Kuka muu tunnustaa keräävänsä laatikoiden pohjalle kaikki puhelinten myyntipakkaukset? Meillä niitä oli päässyt kertymään useampia, joten päätin ottaa omani hyötykäyttöön. Omenalaatikot kun ovat kivan jämäköitä pikkutavaroiden säilöntään. Pienellä väkivallalla väänsin sisäpohjan irti, jotta sain siitä tasaisen. Käytin taas kaikki dc-fixin jämäpalat, joten värejä ei sen kummemmin tarvinnut valita. Mentiin niillä, mitä oli. Ja tällaiset niistä sitten tuli.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste teippaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste teippaus. Näytä kaikki tekstit
maanantai 28. elokuuta 2017
sunnuntai 26. maaliskuuta 2017
DIY: Pinnoitettu purkki
Täällä on vietetty sometonta sunnuntaita. Ja aika monta iltaa oon muutenkin vältellyt koneen äressä istumista. Kotitöitä ja mielenkiintoista luettavaa on ollut sen verran paljon, ettei työpisteelle istahtaminen oo houkutellut, eikä ole hirveästi ollut ylimääräistä aikaakaan. Nyt päätin kuitenkin pikaisesti tulla laittamaan muutaman kuvan, kun tartuin pitkästä aikaa yhteen lempipuuhistani; purkkien tuunaamiseen. Yhtäkään peltipurkkia kun ei vaan voi heittää kierrätysastiaan. Hyödynsin jälleen dc-fixin jämäpalat tähän ja kuviot saksin suurpiirteisesti suunnittelematta.
Lopuksi nappasin vielä siivousurakan päätteeksi yhden olkkarikuvan. Mikään ei ole parissa viikossa muuttunut ja pää lyö edelleen tyhjää. Ideoita on monia, mutten oo vielä saanut itseäni vakuutettua niiden toimivuudesta. Onneksi aurinkoiset päivät ja valoisa koti tuovat myös kivaa vaihtelua. Kevätaurinko myös pakottaa tarttumaan siivousvälineisiin sen verran usein, että illat menee vauhdikkaasti.
Kivaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa työviikkoa!
sunnuntai 1. tammikuuta 2017
Pientä pintaremonttia
Meillä tytär on aina saanut tehdä melko paljon päätöksiä oman huoneensa sisustuksen suhteen. Pariin vuoteen aihe ei tosin ole jälkikasvua juurikaan kiinnostanut. Alkutalvesta sisustuskärpänen sitten puri myös nuorta neitiä ja ensimmäinen toive oli pinkin seinän päivittäminen mustavalkoiseksi. Koska huoneen muut seinät kuitenkin kaipasivat sitä uutta pintaa tätä seinää kipeämmin, vetäisin ensin Taika-lasyyrillä käsitellyt seinät puhtaan valkoisiksi.
Ensimmäisen maalausoperaation jälkeen päätettiin myös vihdoin huoneeseen uusi kattovalaisin. Tää aihe on ollut keskusteluissa niin pitkään, että toive kattokruunusta oli ehtinyt vaihtumaan johonkin paljon simppelimpään. Clasun kolmesta valaisimesta koottiin riittävästi valotehoa antava viritys.
Aiemmin pinkki-valkoiseen seinään jätettiin sama sahalaitakuvio ja pallotarrat, mutta alaosa sai ylleen pari kerrosta mustinta maalia, mitä kaupasta löytyi.
Näin ne sisustusmieltymykset näköjään siirtyvät äidiltä tyttärelle ihan ohjailemattakin. Kauas on tultu siitä, kun neiti valitsi huoneeseensa Marimekon Bo Boo-verhot, TiTi-Nalle päiväpeiton ja pinkin Hello Kitty-säkkituolin. Seuraavaksi huoneen seinälle kuulemma aletaan laittamaan julisteita, joten nautin salaa pienen hetken tästä simppelistä tyylistä. Se saattaa olla ohi jo huomenna :)
Hyvää alkanutta vuotta teille jokaiselle! Meidän vuosi vaihtui näissä merkeissä
Tunnisteet:
Clas Ohlson
,
DIY
,
Ikea
,
maalaus
,
ostokset
,
remontointi
,
sisustus
,
teippaus
,
tytön huone
keskiviikko 28. syyskuuta 2016
DIY: Kenkälaatikoita ja tarrapaloja
Syksy on perinteistä kenkäostosten ja kaappien siivouksen aikaa. Ainakin meillä. Nää jutut voi onneksi yhdistää monellakin tapaa. Vanhat kengät raivataan pois nurkista uusien tieltä ja laatikot voi tuunata säilytyskäyttöön erilaisia jämämateriaaleja hyödyntämällä.
