.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Adea. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Adea. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. syyskuuta 2018

Raajalöytöjä ja rimakauhua



Tervehdys pitkästä aikaa... Suunnittelematon kesäloma blogimaailmasta vierähti paljon aiottua pidemmäksi. Uskomatonta, mutta mulle iski jonkinlainen rimakauhu koko homman kanssa. Oon viimeisen reilun kuukauden lähes päivittäin aikonut avata läppärin, mutta en oo kuitenkaan oikein tiennyt, miten taas aloittaa. Nyt päätin kuitenkin hoitaa tän syksyn ekan postauksen pois alta ja toivottavasti paluu rytmiin tulee sitten helpommin.

Kesällä meillä ei pahemmin oo sisustettu tai tehty edes sisustushankintoja. Alkukesästä kuitenkin dyykkasin roskalavalta raajoja, jotka on löytäneet paikkansa sisustuksessa. Kokonainen mallinukke ois ollut ehkä liikaa, mutta törkeästi irrottelin hyväkuntoisimmat kädet omiin käyttötarkoituksiini.





Kesäloman Uumajan reissulta ostin Lagerhausista useamman tuoksukynttilän, joita on nyt viime viikkoina poltettu päivittäin. Samalla matkalla ostin muutaman samettityynynpäällisen Åhlensilta ja H&M Homesta. Tykästyin niihin niin paljon, että hain vielä pari lisää. Viherkasvi ruukkuineen oli kahden euron poistolöytö Citymarketista. 

Miten teidän syyskuu on startannut? Mä niin nautin näistä lämpimistä ja aurinkoisista päivistä. Toivottavasti näitä riittää vielä pitkään. 

Kivaa lauantaita. 


perjantai 13. huhtikuuta 2018

Ihana kamala kevät





Ihana auringonpaiste. Ja kamala auringonpaiste. Koti näyttää jatkuvasti pölyiseltä ja ikkunoista ei meinaa nähdä läpi. Pesu-urakka saa kuitenkin odottaa ikkunaremonttia, joka starttaa, kunhan lumet sulaa.

Keväässä parasta on aurinko, valo ja lämpö. Mutta samalla mä joka vuosi ahdistun siitä, että tekisi jo mieli aloittaa niin monta projektia, joita ei vaan ihan vielä pysty toteuttamaan. Vaatehuoneremontti odottaa lämpimämpiä kelejä, jotta vanhoista hyllyistä saisi samalla tehtyä uudet hyllylevyt ulkovarastoon. Siihen puuhaan ei kuitenkaan ihan vielä viitsi ryhtyä. Kirpparipöytä täytyy myös vielä varata, jotta kaikki turha tavara saadaan karsittua pois remontin alta. 

Mitäs tykkäätte mun uudesta käsikoristeesta? Sain sen tuliaisina Ruotsista ja oon yrittänyt etsiä kaikki viivat omasta kädestäni. Onkohan ihan normaalia, ellei kaikkia vaan omasta käpälästä löydy?



sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Random-räpsyjä viikon varrelta



Syksy ja pimeys on vienyt sistustamisesta ja bloggaamisesta taas kaiken systemaattisuuden. Pimeässä ei huvita kuvata ja valoisaa aikaa on niin vähän, etten koskaan ehdi hyödyntää sitä kunnolla. Kameraan ja puhelimeen on viime viikkoina tallentunut vain yksittäisiä "random-räpsyjä" vailla minkäänlaista ideaa tai ajatusta.

Päätin sitten laittaa muutaman viime päivän kuvat vaan peräkkäin ja kirjoitella lyhyesti kuulumisia ja funtsia pieniä sisustusjuttuja.






Tv-tason taustaseinän fiksauksesta jäi yli melkein täysi sangollinen tuota valkoista Tunto-tekstuurimaalia, joka pitäisi lähiaikoina sutia jonnekin, ettei pääse kuivumaan. En vaan millään osaa päättää sopivaa seinää. Pinnan ulkonäkö miellyttää silmää edelleen kovasti, mutta maalatun pinnan peseminen ei oikein onnistu, joka aiheuttaa päänvaivaa maalattavan seinän valinnalle. 

