.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste astiat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste astiat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Pupusynttärit





Tänään meillä vietetään pupusynttäreitä. Vanilia-pupunen on ollut meillä tasan vuoden ja ollaan päätetty juhlia synttäreitä sen mukaisesti. Pitihän tietenkin tehdä kakku ja tarjoilut. Tulipa myös testattua porkkanan naattien letitystä, joka sujui ihan hienosti ja piti kakun kasassa tarjoiluun saakka.


perjantai 18. marraskuuta 2016

Kahden kerroksen väkeä



Meillä on käynnissä nuoren neidin ensimmäiset kotibileet. Nyyttärimeiningillä discoamista muutaman kaverin kanssa. Macarena(!) pauhaa melko kovaa ja koko porukka huutaa "Macarenaa" täydestä sydämestä. Enpä ois uskonut, että tääkin biisi vielä jostain soittolistalle kaivetaan.

Itse vietän aikaani vähän eri tunnelmissa napit korvissa ja kynttilän valossa. Napsin salaa noutopöydästä ja hymyilen itsekseni, kun väkisinkin kuulen yläkerrassa tapahtuvia asioita. Käynnissä on jonkin sortin tanssiesitys. Menee se perjantai-ilta näinkin :)


Leppoisaa perjantai-iltaa ja alkanutta viikonloppua kaikille!

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Hyvää isänpäivää







Hyvää isänpäivää jokaiselle isälle! Olette päivänne ansainneet.
Meidän isänpäivään kuului tällä kertaa kakun sijasta tyttären leipomia mokkapaloja. Aina yhtä hyviä.

perjantai 27. toukokuuta 2016

Keittiökokemuksia ja pari hankintaa




Pienestä keittiörempasta on kulunut reilu viikko. Oon päässyt testaamaan uutta uunia ja liesitasoa useampaan kertaan, enkä vieläkään oo oppinut siihen, miten nopeasti induktiotaso lämpeää. Vielä en myöskään hahmota, mikä on sopiva säätö millekin toiminnolle. Toistaiseksi oon ollut supertyytyväinen molempiin valintoihini.

Keittiön allas ja hana ovat myös päässeet kovaan käyttöön. Hanaan on rakastunut koko perhe. On muuten outoa, että mulla on lähes kahdeksan vuoden jälkeen hana, joka ei vuoda mistään. 



Keittiöön piti tietysti tehdä pari pientä hankintaa. Marimekon kulho päätyi toistaiseksi altaan reunalle ja Räsymatto-patalappu roikkuu keittiön ainoassa koukussa. En vain voinut vastustaa. Lennolin ihana vohvelikankainen keittiöpyyhe on saatu Asuntomessuilta. Sopii värimaailmaan ihan täydellisesti. Nyt tekisi mieli jatkuvasti ostaa jotain keittiötavaraa, kun pinnat ja koneet miellyttävät silmää. Samalla kuitenkin nautin valoisuudesta ja melko tyhjistä tasoista. 

Mukavaa viikonloppua teille. Toivottavasti täällä länsirannikollakin päästäis taas nauttimaan kesäisistä keleistä. Sateita ja kylmyyttä on ollut viime päivinä ihan riittävästi.

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Kaktuksia ja kakkukahveja


Ostin muutama päivä sitten pari sympaattista minikaktusta. Tänään aloin vasta miettimään niille sopivaa astiaa ja sijoituspaikkaa. Kaverukset mahtuivat just ja just Marimekon pieneen kulhoon, mutta hyllyllä puukäden kanssa kokonaisuus näytti mun silmään ihan typerältä.

Onneksi laatikosta löytyy hätätapauksia varten kehyksiä ja kortteja, jotka yhdistämällä tästäkin sisustusongelmasta selvittiin. Ainakin toistaiseksi. Mun mielestä kokonaisuus on nyt paljon parempi, vaikken tosiaan oo minkäänlaisten asetelmien taitaja.


Yritin tänään myös tehdä vähän kotihommia, muttei ne oikein edistyneet. Mun piti ihan liian usein pitää kahvitaukoja kakkupalan kera ja istua terassilla nauttimassa auringosta. Onneksi sentään kevään ensimmäinen haravointi tuli suoritettua.


Mitäs te ootte tänään puuhailleet? Toivottavasti koko maassa on saatu nauttia auringonpaisteesta ja lämpimistä keleistä.


perjantai 8. huhtikuuta 2016

Pienet synttärit



Tänään jouduin pitkästä aikaa leipomaan synttärikakkua. Onneksi tyyli oli vapaa ja vieraiden määrä maltillinen. Oikaisin lähes kaikessa mahdollisessa ja koristelin suurpiirteisesti vasaroimalla karkit rouheeksi raastetun suklaan sekaan. Aikuisten synttäreihin ei meillä pahemmin panosteta, mutta onhan se kiva edes jollain lailla juhlistaa.