Pienemmän laatikon alaosan sain just ja just peitettyä tummalla marmoriteipillä. Kanteen piti keksiä jotain muuta. Onneksi kaapista löytyi pala "samettipintaista" tarraa, joka riitti just tähän. Tää tarra vaan oli ollut kaapissa sen verran pitkään, että jouduin raaputtelemaan taustapaperia irti veitsellä. Onneksi liima on ainakin toistaiseksi pitänyt.
Converse-laatikosta päällystin vain kannen, johon käytin liitutaulutarran jämät. Laatikon sivulla oli kaksi reikää valmiina. Niinpä päätin ommella päälle napin ja virittelin kuminauhan kiinnitystä varten. Vähän kyllä jäi harmittamaan, ettei kaapista löytynyt mitään nätimpää kuminauhaa. Onneksi tuon voi helposti vaihtaa joskus myöhemminkin.
Syksy on muuten myös tätä pimeiden iltojen ja luokattoman surkeiden valokuvien aikaa. Ikävä valoisia iltoja jo nyt.
sunnuntai 9. elokuuta 2015
DIY: Koroille kodit
Maalin kuivumista odotellessa täytyy puuhastella jotain muuta. Mä iskin jälleen kiinni kenkälaatikoiden tuunausprojektiin, kun sellaisia on meille kummasti taas ilmestynyt. Myönnän ostaneeni kesälomalla vain kahdet kengät, muut laatikot oon saanut tyhjinä.
Melkein kaikki laatikot oli reissussa rähjääntynyttä mallia, eikä niitä täysin suorareunaisiksi saanut päällystämälläkään. Ihan hyvät niistä silti tuli. Sujautin laatikoihin kaikki korkkarit, joita harvemmin tulee käytettyä.
Laatikot päätyivät toistaiseksi tuohon tuomiotaan odottavaan makkarin hyllyyn. Mä en oo vieläkään osannut päättää, mitä tälle teen. Jätänkö tähän oven taa, korvaanko tällä toisen yöpöydän, vai siirränkö koko hökötyksen takaisin varastoon. Toistaiseksi se saa palvella kenkävarastona.
Nyt lähden kiikuttamaan maalaustarpeet takaisin varastoon. Eteisen seinä on telattu kahteen kertaan ja myös keittiön pieni ikkunaseinä sai uuden maalipinnan. Kyllä niitä elämänjälkiä näköjään kertyy 7 vuodessa joka paikkaan.
Meillä on huomenna edessä neidin viimeinen tarhapäivä. Tiistaina aloitetaan koulutaival. Jännää!!!
torstai 16. heinäkuuta 2015
DIY: Tuunattu kenkälaatikko ja hyllypohdintaa
Edellisessä postauksessa mietinnässä ollut kenkälaatikon tuunaus dc-fixillä on nyt toteutettu. Laatikko oli jälleen sen verran kolhuinen ja kärsinyt, ettei ihan priimaa saanut aikaiseksi. Kai tuo kelpaa näinkin.
Viime päivinä oon myös yrittänyt muodostaa mielipiteen siitä, onko varastosta makkarin oven taakse raahattu Lundia-kopio tullut jäädäkseen vai ei. Täähän on puolikas siitä hyllystä, joka oli joskus tytön huoneessa. Hyllylevyt kaipaavat uutta maalia, mutten oo vielä jaksanut aloittaa urakkaa, koska en osaa päättää saako tää jäädä vai lähteä.
Tavarat on vaan tökätty hyllyn täytteeksi, joten niihin tai romujen asetteluun ei kannata pahemmin kiinnittää huomiota. Makkarin oven ollessa auki, jää hylly kokonaan piiloon oven taakse, mutten siltikään osaa päättää, onko tää vaihtoehto hyvä vai ei. Oon myös miettinyt hyllyn sijoittamista toisen lipaston tilalle yöpöydän virkaa toimittamaan, mutta se vaihtoehto edellyttäisi toisen lipaston hävittämistä kokonaan, koska muuta paikkaa ei sille löydy. On tää vaikeeta, mitä te tekisitte?
