.

perjantai 30. lokakuuta 2015

DIY: Ei se oo tyhmä, joka pyytää...



..virkkasin Minionin. En siksi, että olisin halunnut, vaan siksi, että käskettiin.




En osannut virkata silmää, joten sen tein huovasta ja lasit avainrenkaasta. Ja tota taskun merkkiä en ees yrittänyt. Neppari näyttää mun mielestä tarpeeksi samanlaiselta, Mä kun jo hetken luulin kerääväni tällä jotain pisteitä tyttären silmissä. Mutta unohdin hiukset. Pieleen meni. 

Tämän ohje syntyi omasta päästä ja toista samanlaista en osaisi tehdä. Enkä muuten tekisi, vaikka osaisinkin. Leppoisaa viikonloppua!



tiistai 27. lokakuuta 2015

Messuosastoni: Valaisimia, viherkasveja ja väsättyä


Messuosasto sisustettu yhteistyössä Plantagenin ja KN2:n kanssa. Postaus sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä.


Vihdoin edes osa viikonlopun kuvista on saatu blogiin asti. Kyllä niitä tulikin räpsittyä hirveä määrä. Messuhallin valo oli melko erikoinen, joten tällaisen amatöörisäätäjän jokaista kuvaa joutui vähän muokkaamaan ja reippaasti yli puolet kuvista päätyi lopulta roskakoriin.


Messuille osallistuminen oli hieno juttu, vaikka osasto antoi meistä jokaiselle melko monta haastetta ratkottavaksi ja kompromisseja jouduttiin tekemään olosuhteiden pakosta useammassa kohtaa. Kokemus oli kuitenkin hieno ja ihmisiä kävi osastoillamme paljon. Arpalipukkeita palautui yli 400 ja onnellisille voittajillekin on jo ilouutiset ilmoitettu.


Oishan se ollut hienoa, jos olisi saanut "oikeat" seinät, joihin ois voinut kiinnittää taulut ja muut ihan kunnolla. Ois ollut hienoa saada verhot oikealle korkeudelle ja kiinnityksen muulla tavoin, kuin harjanvarret-nippuside -säätämisellä viimeisenä iltana. Mun mielestä jokainen sai kuitenkin aikaan omannäköisensä osaston. 


Iso kiitos kuuluu yhteistyökumppaneille, joita ilman en olisi osastoani saanut toteutettua. Jo lähes kuuluisana "kasvintappajana" en ois saanut osastolleni yhtäkään elävää kasvia ilman *Plantagenin apua. Nyt sain asetella osastolleni mm. hauskanmuotoista ja eloisaa *varjoviikunayksilöä sekä ikilemppareitani; *kaktuksia. Oisin myös joutunut tukkimaan omat puolikuolleet viherkasvini (ne molemmat) aika paljon *näitä karumpiin ruukkuihin.

Ja ilman KN2 :n lainatuotteita meillä kotona oltaisiin oltu viikonloppu pimeydessä, kun emäntä ois roudannut jonkun ruman kattolamppunsa messuille koko viikonlopuksi. Sen sijaan nyt sain ihastella upeaa Bell-valaisinta pari päivää aamusta iltaan. 
Hauska korkkijakkara oli kuin tehty käyttötarkoitukseensa ja aiheutti paljon positiivista ihmetystä. Hattivatin lainaaminen ei kyllä yhtään helpottanut mun pakkomiellettä sen hankkimiseen.


Toiset isot kiitokset kuuluvat huikean ihanille blogiystävilleni; Johannalle, Jeminalle ja Netalle, joiden seurassa viikonlopusta tuli hauska ja ikimuistoinen. 


P.s. Jos haluat lisätietoja mistä tahansa messuosaston esineestä tai asiasta, niin kysäise ihmeessä :)




lauantai 24. lokakuuta 2015

Vasaramessut - Sneak peek

*messuosasto toteutettu yhteistyössä Plantagenin ja KN2-verkkokaupan kanssa. Postaus sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä


Messuosasto on kuvissa melkein valmis. Jotain olennaista vielä puuttuu, jonka vuoksi kuvat eivät kata ihan koko osastoa. Valmiin osaston voit toki tulla katsastamaan Vasaramessuille lauantaina tai sunnuntaina klo 10-17.

Suurin osa messuosastoni tavaroista on omista kaapeista kaivettuja, itse tehtyjä tai tuunattuja, mutta osa tuotteista on lainassa yhteistyökumppaneilta. 

