.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Siitä se ajatus sitten lähti



Mä oon lähipiirissäni tunnettu siitä, et väsäilen itse kaikenlaista jatkuvasti. Jos jotain saa itse tekemällä suhteellisen pienellä vaivalla ja edullisemmin, niin mä (=pihi) oon jo projektia toteuttamassa .



Tää Ferm Livingin simppeli leikkuulauta on yks niistä asioista, jota en oo periaatteen vuoksi voinut ostaa, koska mun mielestä "vastaavanlaisen osaa kuka tahansa tuunata itse." Hintaa tällä näyttäis olevan 58€.

Joskus on sit ryhdyttävä sanoista tekoihin. Hain marketista tavallisen leikkuulaudan alle vitosella ja kaivoin aiemmassa postauksessa esittelemäni kolohinkuttajan esiin.




Sahaus tietty sujui taas "näppärästi" tiskipöydällä. Mahdollisimman vähän kokkaavaksi ihmiseksi mä muuten vietän yllättävän paljon aikaa keittiössä. Mun kädessä heiluu kuitenkin yleensä vähän erilaiset työkalut.




Melko suoraan tuli sahattua, mut tuli kyllä jo ennen puoliväliä iskän kuviosahaa ikävä. Pohjalainen ei kuitenkaan periksi anna, vaan niillä mennään, mitä saatavilla on.




Semmonen halpa kopio siitä sit tuli. Kyllä toi mulle kelpaa. Säästyneillä kympeillä voin taas sit ostaa jotain muuta kivaa, jonka toteuttamiseen ei omat taidot riitä.




Pitää ehkä haalia jostain vielä toinen vähän pienempi, niin saisivat sit nököttää nätisti vierekkäin.
Ehkä joku asiantuntija huomaa eron, mut mulle tää menee ihan loistavasti aidon korvikkeena.

Valmistunut projekti-parempi mieli. Vai miten se meni :)




6 kommenttia :

  1. EIIIIHHH... sä kerkesit eka, mun on pitänyt toteuttaa tää jo puolvuotta...MUURRRRRR!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu. Mulla meni puol vuotta ton sahan ostamiseen :)
      Sun täytyy nyt tehdä kans.
      Mä meinasin ensin väkertää savupiipullisen, mut ehkä sit seuraavaan.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. ..ja helppoa. Säästetyt rahat tosin tuli jo käytettyä :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Halpisversio :)On muuten yllättävän vaikeaa nykyään löytää ihan tavallisia leikkuulautoja materiaaliksi.

      Poista