Tunnisteet:
askartelu
,
dc-fix
,
Design House Stockholm
,
DIY
,
Ikea
,
kengät
,
Luhta
,
makuuhuone
,
sisustus
,
säilytys
,
teippaus
,
tuunaus
tiistai 14. heinäkuuta 2015
DIY: Pientä dc-fixailua
Taas tuli luuhattua pari päivää poissa kotoa, vaikka jo ehdinkin suunnitella jonkinlaista paluuta arkeen. Mulla jäi viikonloppuna pari pientä projektia kesken ja päätin nyt pikaisesti tehdä edes toisen loppuun. Mulla kun on paha tapa jättää keskeneräisiä juttuja pölyyntymään laatikoiden pohjalle.
Ostin joskus vuosi sitten kirpparilta pari erilaista peltilaatikkoa, kun halvalla sain. Toi Sebastianin logo on toistaiseksi saanut olla paikoillaan, mutta nyt ajattelin hankkiutua siitä eroon, kun mulla oli sattumalta sopivaa dc-fixiä käyttötarkoitusta vailla.
Suihkautin kanteen ensin ohuen kerroksen mustaa maalia, ettei kuviot vaan kuultaisi dc-fixin läpi (näinkin on muutaman kerran tapahtunut).
Kannen päälle liimasin tänään mustapohjaista marmoritarraa, jota ostin vahingossa Keskiseltä. Itse rullan toki ostin tarkoituksella, mutta luulin ostaneeni ihan perus-mustaa. Kannattais ehkä katsoa vähän tarkemmin mitä kärryihinsä keräilee.
Mun mielestä siitä tuli ihan kiva. Ja nyt mulla on enää jotain 1.8 metriä hutiostosta teipattavana. Täytyy ehkä päällystää tälle joku kenkälaatikko kaveriksi. Mitähän kaikkea marmorikuosilla vois tuunata?
Kynttilä on alelöytö H&M Homesta, jossa poikettiin lomareissulla. Sen ostin lähinnä kivan pakkauksen vuoksi, mutta ei tuo sisältökään epämieluisa ole. Korvikset kiikutin kotiin Glitteristä melko hyvällä -75% alennuksella. Ihanan edullista. Ootko sä tehnyt kivoja alelöytöjä?
lauantai 27. kesäkuuta 2015
Kalenterit vierekkäin
Kuten aiemminkin on tullut mainittua, on kaikenlainen paperitavara mun suuri heikkous. Jos hinta on kohdillaan, en vaan voi vastustaa. Senpä vuoksi Marimekolta lähti mukaan myös seinäkalenteri, vaikkei sellaiselle pahemmin ois ollut tarvettakaan. Liitutauluversio kun sattuu löytymään alle 50 cm päästä.Mutta kun vitosella sai...
Sama perustelu toimikoon tässä paperiteippien hankinnassa. Montakohan kertaa oon miettinyt, mihin kaikki teippini kulutan. Mutta kun sain 9 rullaa vitosella, niin nekin oli Sinooperista pakko ostaa. Joku on muuten napannut yhden rullan mukaansa.
Tässä portaiden alla istun tälläkin hetkellä. Työpisteen sijoittaminen eteisen hukkatilaan portaiden alle on ollut yks parhaista ideoista koskaan. Vaikka mä aina jaksan haaveilla siitä yhdestä ekstrahuoneesta, jonne saisi levittää kaikki askartelu- ja ompelujutut, en mä kuitenkaan tiedä, tulisko siellä yksikseen istuttua. Jos jollain teistä on oikeasti oma työhuone kotona, niin kertokaa te, miten se käytännössä toimii? Kulkeutuuko se läppäri kuitenkin sieltä aina kämpän keskiöön muiden seuraan?
tiistai 16. kesäkuuta 2015
Aamuinen alelöytö
Koukkasin aamulla työmatkalla Cittarin kautta. Munhan piti hakea vain aamupalaa töihin, mutta kun silmiin sattui osumaan Annon tekstiilejä alennetuilla hinnoilla, niin pitihän mun äkkiä vähän vilkaista. Meidän tyynynpäällisistä melko moni on jo käytössä ja pesuissa nuhjaantuneita, joten maltoin tällä verukkeella sijoittaa 3 euroa hauskaan pilkulliseen versioon.
