Kuka muu tunnustaa keräävänsä laatikoiden pohjalle kaikki puhelinten myyntipakkaukset? Meillä niitä oli päässyt kertymään useampia, joten päätin ottaa omani hyötykäyttöön. Omenalaatikot kun ovat kivan jämäköitä pikkutavaroiden säilöntään. Pienellä väkivallalla väänsin sisäpohjan irti, jotta sain siitä tasaisen. Käytin taas kaikki dc-fixin jämäpalat, joten värejä ei sen kummemmin tarvinnut valita. Mentiin niillä, mitä oli. Ja tällaiset niistä sitten tuli.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paperiaskartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paperiaskartelu. Näytä kaikki tekstit
maanantai 28. elokuuta 2017
sunnuntai 26. maaliskuuta 2017
DIY: Pinnoitettu purkki
Täällä on vietetty sometonta sunnuntaita. Ja aika monta iltaa oon muutenkin vältellyt koneen äressä istumista. Kotitöitä ja mielenkiintoista luettavaa on ollut sen verran paljon, ettei työpisteelle istahtaminen oo houkutellut, eikä ole hirveästi ollut ylimääräistä aikaakaan. Nyt päätin kuitenkin pikaisesti tulla laittamaan muutaman kuvan, kun tartuin pitkästä aikaa yhteen lempipuuhistani; purkkien tuunaamiseen. Yhtäkään peltipurkkia kun ei vaan voi heittää kierrätysastiaan. Hyödynsin jälleen dc-fixin jämäpalat tähän ja kuviot saksin suurpiirteisesti suunnittelematta.
Lopuksi nappasin vielä siivousurakan päätteeksi yhden olkkarikuvan. Mikään ei ole parissa viikossa muuttunut ja pää lyö edelleen tyhjää. Ideoita on monia, mutten oo vielä saanut itseäni vakuutettua niiden toimivuudesta. Onneksi aurinkoiset päivät ja valoisa koti tuovat myös kivaa vaihtelua. Kevätaurinko myös pakottaa tarttumaan siivousvälineisiin sen verran usein, että illat menee vauhdikkaasti.
Kivaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa työviikkoa!
tiistai 3. tammikuuta 2017
DIY: Ilmaiset kalenterit
Vuoden vaihtuessa tyttö halusi taas huoneeseensa kalenterin. Viimevuotinen koiranpentukalenteri oli kuitenkin niin kiva, että kuvat haluttiin säilyttää. Onneksi muistin, että laatikossa majailee Dermoshopista saatu kalenteri, jolle ei meillä ollut mitään paikkaa. Purkasin molemmat kalenterit, leikkasin koirakalenterin kuvia vähän kapeammiksi ja saksin toisesta kalenterista kuukaudet. Yhteen liittämällä saatiin ihan toimiva koirakalenteri myös tälle vuodelle.
Mutta kun Dermosilin kalenterista jäi näppärä pöytäteline ihan tyhjän pantiksi, päätin tulostaa siihen netistä ilmaisen kalenterilehtiön. Rei`ittämällä ja saksimalla syntyi myös toinen kalenteri.
Nyt kuulemma se koirakalenteri ei enää olekaan yhtään kiva ja neiti haluaa huoneeseensa tän mustavalkoisen version :)
maanantai 19. joulukuuta 2016
DIY: Koreja konttiin
Vähän meinasi allekirjoittaneelle käydä hullusti jouluvalmistelujen kanssa. Mä kun en ole yhtään jouluihminen ja oon jättänyt lähes kaikki valmistelut viimeiselle viikolle. Vähän pisti jännittämään, kun se viimeinen viikko starttasi järkyttävällä päänsäryllä ja muilla flunssan oireilla. Lauantain vietin aamusta iltaan sohvalla peiton alla. Onneksi sunnuntaina sain jo väkerrettyä loppuun muutamia puolivalmiita joululahjoja ja tänään kääräisin ensimmäiset lahjat paketteihin.
