.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Keskeneräistä



Täää on sellainen päivä, ettei mikään tuu valmiiksi, vaikka kuinka yrittäis. Kuvamateriaalia ei siis tänään ole tulossa, vaikka oon toistaiseksi käyttänyt aikani niin tehokkaasti eri projektien kimpussa, etten oo ite ees ehtinyt syömään, vaikka muulle perheelle ruuan teinkin.




Näistä hehkeistä mäntyrimoista on tekeillä kaks projektia ja lisäks oon yrittänyt googlettaa etupihalle kivoja laattoja. Samalla päässä pyörivät kesäkukat, joita meillä ei vieläkään oo.

Mihin nää vapaahetket oikein kuluu, kun mistään ei tuu valmista. Arki-illat menee ruuanlaiton, pyykinpesun, siivouksen, tiskin ja muun pakollisen parissa, vaikka mielekkäämpää tekemistäkin ois tarjolla.

Paljonkohan sitä saiskaan aikaan, jos vois edes yhden kokonaisen päivän puuhailla omien juttujensa kimpussa aamusta iltaan?





4 kommenttia :

  1. Voi kun saiskin joskus touhuta omien juttujen kans iltaan asti! Sais paljon aikaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Mä olin toissaviikolla perjantai-illan yksin kotona ja sain aikaan enemmän kuin yleensä monessa viikossa yhteensä. Sitä on vaan yllättävän tehokas silloin, kun tekemiseen on mahdollisuus keskittyä täysillä.

      Poista
  2. Mä tarvitsen ainakin 2 päivää, jotta jotain saisin aikaiseksi - se ensimmäinen menis kyllä ihan akkujen lataamiseen;)

    VastaaPoista