Harmi, ettei valikoima ollut kovin laaja. Oisin tällä hinnalla voinut kotiuttaa jonkun toisenkin. Samalla muuten tajusin, että ennen ostin aina tyynynpäälliset pareittain, nykyään meiltä löytyy ostettuna vain yksittäisiä kappaleita. Kummallista.
Mitä mieltä sä oot; yksi vai kaksi samanlaista?
keskiviikko 10. kesäkuuta 2015
Oisko sulla tietoa??
Pyörähdin tänään pitkästä aikaa yhdellä kirpparilla. Hankintalistalla oli kirjoja ja pokkareita, mutta enpä löytänyt yhtäkään. Kaikki mielenkiintoiset olivat väärällä kielellä tai jo luettu. Tein kuitenkin yhden upean löydön.
Miniatyyrikokoinen paristokäyttöinen led-Tuplis oli pakko saada 6 euron kohtuulliseen hintaan. Valo ei ymmärrettävistä syistä yllä jalkaa pidemmälle, mutta onhan tää nyt hauska. Oon nyt tunnin verran yrittänyt googlettaa lisätietoja löydöstäni - tuloksetta.
Jos sulla on jotain lisätietoja tästä, niin otan mielelläni vastaan. Lähinnä mua kiinnostaa se, onko näitä oikeasti myynnissä jossain?? Tuli nimittäin mieleen pari muutakin design-klassikkoa, jotka voisin meille minikoossa kelpuuttaa. Mitäs mieltä te ootte mini-designista? Täysin turhaa vai kiva sisustuselementti?
Tunnisteet:
DIY
,
Eero Aarnio
,
kirpparilöytö
,
sisustus
,
teippaus
torstai 14. toukokuuta 2015
Spice up your life
Kivaa torstaita. Tulipa tarpeeseen tämä(kin) vapaapäivä. Oli aika hienoa herätä kuudelta ja tajuta, ettei tarvikaan lähteä töihin. Päivä on silti ollut täynnä hommaa. Lauantaisen pop up-kirppiksen kamat alkaa olla vihdoin kasassa ja kämppääkin oon vähän samalla siivoillut. Ruuan päälle piti vetäistä pikku päikkärit, jotta jaksaa huomenna töissä. Iltahan menee tietenkin jääkiekon parissa, joten aikainen nukkumaanmeno ei todellakaan onnistu.
Jaksoin pitkästä aikaa puunata kaikki kiiltävät pinnat Universal Stonella ja nyt on liesituulettimesta jokainen rasvatahra hangattu pois. On muuten yks ärsyttävimmistä hommista, koska sen sais tehdä lähes päivittäin.
Kerroin jo aiemmin hamstranneeni lisää Nicolas Vahén mausteita sisustusliikkeen loppuunmyynnistä. Samalla kotiutin vihdoin ton ison oliiviöljyn, jota en oo aiemmin malttanut ostaa. Nyt on maustevarastokin kunnossa, enkä anna itselleni lupaa hankkia enempää.
Uusin maustesekoitus testattiin tänään ja lihakastike sai erittäin hyvän vastaanoton. Mä kun maustan noi liharuuat aina ihan fiilispohjalta, kun en itse sitä syö, enkä edes maista.
Asiasta viidenteen; onkos joku jo ehtinyt tilaamaan Lagerhausista jotain? Toimitus Suomeen pitäis nyt onnistua ja ajattelin klikkailla sieltä muutaman ihanuuden kotiin lähipäivinä. Onko jollain jo kokemusta, miten toimii? En oo vielä jaksanut perehtyä toimituskuluihin, mutta on siellä muutama sellainen juttu, jotka aion tilata postikuluista riippumatta.
Kivaa illanjatkoa jokaiselle. Pidetään peukkuja Leijonille!