Virkkasin muutaman korin, joihin voi kätevästi laittaa herkkuja jouluviemisiksi. Kahvat tein kesällä poistomyynnistä löytämistäni nahkaisista koiran talutushihnoista. Niiden mukana tuli myös noi metalliset koristeet, jotka tietysti piti myös hyödyntää. Yhdestä hihnasta tuli kahva kolmeen korin, joten mielestäni käytin 2€ erittäin hyvin. Ruskea hihna odottaa vielä käyttötarkoitustaan.
Suklaalevyt kääräisin jälleen koristepapereihin ja ensimmäiset paketit päätyivät Clas Ohlsonin hyllypaperin alle. Tigerin pusseihin oli helppo sujauttaa pienet hankalasti paketoitavat jutut. Lapsen lahjoja en oo vielä päässyt turvallisesti paketoimaan. Ei oo joulupukin apulaisella enää niin helppoa kuin muutama vuosi sitten. Koko ajan saa olla varpaillaan, kun epäilys pukin olemassaolosta on jatkuvasti läsnä.
Tunnisteet:
askartelu
,
Clas Ohlson
,
DIY
,
joulu
,
paperiaskartelu
,
virkkaus
lauantai 26. marraskuuta 2016
DIY: Ajatus on tärkein
Taannoisessa kaappien ja laatikoiden tyhjäysoperaatiossa tajusin, miten älytön määrä kaikenlaista askartelumateriaalia meidän kaappien kätköistä löytyykään. Niinpä päätin, etten hanki tänä vuonna mitään uutta joulukortteja varten, vaan yritän hyödyntää ne rumemmatkin materiaalit. Ajatushan on kuitenkin kaunista korttia tärkeämpi.
Viimeiset kortit on jo aika riisuttuja versioita, kun kuviopaperit ja nauhatarrat oli kulutettu loppuun. Yllättäen tää on kuitenkin oma suosikkini.
Sain hyödynnettyä kortteihin kaikki erilaiset korttipohjat, jouluiset kuviopaperit, rumat pakettikortit, punavalkoiset nauhateipit ja timanttitarrat. Ens vuonna saan hankkia pitkästä aikaa jotain uutta jouluaskartelutarviketta. Ja toivottavasti sukulaiset ja ystävät saavat ensi vuonna tyylikkäämpiä joulukortteja :)
Onko teillä jo joulukortit askarreltu, vai ostatko valmiina?
Tunnisteet:
askartelu
,
DIY
,
joulu
,
kortit
,
paperiaskartelu
lauantai 15. lokakuuta 2016
Lauantaipuuhia
Kivaa lauantai-iltaa. Mun päivään on mahtunut monenlaista. Myös yksi suuri ärsytyksen aihe, nimittäin älyttömän hitaaksi muuttunut läppäri, joka ei meinaa suostua yhteistyöhön ollenkaan. Tästä johtuen kuvien käsittely sai nyt jäädä.
Uusi Comboliina-kirppis aukesi tänään ja oon niin älyttömän yllättynyt ensimmäisen päivän myynnistä, että joudun saan viettää loppuillan hinnoittelemalla lisää myytävää. Ostoksille en tänään edes yrittänyt, mutta puitteet ovat kyllä tällä kirpparilla ihan huikean hienot.
Onneksi ehdin tänään myös kaikkien pakollisten kotitöiden välissä hetken kahvitella, selailla uusimmat sisustuslehdet sekä tuunata yhden palapelilaatikon uuteen uskoon.
Mitäs te ootte tänään puuhailleet?
Tunnisteet:
askartelu
,
dc-fix
,
DIY
,
paperiaskartelu
,
tuunaus
keskiviikko 28. syyskuuta 2016
DIY: Kenkälaatikoita ja tarrapaloja
Syksy on perinteistä kenkäostosten ja kaappien siivouksen aikaa. Ainakin meillä. Nää jutut voi onneksi yhdistää monellakin tapaa. Vanhat kengät raivataan pois nurkista uusien tieltä ja laatikot voi tuunata säilytyskäyttöön erilaisia jämämateriaaleja hyödyntämällä.