Tää ilta vierähtää ihan täysin telkkarin ääressä. Tulee kyllä niin tarpeeseen. Kevätkiireet ilmeisesti vaativat veronsa. Jospa huomenna saisi jotain hyödyllistä aikaan. Täytyy ainakin alkaa perehtymään uunin ja keittotason hankintaan.

Leppoisaa ja rentouttavaa alkanutta viikonloppua teille myös.


torstai 25. helmikuuta 2016

Apua astiapulmaan?


Oon vähitellen kerryttänyt Siirtolapuutarha-lautaskokoelmaani. Vielä pitäis malttaa ostaa pari isompaa, jonka jälkeen määrä alkaisi riittämään meidän perheen arkitarpeisiin. Mulla on kuitenkin yks pulma. Haluaisin ihan tavalliset valkoiset syvät ruokalautaset näiden kaveriksi. 

Olin jo päätymässä Teemaan, kunnes bongasin jonkun keskustelun siitä, että ne naarmuuntuvat käytössä todella nopeasti. Mulla ei oo tosta sarjasta minkäänlaista käyttökokemusta. Onko sulla? Meillä on tällä hetkellä käytössä niin hirveiksi naarmuuntuneet halpislautaset, että mieluiten hankkisin seuraavaksi hieman paremmin käyttöä kestävät.


Haluaisin ehdottomasti yksinkertaiset lautaset, joissa ei oo mitään kuviointia, kulmikkuutta tai muitakaan yksityiskohtia. KoKo-sarjan lautaset näyttää myös tarpeeksi simppeleiltä, mutta kestääkö ne arkikäytössä naarmuuntumatta? En oo vielä myöskään tutkinut, minkä sarjan valkoisen sävy vastaisi parhaiten näiden lautasten sävyä. Jos joku on tällaista sävyvertailua tehnyt, niin otan vinkit mielellään vastaan.

Minkä sarjan lautaset sä yhdistäisit näiden kanssa?


sunnuntai 21. helmikuuta 2016

DIY: Leipää ja leikkuuhommia




Taas on iskenyt päälle smoothie-kausi. Tai niin mä luulin, mutta google kertoi, että mun sörsseli on oikeasti fruitie. Nuori neiti vetäis tätä ämpärikaupalla, mutta oon vähän turhan laiska tekemään. Tässä versiossa on kiwiä, ananasta ja banaania. Vähän piti lorauttaa sekaan omenamehua, että mössö suostui liikkumaan pillissä.


Innostuin myös tekemään elämäni toisen pataleivän. On se hyvää ja helppoa, mutta ei tätä arkisin tuu tehtyä. On kuitenkin aika kiva fiilis, kun sunnuntaiaamuna kotona tuoksuu tuore leipä. Leipää paistellessa oli vihdoin aika kurkata torstain ostoskassiin. On muuten ihana toi Marimekon paperikassi.


Sain mystisen ostoslakkoni murrettua, eikä siihen tarvittu kuin 15 minuuttia aikaa ja yks sähköpostiin kolahtanut alennuskuponki. Mun oli tarkoitus hakea pari lautasta lisää, mutta sorruin sivuraiteille ja kotiutin jotain muuta. Ja vain yhden lautasen.


Räsymatto-leikkuulauta on mun mielestä just sopivan kokoinen ja kaunis pidettäväksi esillä. Vähän mua jännitti, maltanko sitä kuitenkaan käyttää, mutta kyllä mä siihen jo ensimmäiset naarmut leipäveitsellä vetäisin. 


Sain myös tänään vähän sisusteltua olohuonetta, mutta siitä lisää huomenna. Pieniä juttuja, mutta auttoivat hetkellisesti pahimpaan kyllästymisfiilikseen. Hyvä niin. 

Nyt meen vielä hetkeks kotihommien pariin, jotta saa illan lojua sohvalla tekemättä mitään. Kivaa sunnuntaita!


sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ihanaa Ystävänpäivää


Oikein tunnelmallista ystävänpäivän iltaa teille jokaiselle <3



Blogi on jälleen ollut useaman päivän hunningolla, kun akka on säntäillyt ympäri maata työjutuissa ja harrastuksissa ja se ainoa kokonaan vapaa päivä meni kotihommissa ja nukkuessa. En valita, mutta kova into ois ehtiä taas sisustamaan ja bloggailemaan vähän useamminkin. Aika ei vaan tunnu riittävän ihan kaikkeen. 