Tunnisteet:
Clas Ohlson
,
dc-fix
,
DIY
,
Eero Aarnio
,
keittiö
,
kirpparilöytö
,
Lagerhaus
,
Marimekko
,
Nicolas Vahè
,
ostokset
,
sisustus
,
teippaus
,
Tiger
,
tuunaus
torstai 7. toukokuuta 2015
HBD
Synttäripäivä. 35 vuotta mittarissa. Sadetta ja auringonpaistetta vuorotellen, kuten elämässä yleensäkin. Kukkia ja taidetta. Synttärilahja itseltä itselle on vielä ostamatta, koska kädet oli kotimatkalla täynnä kukkia. Ehkäpä huomenna kipaisen jotain ostamaan.
Lahjoja ei tällä ikää enää saa määrällisesti paljon, mutta kun laatu on tätä luokkaa; en valita. Katsokaas miten ihanan taulun sain. Vielä se odottelee sopivaa paikkaa, mutta pakkohan se oli heti esille laittaa <3
Täytyy kyllä käydä ostamassa joku kunnollinen kehys. Myös eilen esittäytynyt sympaattinen herra Eric on kehystä vailla. Taidan pitkästä aikaa hakea valkoiset, jotta pääsevät kuvat kunnolla oikeuksiinsa.
Nyt meen nauttimaan uusimmista sisustuslehdistä ennen Suomen pelin alkua. Leppoisaa torstai-iltaa teille myös.
Tunnisteet:
Clas Ohlson
,
Ikea
,
makuuhuone
,
Muurame
,
sisustus
,
teippaus
,
tuunaus
keskiviikko 29. huhtikuuta 2015
Tytön huone päästä päähän
Mä jo aiemmin kerroin, että mun tulee napsittua aina näitä ns. turhia räpsyjä siivouksen jälkeen ihan vain siitä syystä, että kerrankin on mahdollista kuvata niin, ettei tarvitse käyttää puolta tuntia kyseisen nurkan raivaamiseen. Koska en viitsi kyllästyttää teitä kovin monella postauksella samasta huoneesta, tulee nyt kuvatulvaa ihan urakalla. Olkaat hyvät.
Nyt on parissa päivässä tullut kuvattua tytön huoneesta melkein jokainen nurkka, joten tää paikka jätetään hetkeksi rauhaan, ellei jotain uutta kuvattavaa ilmene. Jos vanhat merkit pitää paikkansa, en saa hankittua niitä verhojakaan koko kesänä. Pähkäilin nimittäin vuosi sitten keittiön verho-ongelmaa; keittiössä ei ole vieläkään verhoa. Joillakin asioilla on vaan tapana kestää vähän kauemman kuin toisilla.
tiistai 28. huhtikuuta 2015
Metreittäin pöytää
Tehtiin tytön huoneessa pieniä muutoksia jo useampi viikko sitten. Huone ei vaan oo ollut viime aikoina kuvauskunnossa, mutta eilen tuli lopulta raivattua kämppä kuosiin. Melkein kolme tuntia laitettiin pelkästään tavaroita paikoilleen. Älytöntä.
Ikean sänkytilauksen yhteydessä tilasin noin 2,5 metrisen työtasolevyn, josta saatiin vihdoinkin yhtenäinen taso laatikostojen päälle. Aiempi ylijäämälevy oli metrin liian lyhyt ja ärsytti mua jatkuvasti.
Samalla siirrettiin pöytää metrin verran vasemmalle. Tän muutoksen vuoksi pitkä verho oli poistettava. Tällä hetkellä huoneessa on pelkät pimennysrullaverhot, enkä oo vielä keksinyt kivaa verhoratkaisua. Jotkut valelaskosverhot vois olla kivat, vai oisko sulla heittää joku hyvä idea? Kappaa en halua, koska se tekee tuuletusikkunan käyttämisestä hankalaa.
Huomasitkos muuten, mikä pöydällä nököttää? Facebookin puolella seuraava kuva vilahtikin jo muutama viikko sitten. Ei oo hienompaa fonttia, kuin perinteinen kirjoituskoneella (ja voimalla) hakattu. Mä en vaan käsitä, miten oon tenavana jaksanut tällä nakuttaa sivutolkulla tekstiä :)
lauantai 25. huhtikuuta 2015
Siivouspäivän kuvatulvaa
Kyllä sen vaan kaikesta huomaa, että viimeinen viikko on kotona pääsääntöisesti kulutettu vaakatasossa. Kämppä oli ihan kamalassa kunnossa. Tänään on olo jo sen verran ok, että tartuin tähän siivoushaasteeseen heti aamusta.