Pienemmän laatikon alaosan sain just ja just peitettyä tummalla marmoriteipillä. Kanteen piti keksiä jotain muuta. Onneksi kaapista löytyi pala "samettipintaista" tarraa, joka riitti just tähän. Tää tarra vaan oli ollut kaapissa sen verran pitkään, että jouduin raaputtelemaan taustapaperia irti veitsellä. Onneksi liima on ainakin toistaiseksi pitänyt.
Converse-laatikosta päällystin vain kannen, johon käytin liitutaulutarran jämät. Laatikon sivulla oli kaksi reikää valmiina. Niinpä päätin ommella päälle napin ja virittelin kuminauhan kiinnitystä varten. Vähän kyllä jäi harmittamaan, ettei kaapista löytynyt mitään nätimpää kuminauhaa. Onneksi tuon voi helposti vaihtaa joskus myöhemminkin.
Syksy on muuten myös tätä pimeiden iltojen ja luokattoman surkeiden valokuvien aikaa. Ikävä valoisia iltoja jo nyt.
perjantai 16. syyskuuta 2016
Kaikenlaista
Onpas ollut outo viikko. Mä oon muka kauheesti tehnyt kaikkee, mutta en oo saanut aikaan juuri mitään. Vähän oon järjestellyt tavaroita ja siivoillut, vaihtanut tyynynpäällisiä ja lukenut useamman sisustuslehden Oon askarrellut piristystä sairaslomalaiselle osittain itsekkäistä syistä ja pysähtynyt aamulla kesken työmatkan katselemaan maisemia.
Päätin jakaa muutaman sekalaisen luuriräpsyn hyvän viikonlopun toivotusten kera.
Toivottavasti teillä on ollut kiva viikko! Nyt alan hivuttautua sohvalle katsomaan Vain elämää. Kivaa viikonloppua!
Tunnisteet:
askartelu
,
olohuone
,
paperiaskartelu
,
sisustus
tiistai 26. huhtikuuta 2016
DIY: Kierrevihkosesta pöytäkalenteriksi
Palaneista hermoista aiheutunut savu on sen verran hälvennyt, että pystyin tänään keskittymään myös muihin juttuihin. Ehkä parhaiten mun mieltä rauhoitti tämänpäiväinen puhelu uudelta kalustetoimittajalta ja kalenteriin merkitty asennuspäivä. Odotus jatkuu nyt osittain ihan omista ja muiden menoista johtuen, mutta sille ei nyt voi mitään.
Oli muuten kiva huomata, että muutama muukin olisi vastaavassa tilanteessa toiminut samoin. Mä jo pienen hetken epäilin olevani kohtuuton, mutta sekin fiilis meni tänään ohi. Ensimmäinen toimittaja nimittäin vastasi mun pitkään palautteeseeni ja ilmoitukseeni firman vaihtamisesta. Vastaus oli "Ok.".
Mutta siihen askartelujuttuun. Löysin laatikon pohjalta tarralappuvihkosen, jonka ostin joskus vain siitä syystä, että se oli söpö. Ja halpa. Leikkasin siitä pari sivua tarralappuja tyttären käyttöön ja ajattelin samalla kokeilla, saisko tästä aikaiseksi myös jotain muuta.
Laiska nappasi kuvat taas kännykällä.
Vähän pahvia, sakset ja kirjainleimasimet esille ja vähän erilainen pöytäkalenteri oli hetkessä valmis. Leimasin pahvin molemmin puolin, vaikka toi vaaleampi puoli miellyttää mun silmää enemmän. Nähtäväksi jää, vaihdanko oikeasti näitä päiviä juuri koskaan. Puukalenteri nimittäin näyttää edelleen huhtikuun alkua.
torstai 24. maaliskuuta 2016
DIY: Höyheniä pintaan (uusi yritys)
Sen verran jäi edellisellä kerralla lopputulos harmittamaan, että piti kokeilla uusiksi. Hain siis uuden pussin höyheniä ja kiinnitin servettilakalla munankuorien pintaan. Nää onnistuivat paljon paremmin, kun höyhenet eivät olleet niin räjähtäneitä.
