.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

DIY: Leimoja ja jämäkankaita



Piti taas kaivella kuvia kansioiden kätköistä, koska yhden välipäivän jälkeen oli pakko päästä blogimaailmaan, mutta uutta sisältöä harvemmin syntyy nukkumalla parin tunnin päikkärit. Iskenyt taas joku älytön väsymys, kun vettä sataa joka päivä ja sää on tasaisen kylmä ja harmaa. Tuntuu, ettei oo energiaa arki-iltaisin yhtään mihinkään.



Onneksi koneelta löytyi vielä yks aiemmin esittelemättä jäänyt projekti. Jämäkankaista kangasväreillä leimatuista palasista hurautettu tyynynpäällinen. Pilvikangasta oli tasan tän verran, joten oli pakko tehdä sauma typerästi melkein keskelle tyynyä.


Tähdet sai onneksi leimattua yhdelle kankaanpalalle, mutta eipä tästäkään jäänyt mitään ylitse. Leimaaminen on kyllä edelleen niin kivaa hommaa, että täytyy ihan tosissaan miettiä, mitä kaikkea vois leimaamalla tuunata. Tyynynliinoja ja kangaskassejakaan ei ihan kymmenittäin viitsisi tehdä. Oisko sulla joku kiva idea?

Mä taidan painua takaisin sohvalle odottelemaan Greyn anatomiaa. Ei tässä muutakaan jaksa. Onko teille muille iskenyt sadekelien myötä kevätväsymys?




2 kommenttia :

  1. No on iskenyt jonkin sortin väsymys, mitään ei meinaa jaksaa muuta kuin lorvia.

    Mulla on jemmassa muutama valkoinen tyynynpäällinen leimausintoa odottelemassa., kunhan tästä taas tarmoa löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teillekin on tänään saapunut lämpö ja auringonpaiste. Kummasti se tuo energiaa tullessaan :)

      Poista