.

torstai 9. kesäkuuta 2016

Sorruin minäkin



..ja ostin paperipussin. En kuitenkaan sitä eniten nähtyä, mutta vähintään yhtä kivan. Pussiin aion säilöä osan langoista, kunhan jaksan. Ei tälle mitään akuuttia tarvetta olisi tietenkään ollut, muta ei vaan voinut vastustaa kuuden euron hankintaa, kun tekstikin pitää lähes täysin paikkansa. Ainakin puolittain. Kovin hyvä mä en nimittäin taida tässä vieläkään olla, koska kaaos ahdistaa melko usein. 



Tällä hetkellä mua ahdistaa kuitenkin eniten nää säät. Myrskystä selvittiin ilman suurempia tuhoja, mutta terassin amppeli taitaa olla entinen ja koko piha on täynnä oksia ja roskaa. Vettä sataa ja lämpömittari on just ja just plussan puolella. Jäinen tuuli vihmoo luihin ja ytimiin. En mä ihan näissä keleissä ajatellut uusia terassikalusteita paikoilleen sijoitella. Siellä ne nyt kuitenkin nököttävät. Näky on sen verran masentava, että blogiin ne pääsevät vasta auringon tehtyä comebackin.

Toivottavasti tekin ootte selvinneet myrskystä ilman pitkiä sähkökatkoja ja kaatuneita puita. Pidetään peukkuja lämmön palaamiselle.



4 kommenttia :

  1. Kiva pussi:) Itselläni on joku kori ja pussifetissi: tekis mieli hankkia vaikka kuinka, vaikka paikasta ei olis tietoa.. Eilen ja tänään lakaisin meidän pihaa ja terassia roskista. Jos jotain hyvää tästä myrskystä oli, niin ehkä se vei mennessään sen kaiken männyn siitepölyn, joka sotki kaikki paikat... Kyllä se vielä lämpenee:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon myös hurahtanut erityisesti säilytyslaatikoihin ja koreihin. Pussukkafetissikin alkaa olla huolestuttava :)

      Myrsky toi kyllä älyttömän määrän roskaa, mutta toivotaan tosiaan, että enimmät siitepölyt myös. Onneksi tänään oli jo kivan kesäinen keli. Lämpöä saa toki mielellään laittaa 15 astetta lisää :)

      Poista
  2. Kokkolassa tais olla Suomen kovin myrsky ja sen on näköistäkin. Mies on siivonnut koko päivän pihalla, alkaa siellä jo olla eri näköistä.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille ei onneksi tuuli kovin pahasti sovi, mutta kyllä Vaasassakin oli melko paljon puita kaatunut. Onneksi tänään on suurin osa roskista saatu siivottua.

      Täytyypä piipahtaa vastavierailulle :) Mukavaa viikonloppua!

      Poista