Kuvissa mua kuitenkin häiritsi suuresti lakan kiilto, jonka vuoksi käsittelin kuvat vähän suttuisemmiksi. Livenä tuo kiilto ei häiritse ollenkaan niin pahasti, joten eiköhän nää kelpuuteta meidän perheen lähes ainoiksi pääsiäiskoristeiksi.
On meillä sentään pääsiäisruoho. Se toimikoon tällä kertaa postauksen loppukevennyksenä. Mä kun en luota yhtään omiin viherpeukalotaitoihini, niin sekoitin kahdet erilaiset siemenet keskenään samaan ruukkuun. Ajattelin, että jospa edes toiset itäisivät.
Lopputulos onkin sitten astetta hauskempi. Pystäri ja ponnari samassa päässä. Saksin latvoista ainakin 5 cm ja askartelin kivan rusetin. Kyllä tällä kampauksella kehtaa pääsiäisen juhlia :)
Tunnisteet:
askartelu
,
DIY
,
Hay
,
paperiaskartelu
,
pääsiäinen
,
sisustus
lauantai 5. maaliskuuta 2016
DIY: Paperikassista suojapussit
Sijoitin eilisellä lähikauppareissulla hurjat 6 euroa kahteen viherkasviin. Ton verran voi ihan hyvin maksaa kasveista, vaikkei niiden elinikäodotus hurjan pitkä meillä olekaan. Tänään sitten tajusin, että eihän mulla oo niille mitään kivoja ja sopivan kokoisia suojaruukkuja. Onneksi mulla oli kuitenkin yks kaupan paperikassi.
Saksin kassin pituussuunnassa puoliksi. Koska kassi oli melkein musta, päätin kääntää sen ylösalaisin. Vaaleampi look miellytti tällä kertaa enemmän. Sitten taittelin ja saksin kassin puolikkaan sopivan kokoiseksi ja teippasin kasaan.
Halusin pusseista vähän eri kokoiset ja näköiset, koska se jotenkin miellytti mun silmää enemmän. Nyt tosin mietin, pitäiskö noita rypistellä vielä enemmän, jotta suorat taitokset ei pistäisi niin pahasti silmään.
Paperipussit ja kangaspussukat on kyllä suojaruukkujen korvikkeena kivoja. Halpaa vaihtelua, eikä säilyttäminen vie juurikaan tilaa. Taidan hurauttaa varjoviikunallekin jonkun kangaspussukan illan ratoksi. Logottomia paperikasseja kun ei tähän hätään kaapista enempää löytynyt.
Leppoisaa lauantaita!
P.s. Oothan osallistunut jo arvontaan :)
Tunnisteet:
askartelu
,
Design House Stockholm
,
DIY
,
olohuone
,
paperiaskartelu
,
sisustus
,
tuunaus
torstai 31. joulukuuta 2015
Hyvää uutta vuotta
Viimeisetkin joulukrääsät saivat meiltä tänään lähtöpassit. Eipä niitä kovin paljon onneksi ollutkaan. Nyt pääsivät nämäkin kaverukset massapallolumilyhtyineen varastoon huilaamaan.
Vuoden viimeinen ilta on alkamassa. En tehnyt kollaasia tai muutakaan katsausta kuluneeseen vuoteen (koska en ole ehtinyt/jaksanut kahlata arkistoja läpi). Vuosi on ollut hyvä, mutta mitään maata mullistavaa ei ole tapahtunut. Ei sisustuksessa tai muutenkaan. En kuitenkaan valita. Tällainen tasainen arki kun kuitenkin on sitä normaalia elämää. Mieluummin tasaista menoa viikosta toiseen kuin jatkuvaa vuoristorataa.