Kannoin matotkin ulos ja vaihdoin samalla olohuoneeseen yhden maton. Vieläkään en sitä uutta mattoa oo löytänyt, mutta sitä oikeaa odotellessa tää tuo kivasti vaihtelua. Aika ja energia ei oo toistaiseksi riittänyt sisustusjuttuihin, mutta pari tyynynpäällistä vaihdoin urakan päätteeksi. Siististä kodista vaan on kivempi napsia kuvia, vaikkei niissä juuri mitään uutta olisikaan. Tässäpä siis näitä siivouspäivän räpsyjä.
Mitä mieltä muuten ootte maton koosta? Mä nimittäin tykkään just tämmösestä 2x3 metrisestä ja sellaista metsästän nytkin. Isompikin tuohon mahtuu, mutta niiden valikoima on vielä pienempi ja ulkoilutus sekä pesu haasteellisempaa. Oon vähän tykästynyt Sotkan Aurora-mattoon, mutten oo vielä käynyt katsomassa sitä livenä. Ois todella edullinen vaihtoehto. Oisko jollain kokemuksia tai mielipiteitä siitä?
Nyt meen jatkamaan talvivaatteiden pesuoperaatiota. Jos siis huomenna sataa lunta tai räntää, johtuu se varmaan siitä, että menin varastoimaan tänään joka ainoan talvivaatteen.
Tunnisteet:
Adea
,
Anno
,
DIY
,
Eero Aarnio
,
Eno Studio
,
kirpparilöytö
,
Lagerhaus
,
Marimekko
,
siivous
,
sisustus
,
teippaus
,
Tiger
maanantai 30. maaliskuuta 2015
DIY: Tuunataan tyhjentyneet
Taannoinen suuri siivousoperaatio ulottui joka ainoaan laatikkoon ja rasiaan. Silloin jo mietin, että täytyy lähiaikoina keksiä käyttöä melko runsaaksi paisuneelle teippivarastolle, ennen kuin ne kuivuvat käyttökelvottomiksi.
Kovinkaan montaa käyttötarkoitusta ei oo mieleen putkahtanut, mutta päätin vihdoin tuunata jo kauan sitten tyhjentyneet ja uuteen käyttöön päätyneet Maison Bellen pesuainepullot.
Tajusin vasta pullot teipattuani, että ne mätsää ihan täydellisesti uusien rättien kanssa. Täytyy kyllä lähiaikoina ostaa pari pulloa lisää, koska ois kiva saada kaikki rumat pesuainepullot päivitettyä samanlaisiksi. Mikähän siinäkin muuten on; ihan niinkuin mä aktiivisesti katselisin niitä tuolla siivouskaapissa :)
Kivaa alkanutta viikkoa! Jos sulla tulee mieleen joku kiva teippausidea, niin kerrothan sen mulle. Ajattelin ainakin kokeilla pajunoksien koristelua teippaamalla. Täällä Pohjanmaallahan trullit kiertävät vasta tulevana viikonloppuna.
torstai 6. marraskuuta 2014
Copycat
Meillä luettiin taas vähän sisustuslehtiä perheen naisväen voimin. Neiti bongasi Dekosta lastenhuoneen, jossa oli seinässä pieniä palloja. Menin sitten mainitsemaan, että onhan meilläkin niitä pallotarroja, joilla aiemmin koristeltiin saippuapulloja. Siitä se ajatus sitten lähti.
Näähän on siis niitä maalitaulujen peitetarroja (kai näillä joku nimikin on, mutten sitä tiedä). Idean bongasin joskus kauan sitten jostain blogista, jota en tietenkään muista, mutta jo silloin aloin metsästää näitä varastooni.
Tarroissa on se kiva puoli, että ne voi aina nyppiä pois. Hetkeen ei tarvitse siihen ryhtyä, koska huoneen asukas oli lopputulokseen tyytyväinen. Meillä on taas sisustuskärpänen puraissut jälkikasvuakin ja mun pitäis kuulemma seuraavaksi virkata trikookuteesta lattiatyyny. Nyt kuppi kahvia ja sitten koukku kouraan.
Onneksi huomenna on perjantai!!
Tunnisteet:
DIY
,
Ikea
,
sisustus
,
teippaus
,
tytön huone
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)