.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Päivitä sisustus purkalla



Mä aina tasaisin väliajoin valitan siitä, ettei meillä voi vaihdella huonekalujen paikkoja tai tehdä juuri muitakaan isompia sisustusmuutoksia, ellei sit ala joka välissä remontoimaan tai ostamaan ja myymään huonekalujaan. Niinpä sitä pientä piristystä ja vaihtelua on välillä haettava niin olemattoman pienistä jutuista, että tuntee itsensä vähintäänkin tärähtäneeksi.


DIY-printtitaulun eteen tökkäsin Tigerista ostamani &-merkin. Ajattelin sen ensin kollaasiseinää koristamaan, muttei toi seinällä oikein toiminut ton tasaisen alareunan takia (otti liikaa pilkunviilaajan sisustussilmään).


Keittiön seinästä hankasin jälleen tuoleista jääneet mustat jäljet karhunkielellä. Alkaa olla maalipinta melko entinen, mutta ei tota epätasaisuutta normaalisti huomaa. Ei nimittäin oo toi betoniseinä muutenkaan mikään peilisileä. Maalataan kun jaksetaan.


Kaleido siirtyi hetkeksi sivuun ja Lagerhausin puutarjotin päätyi ruokapöydälle. Ehkä toi hajusintti saa lopultakin lennähtää biojätteeksi. En oo vaan malttanut vieläkään sitä hävittää, koska harva kasvi on pysynyt mun huonossa hoidossa näin kauan vihreänä.


Tää on ehkä koomisin. Varsinaista Niksi-Pirkka-ainesta. Päivitä sisustuksesi purkkapussilla. Keväistä ilmettä saat vaihtamalla spearmintin strawberryyn :)



Millä te muut vaihtelunhaluiset sisustajat saatte kotiin sitä kaivattua pientä muutosta? Jotenkin toi pelkkä koristetyynyjen vaihtelu ei jaksa innostaa ja sit sorrun tällaisiin epätoivoisiin yritelmiin :)

Kivaa sunnuntaita.



4 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Pienistä asioista sitä on välillä piristystä revittävä :)

      Poista
  2. Mistä nuo ihanat sudenkorennot ovat?

    xxx
    E
    http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sudenkorennot oon tilannut joskus kauan sitten Palorannan nettikaupasta. Ovat muistaakseni Umbran valmistamat, joten kannattaa googletella.

      Poista