Meidän uuden vuoden juhlintaan ei kuulu kauniita kattauksia, juhla-asuja, upeita kampauksia, eikä edes sitä kuohuvaa. Mä vietän mieluiten vuoden viimeistä iltaa perheen kesken kotona rennosti villasukissa ja ilman meikkiä. Herkutellaan, pelaillaan lautapelejä ja käydään (ehkä) kävellen katsomassa rakettien pauketta rannassa. Tänä vuonna taitaa jäädä ne tinatkin valamatta, mutta onneksi sentään sädetikkuja on hankittuna.
Kaikenlaisessa juhlinnassa parasta on just se, ettei oo olemassa yhtä oikeaa tapaa juhlia, vaan jokainen saa viettää omalla tyylillään.
Oikein ihanaa uutta vuotta just sulle!
Kiitos, että oot ollut matkassa mukana myös tänä vuonna <3
perjantai 18. joulukuuta 2015
DIY-Joulukalenteri 18/24
Tänään on vuorossa se salaisista salaisin operaatio, jonka toteuttamiseen oon odottanut tilaisuutta jo pari viikkoa. Lahjat on olleet hyvässä piilossa työpaikalla, kunnes tänään sain kiikutettua ne kotiin ja kääräistyä paperiin.
Meillä asustaa pieni salapoliisi, jonka vuoksi en voi koskaan panostaa paketointiin. Meillä nimittäin tunnistetaan teipit, nauhat, paperit ja pakettikortit. Viime vuonna käytin osaan lahjoista edellisvuoden lahjakasseja, jotka nekin tunnistettiin. Siitä tosin vielä selvisin hyvällä selityksellä.
Hain Blossomista lahjapaperirullan pelkästään näitä lahjoja varten. Onneksi rullasta ei jäänyt mitään yli, koska näitä hukkapaloja en olisi voinut paljastumisen pelossa säilöä myöhempää käyttöä varten.
Pakettikortit tulostin TÄÄLTÄ, Aavistuksen harmitti, etten voinut käyttää samoja muihin paketteihin. Nuori neitihän ois heti tajunnut ihmetellä, miten tontuilla on ollut samanlaisia kuin meillä. Aika tylsää, että lähes kaikki paketit on samanlaisessa paperissa, mutta sille ei nyt voi mitään.
Asuuko teillä yhtä tarkkasilmäisiä ja hyvämuistisia lapsia?
Täytyykin muistaa poistaa kuvat koneelta heti julkaisun jälkeen. T. Paljastumisen pelossa panikoiva pukin apuri
keskiviikko 16. joulukuuta 2015
Hyvää tekeviä joulukuusia ja kalenterin 16. luukku
Joskus on tehtävä poikkeus sääntöön. Se hetki on nyt, kun DIY-Joulukalenterista ei tänään paljastukaan mitään kovin kummoista DIY-ideaa ja lisäksi poiketaan vielä aiheestakin. Mulla on kuitenkin hyvä syy.
Viime maanantaina lounastettiin Blogivaasan naisten kanssa Wazacassa. Kyseinen ravintola sijaitsee Sokos Hotel Royal Vaasan tiloissa. Samalla käytiin valitsemassa oma lempparikuusi hotellin aulan viidestä persoonallisesta vaihtoehdosta.
Ei muuten ollut mitenkään helppo homma. Lopullisesti oman lempparini päätin vasta kuvien perusteella. Mä kun en halunnut valita kauneinta, vaan sen, mikä oli eniten koristelijansa näköinen. Lopulta päädyin Klamydian Vesku Jokisen kuuseen. Toi piikkilangan käyttö sen ratkaisi. Sopii täysin tähän kuuseen ja on ideana melko persoonallinen. Myös oksilla roikkuvat hakaneulat saa mun pisteet. Ei ehkä se paras koristelu-combo lapsiperheeseen, mutta tässä toimii.
