.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Arki alkoi



Moikka vaan ja hyvää joulun jälkeistä elämää! Blogitauko vähän pääsi venähtämään, koska mä oon ollut lomalla. Eli siis pääsääntöisesti tekemättä mitään. On ollut ihanaa valvoa myöhään, nukkua pitkään, syödä muiden pöydissä ja tuijottaa urakalla leffoja ja jääkiekkoa. Mutta tänään on palattu kotihommien suhteen arkeen.

Tää ei oo joulupostaus, eikä sellaista oo tulossakaan. Hyppään siis sujuvasti koko joulun yli alkaneeseen arkeen. Tänään oon pyöritänyt pyykkirumbaa, roudannut roskia, siivonnut ja kerännyt suurimman osan joulujutuista pois.


Ekana raivasin tyttären huoneen, joka oli päässyt vajaassa viikossa ihan älyttömän kamalaan kuntoon. Tänne on aaton jälkeen levitetty kaikki uudet tavarat pakkauksineen pitkin lattioita ja siellä suloisessa sekamelskassa oli jo melkein mahdotonta kahlata eteenpäin. Koska sain siivota yksin, lähti täältä huoneesta urakan päätteeksi neljä täysinäistä roskapussia.


Samalla löytyi paikat uusille tavaroille. Upouusi reppu piti tietenkin urakan lopuksi ripustaa tuolille odottamaan ensimmäistä retkeä. Taitaa tämä päästä huomenna ekan kerran käyttöön.


Tason vallanneet tontut on taas pakattu seuraavaa joulua odottamaan ja kehtaan rehellisesti myöntää, että niiden punanuttuisten savipatsaiden pakkaaminen laatikoihin tuotti suurta mielihyvää.


Matolta on imuroitu useampi kourallinen kuivunutta muovailuvahamurua. Onneksi hienon muovailuvahakoneen mukana tulleet purkit olivat sitä nopeasti kovaksi kuivuvaa mallia. Muussa tapauksessa ois saanut rullata tämänkin maton suoraan roskalavalle.

Meillä ei aikuisten kesken juuri tavaralahjoja vaihdella, vaan käytetään pääsääntöisesti €uroja. Niinpä en aio esitellä teille lähipäivinä joululahjoja, mutta ehkäpä löydän jotain kivaa alesta. Huomenna aion tehdä muutaman täsmäiskun lemppariliikkeisiin. 

Miten teidän joulu meni ja ootteko jo ehtineet kiertää alennusmyyntejä?




4 kommenttia :

  1. Hirmu ison työn olet tehnyt. Lastenhuoneiden raivaus on aina aivan järkkyä hommaa, etenkin jos on ollut viikkoja välissä. Muksut sitten niin onnellisena kun kovin moni tavara löytyy kun äiti raivaa.

    Mekään emme aikuisten kanssa vaihda lapsia, mutta hih olemme mekin joidenkin lapsia eli vanhemmat pukkaavat antamaan lahjoja. Toisillemme emme osta vain lapsille.

    Kivaa uuttavuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä siivoan tytön huoneen aina yksin siitä syystä, että saan hävittää kymmenittäin lehtileikkeitä ja muuta (mun mielestä) turhaa. Nuori neiti on liian huono luopumaan mistään :)

      Hitsit, miten säikähdin, että oon kirjoitellut jotain lasten vaihtamisesta :D :D Piti heti mennä tarkistamaan, mitä on tullut näpyteltyä :)

      Poista
  2. Alet on kierrelty ja muutaman paidan ostin! Enää en mene!! :))

    Arki alkoi meillä tänään ja ihan kivaa on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä meinasin tänään shoppailla muutaman käyttövaatteen, mutta kaupan läpi mutkittelevat kassajonot saivat mut pyörtämään kolmesta liikkeestä jo ovelta. Onneksi ostettavien listalla ei oo mitään must have-juttua, joten ei nyt niin harmita, vaikkei tullut shoppailtua mitään.

      Poista