.

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

DIY: Kenkälaatikoita ja tarrapaloja



Syksy on perinteistä kenkäostosten ja kaappien siivouksen aikaa. Ainakin meillä. Nää jutut voi onneksi yhdistää monellakin tapaa. Vanhat kengät raivataan pois nurkista uusien tieltä ja laatikot voi tuunata säilytyskäyttöön erilaisia jämämateriaaleja hyödyntämällä.


Pienemmän laatikon alaosan sain just ja just peitettyä tummalla marmoriteipillä. Kanteen piti keksiä jotain muuta. Onneksi kaapista löytyi pala "samettipintaista" tarraa, joka riitti just tähän. Tää tarra vaan oli ollut kaapissa sen verran pitkään, että jouduin raaputtelemaan taustapaperia irti veitsellä. Onneksi liima on ainakin toistaiseksi pitänyt.


Converse-laatikosta päällystin vain kannen, johon käytin liitutaulutarran jämät. Laatikon sivulla oli kaksi reikää valmiina. Niinpä päätin ommella päälle napin ja virittelin kuminauhan kiinnitystä varten. Vähän kyllä jäi harmittamaan, ettei kaapista löytynyt mitään nätimpää kuminauhaa. Onneksi tuon voi helposti vaihtaa joskus myöhemminkin.


Syksy on muuten myös tätä pimeiden iltojen ja luokattoman surkeiden valokuvien aikaa. Ikävä valoisia iltoja jo nyt.


4 kommenttia :

  1. Noista tuli kauniita laatikoita. Puu-ukkeli istuu hyvin tuohon laatikon päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säilytyslaatikoita ei voi koskaan olla liikaa :)

      Poista