.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Haaste: Mitä laukustani löytyy?



Sain jonkin aikaa sitten ihanaiselta Lovelta Beauty of Life-blogista hauskan erilaisen haasteen. Tarkoituksena on siis esitellä oman käsilaukkunsa sisältö. Tähän on pakko tarttua, vaikkei tällä oo oikeesti mitään tekemistä sisustuksen kanssa.

Tällä hetkellä jokapäiväisessä käytössä on Marimekon musta mini-matkuri. Mun arkilaukut on yleensä sen kokoisia, et niihin mahtuu eväät, tarhaan menevät varavaatteet ja muuta isompaakin tavaraa. En jaksa raahata mukana montaa kassia ja pussia, vaan kaikki sullotaan samaan.




Laukussa kulkee aina mukana yks tai kaks kangaskassia, koska kipaisen usein ruokatunnilla kaupasta jotain kotiin kuskattavaakin ruokaa.




Kukkaroita löytyy aina vähintään neljä. Sisällön tiedän ulkoa. Tää on kätevä systeemi, varsinkin näissä laukuissa, joissa ei oo sit minkäänlaista pienempää taskua tai lokeroa.






Olosuhteiden pakosta mukana kulkee myös aikatauluvihko ja bussikortti (löysin sille kätevän kotelon Suomalaisesta kirjakaupasta. Toinen puoli on kokonaan heijastinta).




Tässä koko sisältö kasattuna. Mulla ei mukana kulje oikeastaan mitään tarpeetonta.




Tänään aion kokeilla vihdoinkin blogin asetusten säätämistä sen verran, että saisin kuvia suuremmiksi. Jos siis jossain vaiheessa ulkoasu muuttuu käsittämättömän sekavaksi, tiedätte mun alkaneen hommiin. Hirvittää jo valmiiksi, etten vaan saa aikaan mitään peruuttamatonta vahinkoa :)

Kivaa sunnuntaita!




10 kommenttia :

  1. Hyvältä näyttää! On noi isommat kuvat vaan niin paljon kivempia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. Hidasta vaan tää vanhojen päivittäminen.
      Mä en ois kyllä ikinä uskaltanut ilman sun ohjeita mennä tonne sorkkimaan. Ihana, kun on fiksuja bloggarikavereita :) Kiitos <3

      Poista
    2. "Fiksuja bloggarikavereita"..repesin :D

      Poista
  2. Hienolta näyttää näiden isompien kuvien kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vielä kun jaksais päivittää noi kaikki vanhat postaukset.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Voi kun kuvaaja kehittyis samaa tahtia kuvien koon kanssa :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Ihan kiva välillä hypätä eri aihepiiriin, joten kiitos haasteesta.

      Poista