Muut kuuset ylhäältä alas: Vaasan Sport, Vikinga Skola, Joakim Strand ja Kuningas Pähkinä & Setä Tamu. Näistä viimeinen oli mun selkeä kakkosvaihtoehto. C-kasetti ja hopeiset Adidas-raidat nostivat väkisinkin hymyn huulille.
Syy siihen, miksi nää kuuset on esillä, on seuraava: Kuka tahansa voi marssia hotellin aulaan ja täyttää äänestyslipukkeen, joiden joukosta arvotaan yksi voittaja. Voittaja saa 1000€ lahjoitettavaksi valitsemalleen paikalliselle hyväntekeväisyyskohteelle. Aika kiva. Täytyykin alkaa voiton varalta miettimään lahjoituskohdetta.
Sitten se pieni DIY-idea. Mulla ois ollut tänään väkerrettynä muutakin, mutta koska kyseiset jutut matkaavat lahjapaketeissa eteenpäin vasta huomenna, en halunnut esitellä sisältöä tänään. Niinpä tänään esittelyyn pääsee helpot ja ainoat meillä esillä olevat joulujutut: 3D-paperitähdet.
Valmis tulostettava malli löytyy esimerkiksi TÄÄLTÄ. Meillä näitä tähtiä roikkuu vessassa, tytön huoneessa ja olohuoneen kollaasiseinällä. Siimalla kiinitettynä ne on aika kivoja. Eikä liian jouluisia mun makuun. Helppouden lisäksi näiden ehdoton plussa on säilytys. Nää kun voi tökätä vaikka lehtipinon alle ja muotoilla ens jouluksi uudelleen.
torstai 10. joulukuuta 2015
DIY-Joulukalenteri 10/24
Päätin suosiolla luopua numerokuvista, kun en kerran koskaan muista niitä napsia. Meneehän se ilmankin. Kymppiluukusta paljastuu helpot pakettikortit. Nämä leikkasin ylijäämäpahvista suurpiirteisesti, eikä tuo reikäkään kaikissa ihan keskellä ole.
Toiselle puolelle käytin samaa alennusleimasinta, kuin joulukortteihinkin. Nimet leimasin Tigerin kirjainleimasimilla. Helppoa, nopeaa ja halpaa. Myös lapsityövoima toimii näiden valmistuksessa loistavasti, vaikkakin omani meni lakkoon projektin ensiminuuteilla.
Leimaaminen on kyllä niin kivaa hommaa, että joudun varmaan kehittämään jouluksi vielä jonkin leimausprojektin. Nyt meen kuitenkin kaasuttelemaan ompelukoneella, kun mulla on vielä hetki ihan omaa aikaa. Katsotaan, valmistuuko joku ompeluksista jo huomiseen kalenteriluukkuun.
keskiviikko 9. joulukuuta 2015
DIY-Joulukalenteri 9/24
Vihdoinkin on joulukortit saatu valmiiksi. Yllättävän kauan siinäkin taas meni, vaikka tällä kertaa toteutus oli edellisvuosia helpompi. Ostin Sinooperista "Hyvää Joulua" -paperia ja leimasimen samalla tekstillä. Muut jutut löytyi valmiina kaapista. Erilaisia variaatioita tuli lähes yhtä monta kuin korttejakin.
Kuuset leikkasin aiemmin Suomalaisesta kirjakaupasta ostettujen korkkilevyjen jämäpaloista ja eriparinapit kaivelin laatikon pohjalle kertyneiden varanappien joukosta.
Onneksi tänä vuonna ei postitus jäänyt viimeiseen iltaan. Oon muutaman kerran joutunut kiertelemään postilaatikolta toiselle, kun kaikki on olleet täynnä. Ehkä mä nyt saan kuoreni mahtumaan ensimmäiseen laatikkoon.
