.

tiistai 26. helmikuuta 2013

70-luvun palikat

Puisista kirjainpalikoista on tehty monissa blogeissa sisustukseen sopivia. Näistä inspiroituneena kannoin myös viikonloppuna kyseiset aarteet kotiin. Kirjaimia on varmasti aikoinaan ollut paljon enemmän, mutta päätin kokeilla, saisiko näistäkin jotain sanoja aikaan.

En halunnut tehdä kokonaan uusia kirjaimia vaan hyödyntää mahdollisimman paljon olemassaolevia. Jonkin aikaa istuin eteisen lattialla pähkäilemässä. Pari kirjainta jouduin kuitenkin tekemään vanhoista rakennuspalikoista dc-fix kalvolla kuvioiden. Uutta väriä pikaisesti kirjainten pintaan, jotta sopisivat hieman paremmin uuteen ympäristöönsä.


Aikaansa voi kuluttaa miettimällä, mitä muita sanoja näistä olisi mahdollisesti saanut aikaan. Alla kuitenkin ne, mihin tällä kertaa itse päädyin.


Nyt näille vain täytyy löytää sopiva  paikka. Mulle käy todella usein juuri näin; pakko ostaa/tehdä jotain vaikkei kyseiselle tavaralle olisi mietittynä minkäänlaista loppusijoituspaikkaa. Kohtalotovereita? Anyone? :)

Hymyä-palikat päätyivät ainakin näin aluksi alakerran WC:n peilin päälle.


Ja kivoja asioita käsketään tekemään ainakin olohuoneessa.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti