.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

DIY: Leipää ja leikkuuhommia




Taas on iskenyt päälle smoothie-kausi. Tai niin mä luulin, mutta google kertoi, että mun sörsseli on oikeasti fruitie. Nuori neiti vetäis tätä ämpärikaupalla, mutta oon vähän turhan laiska tekemään. Tässä versiossa on kiwiä, ananasta ja banaania. Vähän piti lorauttaa sekaan omenamehua, että mössö suostui liikkumaan pillissä.


Innostuin myös tekemään elämäni toisen pataleivän. On se hyvää ja helppoa, mutta ei tätä arkisin tuu tehtyä. On kuitenkin aika kiva fiilis, kun sunnuntaiaamuna kotona tuoksuu tuore leipä. Leipää paistellessa oli vihdoin aika kurkata torstain ostoskassiin. On muuten ihana toi Marimekon paperikassi.


Sain mystisen ostoslakkoni murrettua, eikä siihen tarvittu kuin 15 minuuttia aikaa ja yks sähköpostiin kolahtanut alennuskuponki. Mun oli tarkoitus hakea pari lautasta lisää, mutta sorruin sivuraiteille ja kotiutin jotain muuta. Ja vain yhden lautasen.


Räsymatto-leikkuulauta on mun mielestä just sopivan kokoinen ja kaunis pidettäväksi esillä. Vähän mua jännitti, maltanko sitä kuitenkaan käyttää, mutta kyllä mä siihen jo ensimmäiset naarmut leipäveitsellä vetäisin. 


Sain myös tänään vähän sisusteltua olohuonetta, mutta siitä lisää huomenna. Pieniä juttuja, mutta auttoivat hetkellisesti pahimpaan kyllästymisfiilikseen. Hyvä niin. 

Nyt meen vielä hetkeks kotihommien pariin, jotta saa illan lojua sohvalla tekemättä mitään. Kivaa sunnuntaita!


2 kommenttia :

  1. Toi leikkuulauta ja ylipäätäänkin tuo sarja on kyllä ihana! Itselläkin ostoslistalla kyseinen. Menen vain sekaisin kun on samaa kuviota ja kaksi nimeä: siirtolapuutarha ja räsymatto. Molemmissa mustia palloja. Noh, molemmat ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi nimiasia on muuten hämmentävä. Mä myös tykkään molemmista, joten ei niin suurta vahinkoa tapahtuisi, jos menisivät joskus täysin sekaisin :)
      Mä en ollenkaan tätä ollut ehtinyt edes haaveilemaan, mutta nyt sorruin, kun sai sopivasti vähän alennusta. Toivottavasti ei nyt heti naarmuunnu rumaksi, vaikka käyttöä varten hankinkin.

      Poista