.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Kesäloma 2017: Tunteiden vuoristorataa


Kesäloma 2017 vetelee viimeisiään. Kolmessa viikossa on ehditty tehdä ja nähdä monenlaista, mutta myös kokea suuria tunteita laidasta laitaan.

Käytiin heti loman alkajaisiksi koko perheen kanssa Turku-Tukholma -risteilyllä. Saatiin varattua parempi hytti, joka oli kyllä jokaisen euron arvoinen. Risteilyn jälkeen nuori neiti lähti viikoksi ulkomaille ja meille vanhuksille tarjoutui reilu viikko äärimmäisen harvinaista yhteistä aikaa. 

Vietettiin ystävien kanssa aikaa sekä Vaasassa, että Helsingissä yhteensä viikon verran. Säät suosi, eikä aikatauluista ollut tietoakaan. Vaasassa syötiin hyvin, saunottiin, mökkeiltiin, istuttiin terasseilla ja korkattiin kuohari. Helsingissä kulutettiin aurinkoinen päivä Suomenlinnassa, istuttiin iltaa Löylyssä, kierrettin Hietaniemen hautausmaalla, piipahdettiin Allas Sea Poolilla, shoppailtiin, kahviteltiin ja kierrettiin autolla tuntitolkulla vain katsellen. 

Mutta koska mikään ei mun lomaillessa yleensä mene ihan nappiin; sairastui meidän pieni pupunen erittäin vakavasti loman aikana. Onneksi leikkauksen ja lääkekuurin myötä tilanne näyttää tällä hetkellä hyvältä. Vietin kuitenkin useamman vuorokauden ruokkien pupua ruiskulla ja vahtien lähes kellon ympäri.



Viimeiset lomapäivät olenkin sitten kiehunut raivosta, hangannut terassia ja parvekkeen lattiaa keittiösienillä yhteensä 7 tuntia ja kironnut välinpitämättömät ihmiset sinne kuumaan paikkaan. Meillä on taloyhtiössä meneillään julkisivun maalausurakka, jota tekee ihan "ammattimaalarit". Mitä mieltä te olette tän työn laadusta ja paikkojen suojaamisen tasosta? Maksaisitteko tästä nelinumeroisen summan? 


Miten teidän kesä on kulunut? Onko vielä lomaa jäljellä, vai onko jo palattu arkeen?