Miten teidän viikonloppu ja ystävänpäivä on sujuneet? Ootteko tehneet jotain kivaa? Toivottavasti ootte ainakin saaneet ladattua energiaa tulevaan viikkoon. 


lauantai 23. tammikuuta 2016

Pikaiset lauantaimoikat



Moi. Ajattelin tulla pikaisesti kertomaan lauantain kuulumiset, vaikkei mitään varsinaista aihetta olekaan. Kummasti blogikin jämähti ton sairastelun vuoksi, kun ei pystynyt tekemään yhtään mitään. Nyt kun olo alkaa olla parempi, menee kaikki energia rästihommien tekoon. Sen verran on vielä huono happi, että joutuu joka välissä huilailemaan.



Tänään on tyttären pyynnöstä vähän leivottu ja kokkailtu. Ja pyöritelty tunnin verran tavaroita olohuoneen hyllyillä salmiakkia syöden. Tällä hetkellä jokainen esine on ihan sillä samalla paikalla, jossa ne oli myös ennen rumban aloitusta. Tulipa ainakin pölyt pyyhittyä. 

Nyt musta tosin tuntuu, että mä tarvitsisin hyllylle jonkun uuden esineen. Tai ehkä kuitenkin mieluummin jonku kivan printin. Mä kun en noista koriste-esineistä niin välitä. Tai voihan se olla niinkin, että se printti kuuluis tohon tv-tason päälle. Samalle seinälle kuitenkin. Älyttömän vaikeaa...

Onko kellään muulla tätä samaista ongelmaa? Samat sisustusjutut tökkii ja haluais kovasti jotain uutta piristystä, mutta ei oikein osaa päättää, mitä muuttaisi. On tullut katseltua samoja juttuja samoilla paikoilla niin pitkään, että jokainen pienikin muutos tuntuu kummalliselta ja vieraalta.

Taidan tyhjätä hyllyt vielä kertaalleen ja miettiä uusiksi. Ja sitten ajattelin pyöräyttää aamua varten pataleipätaikinan. Eka kerta, mutta pakko testata, kun perustelin joulukuisen pataostokseni just tällä akuutilla tarpeella.

Leppoisaa viikonlopun jatkoa!





sunnuntai 13. joulukuuta 2015

DIY-Joulukalenteri 13/24 +Blogivaasa @Marimekko




Viime maanantaina vietettiin kivaa shoppailuiltaa Vaasan Marimekossa Blogivaasan ihanien naisten seurassa. Tässä on sellainen yhdistelmä, ettei sillä voi mennä pieleen. Marimekkorakkaus on ja pysyy ja blogikollegoiden kanssa meillä nyt vaan on kivaa melkein missä tahansa. 

Joulukalenterin takia on hankalaa blogata asioista ihan ns. normaalilla tyylillä. En halua esitellä ostoksia, etten pilaa lahjansaajan yllätystä. Kuitenkin haluan jollain aasinsillalla nivoa yhteen tuon kivan illan ja joulukalenterin DIY-jutun, joten tällä kertaa luukusta paljastuu Marimekon kankaista ompelemiani patalappuja.

Oon onnistunut joulujuttujen myötä käyttämään nyt noin 1,5 m Marimekko-kangasvarastoistani. Aion vielä käyttää ainakin 2. Ja silti mun ei ihan hetkeen tarvitsisi ostaa palaakaan kangasta. Onneksi joskus voi ostaa, vaikkei tarvitsisikaan :)


Patalappuja tuli tehtyä reilusti enemmän, mutta minimoin ilonpilaamisen mahdollisuuden ja esittelen vain osan. Sisään laitoin huopalevyn, joita tuli jokin aika sitten hankittua se iso pino. Näissä ei onneksi huovan värillä ollut väliä.

Ja tuo Sarpanevan pata. Se on mun joululahja mulle. Hyödynsin kuponkiedun ja säästin satasen. On se ihana ja monikäyttöinen. Olisin varmasti voinut elää ilmankin, mutten pystynyt vastustamaan. Tässä tapauksessa lahja teki onnelliseksi sekä antajan, että saajan. 

Kiitos vielä Blogivaasan naisille jälleen kivasta seurasta sekä Marimekon myymälän väelle mukavasta illasta tarjoiluineen. Näitä kuva-arkistoja selaillessa saa väkisinkin väriä pimeyteen.



perjantai 6. marraskuuta 2015

Rentouttavaa viikonloppua




Ihanaa, että on perjantai. Mä oon ainakin ihan totaalisen loppu. Aion viettää illan sohvalla selaillen uudet sisustuslehdet ja postilaatikkoon kolahtaneet katalogit, joihin en oo aiemmin viikolla ehtinyt perehtymään ollenkaan. 

