.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Pientä kivaa pikkurahalla




Viime viikolla jo kerroinkin pikavisiitistäni kaupungin uusimpaan sisustusputiikkiin. Villagesta piti jotain pientä kotiuttaa, vaikkei yllättäen taas tarvetta ois ollut millekään uudelle.


Pieni betonipöllö oli vaan niin symppis, että pakko mun oli sellainen kotiin kiikuttaa. Ainakin aluksi pöllö päätyi terraarioon kynttilän seuraksi.






Toinen heräteostos on kirpparilöytö. Sorvattu kynttilänjalka maksoi 40snt, enkä vaan malttanut sitä hyllyyn jättää. Ensin meinasin tämänkin tuunata helmillä sellaiseksi Aarikka-tyyliseksi, muttei mun puuhelmet oikein sopineet tähän. Kaikki mun varastossa olevat on liian vaaleita eikä täysin eri värisetkään mun mielestä oikein tähän sopineet. 





Päätin nyt toistaiseksi jättää tän sit ennalleen ja miettiä myöhemmin, pitäiskö sille jotain tehdä.





Toi yläkuvan iso musta kynttilänjalka oli aikoinaan myös männyn värinen lakattu hirvitys, jonka sit tuunasin maalilla ja helmillä. Ehkäpä sama kohtalo odottaa tätä uuttakin tulokasta jossain vaiheessa.





Tuuliset alkuviikon toivotukset ja mukavaa iltaa!



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti