.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Purkki = paketti



Mullahan on aina tapana säilöä kaikki tyhjät purkit, purnukat ja laatikot uutta käyttöä varten. Yritän aina hyödyntää niitä lahjojen paketoinnissa tai säilytyksessä. 

Tänä viikonloppuna meillä oli askarreltavana kahden isänpäivälahjan lisäksi pari synttärilahjaa. Onneksi kaapista löytyi kaksi sopivaa purkkia, jotka sit päätin peittää dc-fixin alle ja lahjoittaa eteenpäin.




Fruit Drops-purkin vetäisin harmaalla. Jäi pari ilmakuplaa, damn!




Tummemmalla harmaalla taiteilin vinoraidat ja siistin lopuksi reunat veitsellä.




Kannen reunaan meinasin ensin liimata nauhaa, muttei se ollutkaan kiva. Päätin sit teipata senkin.




Semmosen käsittelyn sai ensimmäinen purkki Viimeisessä kuvassa paljastuu lahjan saaja, mutta sisältö on vielä kaikille salaisuus.




Seuraavaksi tuunauksen uhriksi joutui pähkinäpurkki- Vähän ärsyttävät noi urat ylä- ja alareunassa.




Hopeista dc-fixiä pari kerrosta pintaan ja urien kohtiin vedin sähköteippiä. joka venyy ja joustaa paremmin noissa urissa. Tän purkin saa toinen synttärisankareista.







Hyvää isänpäivää!




6 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Ihan kiva, ettei jokainen purkki kuitenkaan jää meille.

      Poista
  2. Ohoi!!! Mieltsin hienoja tulikin<3

    VastaaPoista
  3. Nice! Tosta ekasta tuli tosi magee :) mä jotenkin kuulin ku sanoit "damn". Hahaha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on niin kiva tehdä. Harmi, että mä hukun purkkeihin jo nyt. Pitää ruveta antamaan enemmän lahjoja :)

      Poista