.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Toisen huti on toisen hitti



Melko usein tulee kirppariostosten yhteydessä todettua, että toisen romu on toisen aarre. Nykyään usein pitää myös paikkansa toteamus siitä, että toisen hutiostos on toisen hitti. Kirppareilta löytyy nykyään tosi paljon ihan uutta ja käyttämätöntä tavaraa ja vaatetta. Kävin kotiuttamassa meille muutaman tällaisen jutun pari päivää sitten.




Joku oli tilannut Henkkamaukalta näin ihanan pesukarhu-astiapyyhkeen, joka oli ihan pakko kotiuttaa 3,5 eurolla. Montakohan kertaa oon maininnut, ettei tosiaankaan voi enää hankkia yhtäkään keittiöpyyhettä...




Samasta pöydästä oli pakko ostaa myös nää hellyttävät kynttilät. Voihan näissä poltella sit myöhemmin vaikka tuikkuja. Pariskunnalla oli hintaa 3€.


Vessaa koristamaan pääsee hauska vessapaperirulla. Tää päätyy kyllä ihan koristekäyttöön.




Lopuksi löysin vielä muoveissa olevan Ikean vitriinikehyksen parilla eurolla. Ellen tälle muuta käyttöä keksi, niin teen tästä sit vaikka säilytyslaatikon. Mulla ei oo mitään käsitystä näiden oikeista hinnoista, mut kahdella eurolla kotiutin tän meille.




Tänään on kierretty kolme kirpparia ja pari muuta kauppaa. En kuitenkaan tehnyt sisustusostoksia. Hankintalistalla oli enemmänkin käyttötavaraa ja kirpparilöytöjä tehtiin lähinnä tytölle. Itse löysin vain muutaman rullan koristeteippejä ja setin hirveitä Harry Potter-maatuskoja, jotka päätyvät tuunausprojekteiksi lähipäivinä.

Nyt taidan napata pinon sisustuslehtiä viereen ja oikaista itseni sohvalle hetkeksi. Yllättävän rankkaa toi shoppailu.


P.S. Tänään on saavutettu yks mulle iso merkkipaalu. Sivun kävijälaskuri näyttää tällaisia lukemia:




Kiitos jokaiselle kävijälle. Toivottavasti ootte viihtyneet matkassa. 
Ja käykää ihmeessä rekisteröitymässä lukijoiksi bloggerin, Bloglovinin tai Blogilistan kautta tai tykkäämässä Facebookissa. On nimittäin mielettömän kiinnostavaa tietää vähän, ketä siellä ruudun toisella puolella mun väsäilyjä seuraa.

Ihanaa lauantaita <3



4 kommenttia :

  1. Se on kyllä niin totta, ihania nuo hennesin eläimet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi oli kyllä niin söpöt, etten voinut millään vastustaa. Eikä nyt onneksi ees maksaneet paljon.

      Poista
  2. Buahaha toi vessapaprurulla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli taas jotenkin niin mun kieroon huumorintajuun sopiva :D

      Poista