.

torstai 5. syyskuuta 2013

Pistoja ristiin



Ainahan uuteen puhelimen pitää tuunata uudet kuoret. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin unohtaa teippaamisen ja kokeilla jotain ihan muuta. Hainpa sit Hemtexiltä muutamalla eurolla silikonisuojan, johon saa taiteilla oman kuvioinnin ristipistoilla.




Oisin kyllä ottanut jonkun muun värin, jos sellaisia ois ollut tarjolla.
Mukana oli siis kaikki tarvittava ohjeineen.




Ei noista kuvioinneista oikein mikään tuntunut mun jutulta. Pöllöä hetken harkitsin mustavalkoisena versiona, mutta päädyin kuitenkin tekemään jotain ihan muuta. Piti siis taas soveltaa.




Joku ehkä muistaa mun vanhassa luurissa vilahtaneen Therese Sennerholtin tekstin:


Therese Sennerholt
Kuva lainattu täältä.

Toi teksti on vaan jotenkin ollut niin osuva, että päätin muokata vähän sitä. Tohon uuteen ei kovin pitkää tekstiä ristipistoilla mahdu, joten jätin vain olennaisen.





Tän kun kääntää esiin, niin saa varmaan matkustaa julkisillakin ihan rauhassa ilman normaalia bussimatkan small talkia :)

No onhan tää vähän törkee, mut jotenkin hauskan ristiriitainen väsätä perinteisellä kuvioinnilla vähän epäperinteisempi teksti.


4 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Tää tais olla mun elämän toinen ristipistokokeilu. Mutta kyllä vois koittaa joskus tehdä vaikka jonkun tekstitaulunkin näin.

      Poista
  2. HAHAHAAHAHAHAHHAHAHAHAHAHHAH

    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks lopussa on toi "please" :) Muutenhan tää ois ihan törkee :D

      Poista