.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Pihapäivän aikaansaannoksia


Eilen tuli toteutettua melkein kaikki asiat, joita oli suunnitelmissakin. Matto jäi pesemättä, mut eipä se tuolla vesisateessa ois kuivunutkaan. Kuvat on räpsitty eilen ja tänään, joten jotain pientä eroa on säässä havaittavissa.




Isäntä oli kaivanut aamutuimaan vanhan pensasaidan ylös ja istuttanut tuijat tilalle. Nää on mun mielestä kivat tossa, koska varsinaiselle aidalle ei pihan perällä tarvetta ole.




Pihan ainoa puu on kataja, joka ei suorastaan oo mun suosikki. Sitähän ei kuitenkaan saa kaataa, joten koristelin syksyllä sitä lyhdyillä siedettävämmäksi.




Uus ruukku pääsi käyttöön ja sai lisäksi kaks uutta samanlaista kaveria. Lyhtyihin mietin kesäksi kaktuksia. Viihtyisköhän ne noissa?




Nää uudet ruukut on mulle tosi mieluisat. Yksinkertainen on kaunista. Ladottiin pohjalle isoja kiviä, joten ei nää kyllä tuulessa pääse kaatumaan.




Väliaitakin näyttää nyt kivan yhtenäiseltä, kun  isäntä siirsi tähän kuolleiden ja huonokuntoisten tilalle puskia pihan perältä. Toivottavasti nää nyt sit pysyvät elossa siirrosta huolimatta.




Talolyhdyt siirsin nyt tohon terassin lattialle, kun kannoin eilen terassilta hyllyn ulkovarastoon.
Sain tosiaan sen varastonkin siivottua ja oli kyllä melkoinen homma. Nyt on kuitenkin romut järjestyksessä ja lattialla tilaa kävellä.

Illalla olo oli melko kaikkensa antanut. Piti vielä pihahommien jälkeen tehdä ruoka ja siivota sisällä ennen kisastudion alkua. Kotiuduin kaupasta vartti ennen pelin alkua.

Tänään onkin sitten jääkiekosta vapaailta, joten vois kaivaa vaikka ompelukoneen ja saumurin esiin. Pitää myös käydä laittaas kirpparille viimeisiksi päiviksi alennusmyynti, ettei tarvi tiistai-iltana hakea myymättömiä peräkärryllä.

Onneks tulevallakin viikolla on tulossa yks arkipyhä. On tätä tekemistä niin paljon, ettei yhtenä viikonloppuna voi millään kaikkea ehtiä.



8 kommenttia :

  1. Hyvältä näyttää! Mitä nois uusis ruukuis on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdessä on minihavuja, joita sai 3kpl kympillä.
      Kahdessa puksipuut (Buxus Faulkner), jonka pitäis olla melko kestävä ja jopa talvehtia. Jännä nähdä:D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Voi kun tulis pian. Ei viitsinyt vielä laittaa ees kalusteita, kun siellä ei vielä tarkene istuskella.
      Mittari näyttää +8 ja vettä sataa :/

      Poista
    2. Mun partsi kun on etelään ja lasitettu, siellä on parhaimmillaan yli 30 astetta niinäkin päivinä kun ulkona on asteet vaikkapa kympin kieppeillä. Siksi monien mielestä kovin sateinen ja viileä viime kesä oli mulle kyllä kaikkea muuta. :D

      Poista
    3. Muistan hyvin ajan, kun mun tilanne oli täysin sama :) Ymmärrän siis täysin.
      Sieltä kämpästä oli hieno aina lähteä ulos, kun pukeutui partsin lämpötilan mukaisesti ja ulko-ovelta (pohjoisen suuntaan) sai pyörtää takaisin pukemaan lisää :D

      Nyt meillä on lasitettu partsi länteen, mutta siellä ei kukaan koskaan aikaansa vietä.

      Poista
  3. Vitsi noi ruukut on paljon isompia kuin luulinkaan. INANIA. Pihahommat on kunnon reeniä, eipä tarvii pahemmin jumppailla sen jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on tosi isoja. Ei ensiksi uskallettu ottaa ku yks, kun mietittiin, et onko ne huteria ton kapean alaosan takia.

      Oli kyl lauantaina sellanenkin työleirimeininki, mut toisaalta saatiin paljon aikaan.

      Poista