.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Harkittuja heräteostoksia Part 1



Vihdoin pääsin reissupostauksissa ostoksiin asti. Ostin muutamia valmiiksi harkittuja juttuja ja jonkin verran tuli tehtyä niitä pieniä heräteostoksiakin. 

Harkittuihin ostoksiin kuuluu Hayn Kaleido sekä sakset. Kaleidothan olivat ostoslistalla jo taannoisella Oulun reissulla, mutten ehtinyt niitä hankkimaan. Saksia oon ihastellut nettikaupoissa ja ne oli vaan saatava. Nää samaiset sakset muuten lähtivät melko monen bloggarin matkaan Kii-putiikista. 


Liikkeen Kaleido-valikoima oli todella vähäinen, enkä sitten saanutkaan suunnittelemaani keltaista tarjotinta missään koossa. Tää oli ainoa vaihtoehto sen viininpunaisen (?) lisäksi. Sitä en hetkeäkään edes harkinnut.


Lagerhausista oli taas pakko ostaa teippejä. Kaikenlaisia teippausideoita otetaan lämmöllä vastaan. Mun kokoelma alkaa olla vähän turhankin suuri. Onko muuten jollain kokemuksia siitä, alkaako noi teipit kuivua rulliinsa, jos niitä kovin kauan laatikoissaan säilöö?

Pöllö-teippirullateline oli niin kiva, että senkin nappasin koriini.
Pinkki rasia on samaa matskua kuin Hayn säilytyslaatikot. Harmi, että tää oli ainoa koko ja väri (sinänsä tietenkin hyvä juttu tämäkin, ettei kaltaisellani rasiaholistilla oo tällekään minkäänlaista käyttötarkoitusta).


Korkkinen pöllö-pannunalunen piti myös saada. Mä en ihan ymmärrä, mistä tää pöllövillitys on iskenyt.
Mä vähän ajattelin, josko tälle keksisi paikan jossain vaikkapa muistitauluna. Kyllähän tohon jonkun muistilapun sais kiinnitettyä. Tai toimiskohan tällainen korujen säilytykseen?? Täytyy vähän funtsia.

Tässä on tosiaan vain ostosten ensimmäinen osuus. Se johtuu ihan siitä, että meidän koti on edelleen kaaoksen vallassa ja loput ostokset vaativat kuvaamiseen vähän siistimmän ympäristön. Palataan niihin, kunhan jaksan suorittaa raivauksen.

Aurinkoista tiistaita. Täällä ainakin paistaa ihanasti.


6 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Oishan tuolla ollut vaikka mitä, mutta kaikkea ei jaksa raahata, eikä edes malta ostaa :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ne on kyllä vastustamattoman söpöt. Ja mun mielestä yllättävänkin edulliset.

      Poista
  3. Mitä nyt olen seurailut blogiasi, niin olet selvästi keräillyt erilaisia teippejä jonkin verran. Mitä sä niillä teet, kun itsellänikin on jonkinmoinen kasa teippejä, enkä oikein keksi mihin niitä kaikkia käyttäisin. :) Ihana blogi muuten, olen seuraillut jo jonkin aikaa. Ihania käsitöitä olet myös tehnyt. Tykkään!! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogista löytyy jonkin verran ideoita tunnisteella "teippaus". Eniten käytän korttien askarteluun ja paketointiin. Niistä saa myös coctailtikkuihin kivoja lippuja ja pientä viirinauhaa. Paljon on päälystetty tulitikkuaskeja ja valokuvakehyksiä, sekä tuunattu purkkeja ja laatikoita. Ideoita on paljon, mutta niin on teippejäkin :)
      Kiitos ihanasta kommentista. Kiva, että olet viihtynyt matkassa mukana. Toivottavati viihdyt jatkossakin. Aurinkoista viikonloppua <3

      Poista