.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Ystävällistä asiakaspalvelua



Kun sisustusshoppailee lähinnä nettikaupoissa, ei kaikki aina mee ihan nappiin. Silloin voi tapahtua kaksi asiaa; joko nettikauppa hoitaa asiakaspalvelun loistavasti ja saa mut hehkuttamaan sitä täällä ihan ilmaiseksi tai sitten mä päätän, etten enää koskaanikinämilloinkaan tilaa sieltä mitään. Jos oikein ottaa aivoon, saatan jopa avautua siitä blogissa (asiallisesti toki).


Onneksi niitä positiivisia juttuja on toistaiseksi ollut hurjasti enemmän. Reklamaatio kun on mun mielestä mahdollisuus joko saada tyytyväinen ja positiivisesti yllättynyt asiakas, tai menettää asiakas lopullisesti.


Papershop saa tällä perusteella musta tyytyväisen asiakkaan. Tilasin nimittäin jo ennen juhannusta paperipalloja, joita ei sitten jostain syystä näkynyt kuukauteen. Lopulta laitoin asiasta sähköpostia ja sain nopean, asiallisen ja pahoittelevan vastauksen sekä mahdollisuuden joko purkaa kauppa tai saada hyvitystä. -Valitsin jälkimmäisen.


Kun paketti lähti matkaan, sain järjestelmäkuittauksen lisäksi vielä henkilökohtaisen sähköpostiviestin, jossa pahoiteltiin vielä kerran tapahtunutta sekaannusta ja ilmoitettiin paketin lähteneen postiin.


Aika pieniä asioitahan nää lopulta on, mutta ainakin mulle jäi tapahtuneesta hyvä fiilis ja oon tyytyväinen. Aivan liian usein syytetään järjestelmiä, toimittajaa tai jotain muuta tahoa ja piiloudutaan sen taakse, eikä katsota aiheelliseksi pahoitella tai hyvitellä asiakasta millään tavalla. Mulle kun asiakkaana on aika lailla se ja sama, kuka on mokannut, jos lopputulos on kuitenkin se, että jään itse vaille tilaamaani tuotetta.

Millaisia kokemuksia teillä on reklamaatiotilanteista? Onko asiat hoituneet lopulta hyvin, vai onko tullut karvaita pettymyksiä?


Pallot vielä osittain hakevat paikkaansa. Osa kokeilee riippumista keittiön ikkunalla, mutten mä saanut niistä vastavaloon yhtäkään kelvollista otosta. Mä myös vahvasti epäilen, ettei ne sittenkään siihen jää. Meinaavat nimittäin aina litistyä aukeavan oven ja ikkunan väliin. Kyllä ne paikkansa jostain löytävät, ennemmin tai myöhemmin.


6 kommenttia :

  1. Mä reklamoin aina, jos on tarvetta! Olen ollut lähestulkoon koko ikäni asiakaspalvelussa töissä ja sen merkitys on minulle suuri!!! On hienoa, että osataan antaa myos positiivista palautetta eika aina vain negatiivista.

    :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mäkin pääsääntöisesti reklamoin, jos on oikeasti aihetta. Ja annan aina sekä positiivisen, että negatiivisen palautteen. Nykyään vaan saa valitettavan usein vastaukseksi sen, että vika on oikeasti jonkun muun syy. Harvemmin mua kuitenkaan se syyllinen kiinnostaa, vaan se, miten asia korjataan :)

      Poista
  2. Hei kylllä aiheesta kuuluukin ja pitää reklamoida! :) Olen työni puolesta ollut myös jonkun verran reklamaatiotilanteissa ja vaikka ne ei aina helppoja olekaan, ja ns. syypää ei ehkä tahdo löytyä niin se ei ole se pointti. Niin kuin sanoit, ihan sama kuka teki ja mitä, tärkeintä että asiat hoidetaan. Ihmisethän näitä asioita hoitavat ja touhuavat, ja aina kun on ihmiset kyseessä, virheillekin on mahdollisuus. Virheitä tulee kaikille meille silloin tällöin, ja se nyt on ihan inhimillistä. Asioiden hoitokyky punnitaan mielestäni vasta siinä vaiheessa, kun puhutaan nimen omaan virheiden korjaamisista!

    Aurinkoista loppuviikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon täysin samaa mieltä. Jokainen tekee joskus virheitä, mutta sehän on vain inhimillistä. Silloin vaan täytyy se rehellisesti myöntää ja korjata, mitä korjattavissa on. Anteeksipyynnön kera tietenkin.
      Ihanan helteistä loppuviikkoa sulle myös :)

      Poista
  3. Mä olen myös kova reklamoimaan, aiheesta. Yritän aina olla asiallinen.
    Kiva lukea sunkin kokemuksia! Ja kyllä blogit on oiva keino viestittää hyviä ja vähemmän hyvistä kohtaamisista :)
    Aurinkoista päivää sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli hieno esimerkki siitä, miten hyvin ja asiallisesti hoidettu ongelma kääntyi lopulta positiiviseksi kokemukseksi. Virhe on mahdollisuus :)
      Aurinkoista loppuviikkoa sulle myös.

      Poista