Aion myös syödä karkkia ja vilkuilla toisella silmällä perjantai-illan pakolliset, eli Vain Elämää ja Possen.



Saattaa olla, että tartun myös neuleprojektiini, joka kyllä valmistuu ennätyksellisen hitaasti. Osaltaan se toki johtuu siitä, että puikot on mulle tosi vieraat työkalut. Suurempi syy taitaa kuitenkin olla se, ettei homma oo edennyt säilyttämällä projektia korin pohjalla, kun itse oon kuluttanut aikaa johonkin ihan muuhun.






Ja kuten huomaatte, käytin jo pienen hetken leikkien kuvioleikkaustoiminnolla, jota en oo aiemmin kokeillutkaan. Ilmeisesti en ihan hallinnut hommaa, koska läpinäkyvä tausta ei nyt varsinaisesti ole läpinäkyvä. Ehkä harjoitus tekisi tässäkin mestarin, mutta just nyt saa mestaruus odottaa.

Aika ihana fiilis, ettei tänään oo pakko lähteä mihinkään. Ellen sitten joudu tekemään pikapyrähdystä lähikauppaan. Meidän perheessä on nimittäin katastrofi; ketsuppi on päässyt loppumaan, enkä mä tiedä, selviääkö nuori neiti ruuastaan ilman sitä. 

Kivaa ja leppoisaa perjantai-iltaa teille jokaiselle.


sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Pikaiset kuulumiset



Musta on kyllä tullut syksyn myötä laiska ja saamaton bloggaaja. Aika ei tunnu riittävän mihinkään. Kyllä täällä hengissä ollaan ja kovasti muka koitan jotain tehdäkin, mutta valmista ei vaan synny. Tämäkin päivä on mennyt perinteisesti siivoushommissa, kokkaillessa, pyykätessä ja muissa pakollisissa puuhissa. Just väsäsin sentään yhden sukka-apinan, mutten saanut sitä vielä kuvauslainaan tyttäreltä.


Kova tavoite ois saada vielä tänään virkkausprojekti jonkinlaiseen päätökseen, mutta pitäis myös ehtiä pakkaamaan, laittamaan iltapalaa, lakkaamaan kynnet jne. Kiirettä pitää näinä vapaapäivinäkin muka koko ajan. 

Mitäs te ootte viikonloppuna puuhailleet?

En oo koskenutkaan kameraan koko viikonloppuna, joten kollaasiin nappasin kuvat viimeisen viikon ajalta kännyköiden uumenista.



sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Helpot synttärit



Meillä vietettiin tänään tyttären kaverisynttäreitä. Viime vuonna olin ulkoistanut juhlat sisäleikkipuistoon ja pääsin helpolla. Tänä vuonna toiveena oli viettää synttärit kotona. Halusin kuitenkin päästä hommasta helpolla, mutta annoin silti synttärisankarin päättää suurimman osan asioista. 



Vieraiden ylläripusseihin neiti valitsi Paavo Pesusieni-keksipakkaukset ja tikkarit. Mä valitsin toteutustavaksi helpot Tigerin paperipussit ja minikokoiset pyykkipojat.


Kakkutoive pelotti mua eniten (kuten joka vuosi). Tää synttärikakku on nimittäin ainoa kakku, joka meillä vuosittain leivotaan. Ensiksi toiveena oli Minionin muotoinen kakku, jonka sankari onneksi itse vaihtoi oma-aloitteisesti tavalliseen, kunhan kakussa ois sit sellainen hahmo. Eniten tähän päätökseen vaikutti se, etten luvannut yrittääkään sellaista pystyssä seisovaa kakkua, vaan olisin yrittänyt saada aikaan vain makaavan kätyrin. Koittakaas muutes kattoo Youtubesta semmonen Minions-kakku, joka tosiaan seisoo jaloillaan. Ymmärrätte ehkä, etten suostunut kokeilemaan.

Kakun lisäksi mun ei tarvinnut leipoa muuta. Tarjottavaksi haluttiin vain perinteisiä sipsejä, keksejä, karkkia, pillimehuja ja limsaa. Lupauduin tekemään pizzaa, muttei kuulemma tarvinnut.



 Tän vuoden kampaus syntyi tehdessä, kuten aina ennenkin. Kuva on rakeinen kännyräpsy, jonka sain ottaa vaan siitä syystä, että neiti itsekin näkisi, mitä tällä kertaa väkersin. 

