.

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Totaalisen kyllästynyt



Tervehdys ja kivaa lauantai-iltaa. Täällä on pizza uunissa ja hetki aikaa kirjoitella muutama rivi. Oon kuluttanut taas koko päivän siivoten ja totaalista olohuoneahdistusta potien. Varma kevään merkki, kun kyllästyy johonkin asiaan niin täydellisesti, että meinaa menettää mielenrauhansa. Tänä keväänä lähtöpassit tulee olohuoneen Lack-hyllyille. Moni varmaan toteaa; että oli jo aikakin. Hyllyt ovat nimittäin olleet jollain tavalla osa tuota seinää tasan yhdeksän vuoden ajan.



Hyllyissä ottaa aivoon tällä hetkellä kaikki. Valkoinen väri on vuosien saatossa muuttunut auringosta punertavaksi(!!) ja kolhujakin on kertynyt. Hyllyjä on liikaa, eikä niillä ole juuri mitään. Silti fiilis on mun silmään nyt liian levoton ja tavaratkin alkavat vähitellen kyllästyttää. 

Tunto-seinästä tykkään edelleen. Ja hyvä niin, koska sillä on suhteellisen helppo saada nuo massiiviset ruuvinreiät piiloon siinä vaiheessa, kun hyllyt lähtevät. Mutta mitä tilalle?? Yhden hyllyhudin jälkeen en luota enää omaan visiooni juuri ollenkaan. 

Jonkin seinähyllyn edottomasti haluan (ja tarvitsen). Koon pitää olla suurempi kuin String Pocket, mutta kuitenkin keveä. Niin syvä, ettei tarvitse miettiä, mahtuuko hyllylle kukkaruukku. String System pyörii mielessä. Sellaisena kahden paneelin ja kolmen hyllylevyn kokonaisuutena tuohon Tupla Kuplan yläpuolelle. Muuta en ehkä seinälle laittaisi. Olenkohan taas suunnittelemassa sisustushutia, jonka tajuan itse vasta, kun hylly on seinässä...

Oisko sulla joku parempi idea?
..ja muuten, sen olohuoneen sohvaseinän hyllyajatus on nyt kuopattu lopullisesti. Taidan mennä siitä, mistä aita on matalin ja hankkia pari uutta printtiä ja isot kehykset. Tauluseinä on siis tulossa takaisin :)


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti