.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Selvisin säikähdyksellä



Meillä pestiin viikonloppuna ensimmäistä kertaa sohvanpäälliset. Yritin valmistautua huolella; kävin läpi pesuohjeen ja kertasin pesukoneen käyttöohjeen, että osaan varmasti suorittaa pesun ilman linkousta ja täydellisen oikein tuhoamatta päällisiä. Valitsin vielä hellävaraisen pesuaineenkin. 

Näiden kuvioiden jälkeen voitte ehkä ymmärtää, miten järkyttynyt olin vetäistessäni koneesta tällaiset päälliset!


Mä olin täysin varma, että olin jotenkin mystisesti onnistunut sekoittamaan pesuaineen kloriittiin tai tekemään jonkin muun katastrofaalisen mokan. Onneksi järki leikkasi sen verran, että tajusin roiskejälkien olevan mystisesti vain tyynyjen toisella puolella. 

Ja sitten tajusin myös aiheuttajan. Päällisiin suihkuttamani suoja-aine oli joihinkin kohtiin jäänyt niin hyvin, että kangas oli hylkinyt vettä ja nuo vaaleat läiskät johtuivat siitä, että kangas oli noilta kohdin kuiva.


Sohva on jälleen tasavärinen (joskin vielä pesun jäljiltä ryppyinen). En voi sanoin kuvailla, miten helpottunut fiilis oli, kun laikut kankaasta katosivat kankaan kuivuessa. Tällä kertaa vältyin elämäni suurimmalta sisustuskatastrofilta. Onneksi.



2 kommenttia :

  1. Mäki jo säikähdin kun näin eka kuvan! Onneksi laikut katosivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pomppas sydän kurkkuun ja vedet nousi silmiin, kun luulin pilanneeni elämäni kalleimman huonekalun ekalla pesukerralla. Onneksi tajusin aiheuttajan muutamassa minuutissa, enkä ehtinyt panikoida pidempään.

      Poista