Onko teillä jo postikortit lähetetty? Ostitko kortit valmiina, vai askartelitko itse? Paljonko te muuten lähetätte kortteja?
maanantai 7. joulukuuta 2015
DIY-Joulukalenteri 7/24
Onpas ollut kiva, mutta kiireinen päivä. Meni joulukalenterin kanssa ihan viimeisille tunneille, enkä tällä kertaa ehtinyt nappaamaan "luukkunumerokuvaa" ollenkaan. Facebookin puolella seurailevat tietävätkin, missä olen iltani viettänyt :)
Eilen illalla väkersin aiemmin tekemiini lahjarasioihin origami-rusetit. Kokeilin kahta eri mallia, mutta toinen miellytti silmää huomattavasti enemmän. Tummanvihreä on jotenkin tylsä ja raskaan näköinen tähän toiseen versioon verrattuna.
Molemmat ohjeet on napattu Youtubesta. Lemppariohjeeni löydät täältä. Kumpi ruseteista miellyttää sun silmää enemmän?
Tunnisteet:
askartelu
,
DIY
,
joulu
,
Marimekko
,
paperiaskartelu
perjantai 4. joulukuuta 2015
DIY-Joulukalenteri 4/24
Neljäs luukku aukeaa ja toistaiseksi oon pysynyt just ja just vauhdissa. Ideoita on niin paljon, mutta aikaa niin vähän. Joudun valitsemaan päivän aiheen aina sen mukaan, mitä ehdin saamaan valmiiksi. Ois ehkä kannattanut aloittaa ennen sitä kuun ekaa päivää.
Tämän päivän askartelun "jouluisuusaste" riippuu täysin materiaalista. Itse valitsin melko ajattomat kuosit, kun joulukoristelu ei oo niitä mun lempparijuttuja.
Näitä paperitimantteja voi käyttää kuusenkoristeina tai kattauksessa. Toki näitä voi myös ripustella ikkunalle tai pujottaa sisään jopa ledivalosarjan. Kun tajuaa idean, voisi näitä vääntää vaikka miten paljon, kunhan joku mulle ne liimaisi yhteen. Ei ihan helppoa ainakaan näissä miniversioissa. Hyvä ohjevideo löytyy TÄÄLTÄ.
Erilaisia ohjeita on niin paljon, että jossain välissä on pakko ehtiä kokeilemaan jotain toistakin mallia. Rähjäinen huonekuusi muuten päätyi kuviin ihan olosuhteiden pakosta. Ei ehkä se edustavin valinta :)
Tunnisteet:
askartelu
,
Design House Stockholm
,
DIY
,
joulu
,
Marimekko
,
paperiaskartelu
,
sisustus
tiistai 1. joulukuuta 2015
DIY-joulukalenterin 1. luukku
Joulukuu ja joulukalenterin ensimmäinen luukku. Lienee asiallista kertoa heti aluksi, että kalenteria toteutetaan lähes reaaliaikaisesti, eikä suunnitelmasta ole tietoakaan. Jos olisin miettinyt asiaa edes jonkin verran, saattaisi ideoilla olla jonkinlainen looginen järjestys, mutta nyt mennään mun epäloogisen ajattelu- ja toteutustavan armoilla.
Niinpä ennen ensimmäistäkään joululahjaideaa meillä väsätään lahjarasioita. Samoja tapettikirjoja on tuhottu jo ainakin kuusi vuotta, joten nyt alkoi niiden tylsät kuosit jo tulemaan korvista. Päätin liimata Marimekon lahjapapereita tapetin päälle.
Samalla ohjeella on tullut väsättyä varmaankin sata rasiaa ja homma menee täysin ulkomuistista. Google kuitenkin löysi rasioille myös kivan ohjeen ainakin täältä. Ehkäpä mä lähipäivinä saan askarreltua näihin myös jotain sisältöä.
Lahjapaperi on sellaisenaan vähän turhan ohutta näihin isompiin (n. 15 x 15 cm) rasioihin, mutta pieniä rasioita voi varmasti tehdä pelkästä paperistakin, ellei tapetinjämiä satu kaapeista löytymään.
Tunnisteet:
askartelu
,
DIY
,
joulu
,
Marimekko
,
paperiaskartelu
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)