.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Suuri virhe



Note to Self: Älä koskaan enää maalaa mitään magneettimaalilla!!!
Tässä esittelen projektin, jonka piti olla "eroon magneettimaaliraidoista". Eilen jo kerroinkin, ettei ollut ihan helppo homma, vaan lopulta myönsin tappioni ja peitin sen verran, mikä oli näillä keinoilla mahdollista.


Kuvakollaasissa vasemmalta oikealle: 1) lähtötilanne 2) käsinhionnan jälkeen ja 3) konehionnan jälkeen. Ei nimittäin pystynyt edes tasohiomakoneella saamaan pintaa tasaiseksi. Kämppä oli mustanaan pölyä, vaikka kytkin imurin hiomakoneeseen.

Vetäisin ensin kerroksen valkoista maalia ja lopulta vielä olohuoneen seinästä yli jääneet Tunto-pinnoitteet päälle. Samalla sai lähteä myös tuo vuosia sitten maalatu teksti.


Kuten näistä kuvista huomaa, jäi nuo raidat väkisin koholle ja erottuvat melko hyvin. Onneksi pinnan kuivuttua ne häipyivät vähän paremmin.


Eilen otti vielä melko armottomasti aivoon, mutta tänään oon jo ilmeisesti sen verran tottunut ajatukseen, ettei ne enää jatkuvasti pompi silmille. 


Oon kuitenkin tyytyväinen siihen, että harmaa väri ja teksti lähtivät. Kohollaan olevat valkoiset raidat on kuitenkin pienempi paha. Seuraava maalausprojekti on olohuoneen ja keittiön välinen seinänpätkä, jossa lentelee sudenkorennot ja olohuoneen reunaa rajaa toinen maalattu teksti. Seinä on kokenut muutenkin sen verran paljon kolhuja, että tuore maalipinta tekee todellakin hyvää. Onneks mulla ei oo tota maalia kotona, muuten alkaisin telaamaan saman tien.

Kivaa alkanutta viikkoa teille. Täällä päättyi tänään syysloma, joten huomenna on kaikilla paluu arkeen.



7 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Olin jo reilussa 6 vuodessa kyllästynyt raitoihin ja tekstiin. Lisäksi toi ei ihan toiminut. Aina imuroidessa ilmavirta heitti kaikki liput ja laput pitkin lattioita, kun magneetit eivät tarttuneet tarpeeksi lujasti kiinni.

      Poista
  2. Mun mielestä ne oli kans kivat ne raidat. Mutta eipä tossa uudessakaan mitään vikaa oo. Ja hei, vimpassa kuvassa raitoja ei erota enää ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin niin pettynyt siihen, ettei edes voimamagneetit tarttuneet noihin raitoihin tarpeeksi lujasti. Kaikki laput aina lenteli ilmavirran mukana.
      Ei ne raidat enää onneksi niin pahasti silmille pompi :)

      Poista
  3. Täällä samoja kokemuksia magneettimaalista :( Mutta hyvä lopputulos Tunto-maalilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pelkkä maalipinta ei olisi noita riittävästi peittänyt. Mä kun vedin noihin raitoihin aikoinaan varmaan 5 kerrosta, kun ei niissä tuntunut mikään pysyvän kiinni. Itse maali kyllä näyttää pysyvän seinässä erittäin hyvin :)

      Poista
  4. Nätisti sait kyllä piiloon. Kokeilitko neodyymimagneeteilla käyttää noita raitoja?
    Tuli näpyteltyä meidän blogiin näistä magneettisilla maaleilla tehdyistä toteutuksista jotka ei aina ihan natsaa. https://smartersurfaces.fi/toimiiko-magneettimaali/

    VastaaPoista