.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Anna & Anno



En vaan taas(kaan) voinut jättää Annon tyynynpäällisiä hyllyyn. Ihan pakko oli kaks kotiuttaa, vaikka en todellakaan olisi näitä tarvinnut. 


Toi ruudullinen kangas on niin yksinkertaisen kaunis. Ja sopii loistavasti yhteen hyllyillä majailevien Hay:n laatikoiden kanssa, joten ihan yksin se ei ole raitaiseen valtakuntaamme eksynyt.


Mä en taaskaan oikaissut sohvan ryppyjä tai pöyhinyt sohvatyynyjä ennen kuvaamista. Mutta kun ei nää kuvat oo muutenkaan mitään katalogitasoa, niin kohteissakin saa mun puolesta se todellisuus näkyä.


Kapearaitainen tyyny on ollut ostoslistalla pidempään, koska kuosi on sama kuin verhoissa. Ja Iia-nalle sai jäädä kuviin, koska kuuluu perusvarustukseen. Iiahan on mun lapsenlapsi ;)


Pöydän alta jo aiemmin roudasin sen ison Luhdan korin pois. Nyt sinne on kuitenkin salakavalasti hiipinyt pienin versio ihan siitä syystä, että se säilöö mun pienen mustavalkoisen lankavarastoni ja oon jostain keväisestä mielenhäiriöstä johtuen alkanut virkkaamaan melkein päivittäin. Onkohan musta tullut vanha?

Lupailin eilen Facebookin puolella startata taas arvonnan 300 tykkääjän täytyttyä. Jos saan tänään haalittua viimeisen puuttuvan palasen palkintoon, niin illalla startataan. Aurinkoista sunnuntaita.


4 kommenttia :

  1. Sopii niin hyvin teille! Vielä en ole kerennyt Annon valikoimaa livenä katsastamaan mutta luulen että jotain on ihan pakko kotiuttaa. Terveisin tyynynpäällisten hamstraaja ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä myös hamstraan aina tyynynpäällisiä. Ihan niinku en muutenkin hukkuisi kangasvarastoihini, joista vois ommella kymmenittäin mustavalkoisia päällisiä :) Meidän Anttila on oikeesti aika surkee, eikä siellä paljo vielä noita uutuuksia edes ole.

      Poista
  2. Plääh, mitä sitä mitään ryppyjä oikomaan ja tyynyjä pöyhimään. Ei ne sohva ja tyynyt rypyttöminä kauaa pysy kuitenkaan ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä.. Tää on muutenkin tällainen realistinen ja vähemmän hieno tavisblogi :) Meillä ei kuviin stailata.

      Poista