa sitten omaa metallinkeräyslaatikkoa. Siis sitä, jossa varastoin metalliromut ennen varsinaiseen keräysastiaan viemistä. Kaappeja siivotessa tuli nimittäin heitettyä laatikkoon yks vuosia vanha hajuvesi(?)purkki, joka mun oli tarkoitus tuunata, mutten koskaan saanut kivaa ideaa. Onneksi idea sitten iski kuitenkin ennen kuin purkki päätyi siihen lopulliseen roska-astiaan.


Vähän jännitti, mahtuuko koura oikeasti tonne purkkiin ja saako neulan näppärästi kääntymään. Jonkin verran oli havaittavissa rystysten punotusta, mutta lopulta sain yksinkertaiset koristeompeleet väännettyä reikälevyyn.


Ihan hullu idea taas, mutta tulipa tehtyä. Ja tuli siitä mun mielestä ihan kiva. Vähän jäi harmittamaan, etten saanut taiteiltua vielä yhtä kuvioriviä, mutta niin näppärä en sentään ollut. Purkkiin sopii nyt kangastussitkin ihan täydellisesti, joten mulla on pitkästä aikaa uus purkki, jolle on jopa joku järkevä käyttötarkoitus.

Tekis mieli vaan istua runoilemassa niitä näitä, koska siivous on pahasti kesken, mutta motivaatio katosi jonnekin. Taisin vahingossa imuroida senkin. Ehkä nyt kuitenkin yritän jaksaa raahata imurin yläkertaan ja suorittaa urakan loppuun. Toivottavasti teidän ilta menee rennommissa merkeissä. 



6 kommenttia :

  1. Hahhaaa, täällä myös imuri nokottää rappusilla yläkertaan menoa. Ehkä huomenna.
    Kiva lopputulos tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäi mullakin lopulta imurointi seuraavaan aamuun. Ei perjantai-iltana vaan voi kaikkea jaksaa :)

      Poista
  2. Taas yksi loistava idea - ja toteutus! :)
    Ja hei, myöhästyneet synttäri onnittelut! <3

    VastaaPoista