Ikeasta äidiltä tilaamani kukkaruukut saapuivat meille tänään ja tekisi heti mieli vaihtaa viherkasvit uusiin purkkeihin. Tykkääköhän ne huonoa, jos vaihtaa näin talvella vai pitäiskö yrittää sinnitellä kevättalvelle valoisampaan aikaan?

Nyt takaisin telkkarin ääreen. Toinen erä jääkiekossa alkaa ihan just. Mukavaa isänpäivän iltaa kaikille!


sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Pieniä sisustusostoksia ja kesäkuulumisia




Tervehdys pitkästä aikaa. Tuli vietettyä suunnittelematon blogiloma. Taisi olla toistaiseksi historian pisin. Ensin vierähti muutama päivä juhannuksen vietossa, jonka jälkeen koitti ensimmäinen viikon kesälomapätkä. Kuten kunnon työntekijän kuuluukin, vietin lomastani yli puolet kesäflunssaa potien sängyn pohjalla. Onneksi päästiin kuitenkin tyttären kanssa suunnitellulle pikavisiitille Uumajaan shoppailemaan. Tämä viikko onkin taas kulunut töissä ja kotitöiden parissa. 

Oon myös päättänyt tänä kesänä nauttia jokaisesta aurinkoisesta ja lämpimästä kesäpäivästä ihan täysillä ja eilenkin makasin terassilla aamusta iltaan. Luin vahingossa kokonaisen romaanin, enkä tainnut tehdä juuri mitään hyödyllistä, mutta ei aina tarvitsekaan.

Uumajan reissulta shoppailin kivat seinäamppelit olohuoneen seinälle. Asettelu ei varmaankaan ole lopullinen. Ripustin Ikean viherkasvit vain olemassa oleviin ruuveihin. Oon myös vihdoin hankkinut uuden printin tuolle seinälle, mutta isoja kehyksiä en jaksanut Uumajasta asti raahata, joten ne odottavat mua vielä jossain kaupassa.

Mitäs teille kuuluu? Onko kaikki muut jo kesälomalla? 



keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Pitkästä aikaa pastelleja





Moi. Pitkästä aikaa! Nyt on pakko myöntää, että kiireet ei oo vieneet mennessään, vaan oon taas jäänyt niin pahasti koukkuun Avan remonttiohjelmaan, että oon istunut joka ilta tunnin telkkarin ääressä, enkä oo ehtinyt ajatellakaan blogimaailmaa. The Block on vaan just sellainen ohjelma, josta mä tykkään ja oon katsonut jokaisen Suomessa esitetyn tuotantokauden jokaisen jakson. Sohvalla makoilun lisäksi oon muutenkin ottanut illat rennosti, eikä meillä oo siivouksen lisäksi juurikaan sisustettu. 

Tänään kuitenkin päätin napsia nopeasti muutaman kuvan, kun sain kämpän kuntoon ja tyynynpäälliset vaihdettua. Oon luvannut itselleni, että tartun vihdoinkin tulevana viikonloppuna rästihommiin. Meillä ei oo vielä ensimmäistäkään kesäkukkaa, eikä tyttärelle lupaamaani pupunhäkkiä oo vielä aloitettukaan. Mitäs teille kuuluu? Mitä ootte puuhailleet?


torstai 13. huhtikuuta 2017

Koneelle kadonneet





Olin muka viime viikonloppuna reipas ja napsin pikasiivouksen jälkeen kuvia ympäri kämppää. Tänään kuitenkin totesin, etten mä oo taaskaan ehtinyt blogin pariin ja sinne ne kuvat on jääneet koneen kansioihin odottelemaan.

Koska meillä ei oo vieläkään esillä ensimmäistäkään pääsiäiskoristetta ja kipaisin tänään kaupasta täysin samanlaisen tulppaanikimpun kuin viikko sitten, ei nää kuvat periaatteessa oo vanhentuneet. Niinpä päätin käyttää ne näin 5 päivää myöhässä.