Sekä hauska S-muotoinen varjoviikuna, että ihanat kaktukset ruukkuineen ovat *Plantagenista.

Korkkijakkara, hauska Hattivatti-valaisin sekä kaunis Normann Copenhagenin Bell-kattovalaisin löytyvät *KN2-verkkokaupasta

Tervetuloa messuille moikkaamaan mua, JeminaaJohannaa ja Nettaa. Fiiliksiä, kuvia ja tunnelmia tulee toki varmasti viikonlopun aikana myös blogin ja Facebookin puolelle lisää.  



torstai 22. lokakuuta 2015

Kamat kasoissa



..ja niitä messukamoja tosiaan on useammassa kasassa ja ripoteltuna ympäri kämppää. Yritän tehdä muistilistaa kaikesta tarvittavasta, mutta varmasti unohdan silti jotain. Polttelen kynttilöitä sopivaan mittaan, koska mun mielestä niiden pitää olla kaikkien vähän eri mittaisia. Viilaan siis pilkkua, vaikka edes isojen linjojen toimivuudesta ei oo vielä minkäänlaista käsitystä.


Huominen ilta menee varmaan messuosastolla panikoidessa. En yhtään ihmettele, vaikka joutuisin uusimaan suunnitelmia ja vaihtamaan tavaroitakin. En mä osaa yhtään ajatella, onko mun päässäni oleva visio edes mahdollinen. Yritän silti olla jännittämättä liikaa. Mä oon aina sisustanut rennosti ja omalla tyylilläni. Ehkä se mun messuosastokin voi olla sitten just sellainen. 


Toivottavasti nähdään viikonloppuna Vasaramessuilla.
Messut ovat avoinna lauantaina ja sunnuntaina klo 10-17. 

Ja mukana messuilla ovat tietysti myös nämä ihanat blogit:





tiistai 20. lokakuuta 2015

DIY: Osoite tauluun




Meillä leimataan. Ajattelin testata, miten leimaus korkkipintaan onnistuu. Ja hyvinhän se. Ehkäpä tässä vois olla jotain ideaa myös tuleviin joulukorttiaskarteluihin. Eipä siihenkään urakkaan enää kovin pitkä aika oo.


Täällä messuvalmistelut ovat taas vieneet mennessään, mutta vajaan viikon päästä on urakka ohi. Pelottaa ja jännittää, mutta samalla oon myös innoissani. Tänään oon hakenut muualta tulevat jutut ja noi kassit kotinurkissa on tehneet hommasta lopultakin konkreettisen. 

Odotan innolla, että pääsen jakamaan tännekin kuvia toteutuksesta. En kuitenkaan oo viitsinyt ihan kaikkia juttuja paljastaa etukäteen. Toivottavasti mun visio käy edes suurin piirtein toteen. Tää on varmaan amatöörin ja ammattilaisen suurin ero. Amatöörillä (ainakaan mulla) ei oo tällä hetkellä mitään varmuutta siitä, että lopputulos näyttää samalta kuin mun päässä. 


sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Mitä mun messuosastolle tuleekaan...


Vajaa viikko aikaa Vasaramessuihin. Niin paljon tekemistä, niin vähän valmista. Ehkäpä jotkut jutut näistä päätyvät messuosastolleni. En vaan vielä tiedä varmasti edes itse. 

Sen siitä saa, kun haluaa rakentaa messuosastonsa melkein kaikkia tavaroita myöten itse. Kuvauslainaan tulee vaan sellaiset jutut, joita en pysty itse tekemään. Ois kai tän voinut helpomminkin toteuttaa. Mutta ainakin tästä osastosta tulee mun näköinen. Ihan varmasti. IIIK! Jännittää!





perjantai 16. lokakuuta 2015

DIY: Vinoraitakassi


Iski pakottava tarve virkata vinoraitakassi. Virkkasin sellaisen. Vetoketju on väärän värinen, koska oikeaa väriä ei löytynyt varastoista. Ja kahvoiksi kelpuutin vanhan vyön, joka on jo aiemmin palvellut yhden kudekorin kahvoina. Nyt pääsivät kassiin. Ei tässä ehkä maitopurkkeja ja perunapussia kannata kantaa, muttei onneksi ollut suunnitelmissakaan.



Nyt aion paistaa ison pinon lettuja. Ja käydä saunassa. Ja lojua loppuillan sohvalla kotimaista laatuviihdettä tuijottaen. Rentoa ja ihanaa viikonloppua teille myös!