.

lauantai 20. helmikuuta 2016

DIY: Erilainen lahjakortti


Mä joudun aika usein miettimään sellaisia lahjoja, jotka on helppo lähettää. Usein sorrun siihen persoonattomaan lahjakorttiin, mutta tällä kertaa päätinkin tehdä vähän erilaisen "lahjakortin". 

Halusin ehdottomasti ostaa nuorelle neidille jonkun korun. Korviksia en osannut valita, joten päädyin lopulta harrastusta kuvaavaan kaulakoruun. 


Printtasin netistä kortin kokoisen futiskentän ja tein reiän riipuksen pujottamista varten. Mittasuhteet ei oo ihan kohdallaan, mutta ei kai se haittaa. 

Lopuksi leikkasin vielä pahvista kannet kortille, ettei pallo putkahda postissa kirjekuoren läpi ja leimasin onnittelutekstin. Nyt vaan toivotaan, että lahja on mieluinen. 


Mitäs te ootte tänään puuhailleet? Mun päivä on taas perinteisesti ollut puuhastelua täynnä, mutta niin kovin vähän oon saanut valmiiksi. Onneksi sain sen verran siivottua, että pääsen huomenna kokeilemaan jotain pientä piristystä kyllästyttävään sisustukseen. 

Leppoisaa lauantai-iltaa!



4 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Oli pakko keksiä välillä jotain muuta kuin se perinteinen lahjakortti. Lähettäminen on kuitenkin niin älyttömän kallista touhua nykyään, että pyrin ensisijaisesti postittamaan kompakteja lahjoja :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Mua ihan jännittää, mitä lahjan saaja on mieltä. Nuorten tyttöjen juttuja kun on nykyään niin vaikea ymmärtää :)

      Poista