.

torstai 26. joulukuuta 2013

Ristiriitaista



Omalta kohdaltani julistan joulun ja blogihiljaisuuden päättyneeksi. Kuusi ja muut jouluhärpäkkeet tekisi mieli roudata varastoon jo tänään, mutta olkoon nyt viikonloppuun saakka.




Mitenkäs teidän joulu meni? Vieläkö joulu jatkuu, vai alkaako jouluruuat ja koristukset jo sielläkin kyllästyttämään?







Mun mielestä nää kaikki joulujutut tuntuvat vielä entistäkin typerämmiltä nyt, kun sade on lakannut ja ulkona on ehkä aavistuksen keväinen fiilis.






Tuntuu jotenkin kummalliselta, että sisällä vallitsee hämyinen tunnelma. Mä niin odotan sitä, että toi valo alkaa taas yltää sisätiloihin saakka kunnolla.





Kuvissa muuten vilahtelee muutamia kivoja joululahjoja. Saitteko tekin mieluisia lahjoja?



13 kommenttia :

  1. Oli ihan kiva joulu, mutta ei ollut ihan perinteistä joulufiilistä kyllä. Onneksi voi alkaa siirtämään ajatukset jo ensi vuoteen. Vuodenvaihteeseen mennessä aion siivota joulun pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se jotenkin helpottavaakin, että joulu on taas vuodeksi juhlittu. Ja vuodenvaihteen jälkeen tuntuu taas siltä, että mennään oikeesti kevättä kohti.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olinki nopee ja heivasin jo kuusen jemmaan ja koristeet myös: :) Oon aika nopee aina siivoamaan joulua pois mutta siks laitankin kuusen ennakkoon et kerkeän nauttimaan siitä ja heti joulun jälkeen se lähteekin. :)

      Poista
    2. Sä oot nopee :) Meiltä kyllä lähtee myös kaikki koristeet ja valot vkl:n aikana, jos mä saan yksin päättää. Ehkä neidin huoneen jouluvalojen kanssa joutuu vähän joustamaan.

      Poista
  3. Sama fiilis täällä. Se on kyllä kumma, miten kaikki koristeet ja valot, jotka pari päivää sitten näytti ihan kivoilta, näyttää nyt tosiaan just ihan siltä, että äkkiä pois ja kevättä tilalle :)
    Että senkin takia oon tyytyväinen, kun ei tullu tänä jouluna mitään koristeita sen kummemmin ees laiteltua. Muutama minikokoinen valosarja on, mutta ne ei mulla liity jouluun muutenkaan, vaan tähän pimeeseen aikaan.

    Ja mitä enemmän me nyt aletaan sitä kevättä fiilistelemään ja odottamaan, sitä varmemmin tulee kohta oikein vuosisadan lumisateet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se oikeesti ihme, ellei sitä lunta vielä kunnolla tuu. Täällähän sitä jo kertaalleen tuli 30cm yhdessä yössä, joten ehkä senkin takia fiilis on jotenkin keväinen, kun lumet suli :)
      Ei meilläkään paljon joulujuttuja esillä oo, mut ärsyttää noi vähätkin. Kuusi nyt erityisesti.

      Poista
  4. Siis mieti, mullakin on jo vähän jouluähkyä. :)) Tekis mieli kärrätä koristeet pois, mutta menkööt nyt uuteen vuoteen asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OHO! :) Ehkä sulle tulee huomenna uus joulufiilis :) Mä kyllä siivoan lauantaina joulujutut pois ja fiilistelen sit vaan kynttilänvalossa hämyisestä tunnelmasta.

      Poista
  5. Mulla ei ole vielä jouluähkyä, mutta meillä on ollut niin vähän joulua esillä, että johtunee siitä :) Sain kyllä kivoja lahjoja! Ihania talolyhtyjä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Lyhdyt ei oo koskaan löytäneet paikkaansa, vaikka niistä tykkäänkin :)
      Ei meilläkään paljon joulujuttuja esillä ole, mutta heti joulun jälkeen alkoi ahdistaa ne vähätkin. Onneksi ne saa nopeasti siivottua pois silmistä.

      Poista
  6. Mä pääsin jotenkin niin jälkijunassa joulufiilikseen että vielä menee kuusikin ihan täydestä. Tosin toi vesisade ei oikeen rimmaa kynttelikköjen kanssa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä myös veikkaan, että syksyisillä säillä on vaikutuksensa fiilikseen, vaikken mä siitä lumestakaan niin välitä. Täällä oli eilen hetken valkoinen maa, mutta ei se montaa tuntia pysynyt.

      Poista