Synttärit meni oikeasti tällä tyylillä tosi helposti. Ei stressiä, ei turhia koristeita (muutama ilmapallo toki pyörii lattioilla), ei tuntikausia leipomassa, eikä muutakaan hässäkkää. Synttärisankari on tyytyväinen juhliinsa, eikä mullakaan oo mitään syytä valittaa. Ei niiden juhlien näköjään tarvi tän kummemmat olla. 




perjantai 24. heinäkuuta 2015

Makeita mansikoita




Ihanaa perjantaita ja aurinkoista alkanutta viikonloppua! Täällä vietetään iltaa mansikkaurakan parissa. Kiikutin tänään torilta kotiin laatikollisen mansikoita, jotka odottavat perkaamista ja pakastusta. Homma on onneksi jo puolivälissä.

Ensimmäinen lomanjälkeinen työviikko on saatu päätökseen. Onhan toi arkirutiini ja päivärytmi vielä vähän hakusessa, jonka huomaa käsittämättömästä väsymyksestä. Ehkä ens viikko menee jo paremmin.

Täällä huominen vierähtää leipoessa ja siivoillessa enimpiä sotkuja. Sunnuntaina vietetään tyttären 7-vuotiskaverisynttäreitä. Tänä vuonna siirrettiin juhlintaa viikolla myöhemmäksi, koska aiempina vuosina kesälomareissut on verottaneet osallistujamäärää melko rajusti. Sama ongelma näyttää olevan silti. Onneksi muutama kaveri kuitenkin pääsee mukaan juhlimaan. 


Kulhollinen mansikoita päätyy kakkuun. Tänä vuonna en onneksi joudu taiteilemaan mitään näköiskakkua, vaan saan käyttää koristeluun tikkujen päihin viritettyjä muovihahmoja. Ihan mielettömän suuri helpotus :)

Jos lopputulos on edes jollain lailla kelvollinen, lupaan laittaa teille kuvan myöhemmin. Nyt jatkamaan urakkaa. Rennompaa perjantai-iltaa teille.


tiistai 15. heinäkuuta 2014

Olipa kerran...



..siisti keittiö. Siitä on tosin jo viikon verran aikaa, mutta tuli silloin napsittua kuvia varastoon. On nimittäin aika harvinaista, ettei jossain oo rasvaisia sormenjälkiä, ketsuppitahroja tai leivänmuruja.



Maltoin lopultakin kartuttaa Siirtolapuutarha-lautaskokoelmaani neljään. Ei tuntunut yhtään niin pahalta, kun osti yhden kerrallaan.





Olin tosiaan tässä vaiheessa ihan yksin kotona. Nyt vilkaisu keittiöön saa mut lähinnä turhautumaan. Mistä toi roju pöytätasoille kertyykään ja miten on mahdollista, että ruokatahroja on myös pöydänjaloissa. ..ja niitä leivänmuruja, niitähän riittää.

Muistakaahan käydä osallistumassa kesäiseen arvontaan täällä.


sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Tiedätkö sä?



Hyvää sunnuntaita. Mä kotiuduin hetki sitten lähikirpparilta ja oon sen jälkeen yrittänyt kuumeisesti googlettaa lisätietoja löydöstäni. En mä itse asiassa edes tiedä, onko se varsinainen löytö, mutta mulle riittää sekin, että esine näyttää kivalta.


Löysin kivan 8-kulmaisen keraamisen lautasen ja ajattelin heti sen sopivan kivasti Kaleidon kaveriksi. Vasta myöhemmin huomasin pohjan Arabia-leiman.


Mä en näistä Arabioista oo koskaan mitään ymmärtänyt, mutta koska en muista aiemmin törmänneeni vastaavanlaiseen, oli pakko alkaa etsimään lisätietoja. Mulle kelpais nimittäin useampikin tällainen.


Yritin metsästää lisätietoja leiman perusteella, mutten mä mitään lisätietoja löytänyt. Tietäiskö joku jotain tästä kulmikkaasta kaverista?


Onneks löysin myös jotain sellaista, jonka tunnistin. Keskimmäinen iso Siirtolapuutarha-kulho oli vaan pakko ostaa.


Tää ei ollut mikään tosi edullinen, mutta kyllä mä maltoin uudenveroisesta kulhosta 35€ maksaa, kun sellainen osui kohdalle. Säästöä se on seitsemänkin euroa.


Nyt mä aion jatkaa vielä hetken googlettamista. Mua ärsyttää ihan älyttömästi, kun en löydä etsimääni. Kerran meinasin myydä yhden keräilyharvinaisuuden parilla kympillä, kun en ollut löytänyt tietoa sen arvosta. Onneksi tajusin ajoissa.