.

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Oma aika



Oma aika. Se juttu, josta monet äidit salaa tai avoimesti haaveilevat aina välillä. Mä kehtaan ihan suoraan sanoa kaipaavani välillä omaa aikaa. Johtunee siitä, ettei sitä kovin usein ole. Enkä nyt tarkoita niitä lyhyitä hetkiä, jotka kuluu yleensä siihen, että ehtii väsätä perheelle ruuan tai pestä lattiat, vaan ihan kokonaista iltaa. Tai vuorokautta.

Yleensä mä käytän aina oman aikani johonkin hyödylliseen, eli teen kotitöitä tai muuta tylsää. Nyt tyttären lomaillessa mummilassa, päätin käyttää vapaa-aikani vaan niihin juttuihin, joista oikeasti tykkään. 

Sunnuntain lojuin lukemassa kirjaa, eilen tuijotin kolme tuntia lemppariohjelmia sohvalla maaten ja tänään oon viettänyt iltaa sohvalla kirja kourassa. Päätin nimittäin pistää elämän risaiseksi ja sortua silmänruokaan. The Kinfolk Home kotiutui meille pitkän haaveilun jälkeen. Selailun jälkeen oon alkanut kyllä haaveilemaan monesta muustakin kivasta jutusta :)



Miten sä vietät omaa aikaa? Pitääkö silloin päästä pois kotoa kavereita tapaamaan tai syömään hyvin, vai nautitko enemmän kotona oleilusta? Saako omasta ajasta ylipäätään olla avoimen innoissaan? Mulle nimittäin iski huono omatunto viimeistään tätä kirjoittaessa. Ja ikävä.



6 kommenttia :

  1. Mä en ainakaan kiellä sitä et tarviin omaa aikaa! Mä sain eilen päähänpiston ystäväni ehdotuksesta, et lähetän ehkä minin yli vkon yöleirille. Huono omatunto kalvaa, kun edes ajattelen asiaa...mutta mitä enemmän ajattelen niin se tekis vaa hyvää meille molemmille!!! Katsotaan miten käy..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi huonon omantunnon poteminen on kamalaa. Siihen kun taitaa melkein jokainen äiti löytää syyn teki sitten niin tai näin.
      Leiri kuulostaa kivalta, mutta ymmärrän täysin noi ristiriitaiset fiilikset. Mukavaa loppuviikkoa :)

      Poista
  2. Tarvitseehan sitä. Minullakin (tai meillä pariskuntana) sitä harvoin, mutta riittävästi. Jos ja kun sitä on, tykkään käydä syömässä ja nukkua pitkään kotona tai hotellissa. Myös yksin kotona siivoaminen on silloin tällöin luksusta, kun homman saa tehdä ihan rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukkuminen on yks parhaista jutuista. Mä nukuin jopa parina päivänä päikkärit, kun sain olla itsekseni. Sitä ei tapahdu todellakaan juuri koskaan. Oman aikansa kyllä mieluummin käyttäisi muuten kuin siivoten, mutta melko usein mäkin imurin varressa oman aikani vietän :)

      Poista
  3. Sun otsikko nappasi varsinkin nyt, kun ollaan ekaa viikkoa lomalla lasten kanssa kylki kyljessä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää kelit ei kyllä ainakaan nosta fiilistä. Taitaa useammassa kodissa lapset pyöriä tylsistyneinä kotinurkissa, kun ei voi kirmailla aamusta iltaan ulkona kesävaatteissa kuten viime viikolla. Ihanaa lomaa teille joka tapauksessa :)

      Poista