Huomenna onkin tiedossa monenlaista hommaa. Täällä Pohjanmaalla trullit kiertävät vasta tänä viikonloppuna ja meidän pajunoksat ovat edelleen metsässä. Huomenna on siis kirmattava pitkin pusikoita ja kaivettava höyhenet esiin. Myös munat on maalaamatta ja pääsiäisruohot odottavat edelleen tipujaan tyttären huoneessa. Meidän perhe on näköjään ihan tasaisen huono kaikkien juhlien ja sesonkien kanssa :)

Mitäs te puuhailette pääsiäispyhinä?

tiistai 21. helmikuuta 2017

Aikalisä ja tuumaustauko



Kiitos monista kommenteistanne edelliseen "hutihylly"-postaukseen liittyen. Edelleen pyörin kuitenkin saman aiheen ympärillä, koska en vaan  tiedä, mitä tehdä. Hylly on tuollaisenaan huti, mutta olisiko se parempi pidempänä ja valkoisena? Vai ehkäpä pidempänä ja mustana? Paljon paksumpaa hyllylevyä ei noihin kannakkeisiin saa.

Vai pitäiskö mun luopua koko "hyllyideasta" ja laittaa seinälle jotain ihan muuta? Hyllylle ei säilytystilana sinällään ole pakottavaa tarvetta. Näistä kuvista on kuitenkin helppo ymmärtää, että jotain mä tohon 7 metriä pitkälle valkoiselle seinälle haluan ehdottomasti laittaa.





lauantai 18. helmikuuta 2017

Tais tulla huti...



..ei oo aina sisustajan elämä helppoa. Aina ei visio ja todellisuus täysin kohtaa. Eniten se harmittaa silloin, kun tuhlaa hankintaansa paljon rahaa tai joutuu metsästämään pitkään. Mulle tais nyt käydä toi jälkimmäinen.


Metsästin House Doctorin mustia hyllynkannattimia pitkään ja hartaasti. Sahasin levyn sopivaan mittaan ja maalasin. Ja kaksi päivää katselin turhautuneena ja pettyneenä tyhjää hyllyä. Tänään päätin laittaa siihen väliaikaisesti jotain, jotta osaisin lopullisesti päättää, saako hylly lähtöpassit. 



Tykkään hyllystä, mutta jotenkin se ei vaan ainakaan vielä mun silmää tuossa miellytä. Alemmaksi en halunnut sitä laittaa, koska pikainen testaus osoitti, että istuminen ihan hyllyn alla ei tuntunut kivalta, vaikka se ei oikeesti edes tuu kuin pari senttiä pään yläpuolelle. Väkisinkin tuli aavistuksen ahdistava olo. 

Mitä sä tekisit hyllylle. Jättäisitkö vai heivaisitko kiertoon?



torstai 9. helmikuuta 2017

Apua hyllyn sijoittamiseen??





Tervehdys. Onpas ollut taas kiireinen viikko. Oon ehtinyt pyörähtämään Ikeassa, ostamaan kameran ja onnistunut metsästämään hyllynkannakkeet fb-ryhmästä. Viikonloppuna täytyisi vielä hankkia hyllylevyt ja maalata ne sopivan värisiksi.

Sohvan päälle on siis tulossa noin 25cm syvä hylly. Mutta mikä on sopiva korkeus? Tai lähinnä mietityttää hyllyn ja sohvan etäisyys toisistaan. Liian korkealla hylly näyttää varmaan oudolta. Ja liian matalalla siihen lyö (ehkä) päänsä. Onko jollain teistä seinähyllyä sohvan takana? Ja jos on, niin mikä on hyllyn alareunan etäisyys sohvan selkänojasta?



perjantai 3. helmikuuta 2017

Kadonnut kollaasiseinä ja kärsinyt kamera



Useamman päivän takkuamisen jälkeen se on kai lopulta myönnettävä. Kamera on tullut tiensä päähän ja uusi on hankittava. Aparaatti muka kovasti tarkentaa, mutta kuvat on täyttä suttua. Käytettynä hankittu ja neljä vuotta kovaa käyttöä kestänyt kamera on toki palvellut hyvin, mutta kun mä en tajua kameran ostamisesta yhtään mitään. Rehellisesti voin myöntää, ettei kameroiden ominaisuuksiin perehtyminen vois mua vähempää kiinnostaa. Apua ja vinkkejä otetaan erittäin mielellään vastaan. Plussaa helppokäyttöisyydestä ja nykyistä jättijärkkäriä pienemmästä koosta.

Päätin kuitenkin jakaa teille nyt pari suttuista kuvaa tyhjästä seinästä. Taulukollaasi on kadonnut ja koko seinä keittiöstä saakka on nyt telattu samalla puhtaan valkoisella. Jotain ajatuksia kollaasin korvaajaksi on jo olemassa, mutta mitä sä laittaisit?



On toi tyhjä valkoinen seinä vaan ankean näköinen, mutta tätä pitää nyt jaksaa katsella olosuhteiden pakosta ainakin viikko.


torstai 26. tammikuuta 2017

DIY: Uudet tyynynpäälliset




Vihdoin on leikattu ja ommeltu. Sekä yksi polvi, että samanaikaisesti pari uutta tyynynpäällistä. Ensimmäiseksi mainittu operaatio oli onneksi laadukkaampi, mutta tyynyistäkin tuli ihan kivat. Hyödynsin projektissa jälleen vanhoista tyynynpällisistä säästetyt vetoketjut. Helppoa, nopeaa ja edullista pientä piristystä.


Mitäs teille kuuluu?



maanantai 7. marraskuuta 2016

Sisustusbloggareita seinälle



Keittiön tuoleja noutaessani sain mukaan myös ilmaiseksi jotain kivaa. Myymälässä oli esillä erilaisia Vepsäläisen julisteita, joista sai napata mukaan mieleisensä. 

Julisteet oli niin suuria, ettei meiltä heti sopivaa paikkaa löytynyt, mutta onneksi sain saksittua lempparini sopivampaan kokoon. Mun oli nimittäin ihan pakko saada kollaasiseinälle väliaikaisratkaisuksi tää hauska juliste K-tuolista. Tää kuvaa ihan täydellisesti sitä tilannetta, kun sisustusbloggarit kokoontuvat sisustusliikkeessä. Juliste hymyilyttää mua edelleen ja sopii muiden sekaan ihan hyvin, joten kyllä se nyt jonkin aikaa saa seinällä olla.

Yllättäen sain kuviin väkisin erilaisia heijastuksia, jätin sohvan siloittelematta ja tyynyt pöyhimättä. Kun vielä laitetaan taulut vähän tälleen vinksalleen ja jätetään pupun murustamat ruuat lattialle, niin arkirealismi on kohdillaan :)




torstai 27. lokakuuta 2016

Annon uutuudet meillä



Sorruin tosiaan ostamaan muutaman Annon uuden malliston tyynynpäällisen. Tällä kertaa palasin taas tuttuun ja turvalliseen mustavalkoiseen. Ehkä tylsiä valintoja, mutta omaan silmään yksiväriset tuntuu taas kivalta vaihtelulta. Ja onhan näitä aina helppo yhdistellä värikkäiden tai kuviollisten kanssa. 

Huomenna täytyy kyllä taas kipaista Anttilaan katsomaan valikoimaa. Ehkä mä vielä jotain uutta voisin tarvita :)






sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Käsille töitä



Tänä viikonloppuna on istuttu pitkästä aikaa tv:n ääressä, kun lemppariohjelmat palasivat ruutuun. Mä katson nykyään tosi vähän telkkaria ja oon huomannut, että mun keskittymiskyky on vuosi vuodelta huonompi. Mun on täysin mahdotonta vaan katsoa sitä ohjelmaa. Mun kädet tarvitsee tekemistä. Tänään kaivoin pinon kirjoja selailtavaksi, koska joku käsityöprojekti on keksittävä.



