.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Vierailulla Säteessä



Eilen illalla vietettiin hauska parituntinen vaasalaisessa sisustusliikkeessä. Kotila-blogin Riikka ja Sisustus-Säteen naiset olivat kutsuneet koolle parikymmentä bloggaria tutustumaan liikkeen monipuoliseen valikoimaan. 






Säde on just sellainen liike, jossa mä en osaa päättää, pitäisikö edetä hitaasti ja katsoa kohta kerrallaan lattiasta kattoon, vaiko kiertää monta kierrosta ja suunnata katse joka kierroksella eri korkeudelle. Niinpä tein tälläkin kertaa molemmat. Valikoimaa on paljon ja vielä viidennelläkin kierroksella löytyi uutta bongattavaa.

Jos liikkeen valikoima on upea, niin sitä ovat myös vaasalaiset bloggarit. Ihan huikeita naisia, joiden kanssa juttu luistaa ja aika kuluu siivillä. Kiitos Riikalle ja Säteelle mukavasta illasta ja kiitos myös bloggarikollegoille mukavasta seurasta. 

Jos kuljet Vaasan suunnalla, suosittelen lämpimästi poikkeamaan Säteessä Palosaarella. Voin luvata, että valikoimasta löytyy jotain ihanaa jokaiseen sisustusmakuun. Mun kamera poimi eniten omaa silmääni miellyttäviä melko mustavalkoisia juttuja, mutta esineiden väripaletti liikkeessä on kyllä kaikkea muuta kuin väritön.


8 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Niin oli. Me ei oo taidettu aiemmin missään törmätäkään.

      Poista
  2. Oli ihana nähdä sua ja viettää hauska ilta Säteessä <3

    VastaaPoista
  3. Mukavan kuulloinen kauppa ja ilta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säteessä on kyllä varmasti jokaiselle jotakin.
      Bloggariporukassa on kyllä aina niin kivaa ja samanhenkistä sakkia, että juttu luistaa samantien.

      Poista
  4. Onpa ihania juttuja! Mä taas olen ihan hirveän huono sisustaja.... Tästäkin löytyisi monta kivaa juttua omaan kotiin mutta mutta... mulla ei ole pätkääkään sisustussilmää.... höh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei huonoa sisustajaa ole olemassakaan. Jokainen tyylillään ja omilla vahvuuksillaan.
      Mä en oo koskaan osannut asetella tavaroita kivoiksi kokonaisuuksiksi tai yhdistellä yllättäviä asioita keskenään. Onneksi jotkut osaa ja mä voin niitä lehdistä ja blogeista ihastella.
      Nyt vaan rohkeasti kokeilemaan, mikä miellyttää sun omaa silmää. Se on omassa kodissa tärkeintä <3

      Poista