Projektin pitäisi olla sellainen, jota voi väkertää sohvannurkassa. Ja mielellään jotain hyödyllistä. Laukkuja, säilytyskoreja ja pussukoita mulla on ollut jo vuosia yli oman tarpeen. Virkkaus on ehkä se juttu, mutta mitä mä tekisin? Keksiskö joku teistä jonkin projektin? Kutominen ei edelleenkään meikäläiseltä suju, joten villasukat ja lapaset täytyy suosiolla unohtaa :)



keskiviikko 31. elokuuta 2016

Ääripäät


Elokuun aikana on täytynyt kaivaa taas kynttilät esiin ja hankkia uusi torkkupeitto sohvalle. Aika monena iltana on saanut kääriytyä viltin alle kirja kourassa kuuntelemaan sadetta. Uusi älyttömän pehmeä viltti löytyi edullisesti paikallisen Combo-kirppiksen sisustusosastolta. En pystynyt vastustamaan, vaikka vähän mietityttää, alkaako keinokuitu rätistä sähköisyyttään talvella.

Samaan aikaan, kun sohvan toinen pääty on valmisteltu kylmiin keleihin, paistaa toisessa päässä ilta-aurinko paljastaen jokaisen rypyn ja roskan. Toivottavasti näitä lämpimiä ja aurinkoisia päiviä riittää syyskuussakin.



maanantai 22. elokuuta 2016

Viikonloppuna



Olin lauantaina pari tuntia yksin kotona. Nykyään osaan jopa välillä ottaa tilanteesta ilon irti, enkä enää käytä noita harvinaisia hetkiä pelkästään siivoamiseen. Päätin kuitenkin ihan vähän pistää paikkoja ojennukseen, jotta on sitten kivempi oikaista itsensä sohvalle kirjaa lukemaan.




Uumajan reissulta tuli pitkästä aikaa hankittua mustavalkoraitainen tyynynpäällinen. Ei siitä mihinkään pääse, tuo kuosi vaan jaksaa miellyttää mun silmää vuodesta toiseen. Ehkä mä pian taas siirrän väripilkut kaappiin ja palaan täysin mustavalkoiseen. Jännä nähdä.

Anttilan poistomyynnistä taas mukaan tarttui lasipullo mittamerkinnöillä. En tiedä miksi se mun silmää miellytti, mutta alle kahden euron hinta sai sortumaan heräteostokseen. Leikkasin takapihan pensasaidasta muutaman oksan, jotta voisin kehittää tällekin ostokselleni jonkinlaisen käyttötarkoituksen.

Pakko muuten vielä hehkuttaa Lagerhausista ostettuja tuoksukynttilöitä. Mä en nimittäin yleensä pahemmin välitä moisista (osasta saan päänsäryn tai muun ällöttävän olotilan), mutta nämä kaksi tuoksua on kyllä mun mielestä ihan täydellisiä. Jos poikkeatte Ruotsissa, niin suosittelen nuuhkimaan ja valitsemaan omat lempparit. Vaihtoehtoja oli monta.

perjantai 19. elokuuta 2016

Salamoita ja sadetta



Täällä sataa. Välillä vettä ja välillä rakeita. Ukkonen jyrisee ja salamat välkkyvät. Just sellainen ilta, että päätin vetää viltin päälle, korkata karkkiaskin ja avata sisustuslehden. 

Vierähti taas monta päivää blogihiljaisuudessa. Ei tarkoituksella, koska oon viimeisen kuukauden aikana jopa innostunut tekemään muutamia pieniä sisustushankintoja. Oon vaan käyttänyt tällä viikolla kaikki illat pakollisten kotihommien parissa ihan siitä syystä, ettei viikonloppuna tarvitsisi uhrata toista päivää kokonaan kotitöille. Toivottavasti huomenna paistaa edes sen verran, että saisin napsia valoisampia kuvia tännekin. Tähän fiilikseen nää hämyiset kynttiläkuvat kyllä onneksi sopivatkin.